


Kausi 2015-16
Vuoden 2015 divarimestaruutensa jälkeen BC Nokia lähti liigakauteen pitkälti divarikentiltä tutulla kokoonpanolla. Kotikentän hurmosottelut auttoivat nokialaiset pudotuspeleihin kahdeksannelta sijalta, mutta mikään ei viitannut siihen, että joukkueella olisi ollut puolivälieriin lähdettäessä ässiä hihassa.
Puolivälierien alkaessa päävalmentaja Oliver Vidin kuitenkin luopui runkosarjan aikana tutuksi käyneestä askelmerkkikoripallosta ja antoi pelaajilleen merkittävästi liekaa. Hurmoksellisen pudotuspelivaiheen aikana Nokia eliminoi Katajan puolivälierissä ja juhli Töölön Kisahallissa SM-pronssia Seagullsin kustannuksella.
Saapuneet pelaajat
Loukkaantumisen johdosta viime kauden kesken jättänyt Isaiah Wilkerson on tehnyt paluun Nokialle, mutta muut ulkomaalaispelaajat – Kwame Alexander, Ra’Anthony Sanders, Kentwan Smith sekä senegalilaislähtöinen sentteri Papa Dia ovat uusia tuttavuuksia.
Viime kauden rotaatiopelaajista Nokialla jatkavat Henri Hirvikoski, Eldar Skamo, Joni Harjula, Niko Mattila ja Daniel Dolenc. Kehityspelaajien osastolla ryhmään ovat liittyneet Pyrinnöstä ’98 syntyneet tulevaisuuden nimet Ville Haapoja ja Waltteri Mäkelä.
Lähteneet pelaajat
Päävalmentaja Vidinin Nokialle hankkimat serbialaiset yleisönsuosikit Dragan Labovic ja Vuk Malidzan ovat poistuneet kaupungista, kuten myös David Kravish, Daniel Bailey ja Luis Flores.
Kotimaisista pelaajista seniorit Antti Nikkilä ja Timo Riihelä eivät kuulu BC Nokian kokoonpanoon kauden alkaessa. Kevään puolivälierissä ihailtavaa puolustustyöskentelyä esittänyt Joni Herrala on puolestaan lähtenyt Kotkaan.
Valmennusjohto
BC Nokian divarin mestaruuteen ja SM-pronssille opastanut Oliver Vidin on jättänyt Nokian taakseen. Vidinin saappaisiin astuu nyt viime kauden apuvalmentaja, niin miesten kuin naistenkin pääsarjojen standardeilla rutinoitunut koutsi Ilpo Rantanen. Rantasen pelaajalähtöinen valmennustyyli auttaa BC Nokiaa ponnistamaan uuteen kauteen suoraan kevään pudotuspelien hengessä. Apunaan Rantasella ovat Tero Vasell ja Aleksi Koskinen.
Seuraa häntä
Euroliiga-taustainen senegalilaissentteri Papa Dia on mielenkiintoisimpia uusia tuttavuuksia Korisliiga-kartalla. Kaudella 2012-13 pahasta loukkaantumisesta kärsineen Dian ura on viime vuosina ollut laskusuhdanteinen, mutta harjoituspelien perusteella iso mies on täyteen kuntoon ja joukkueen kuvioihin sisälle päästessään mahdollisesti jopa Korisliigan parhaita senttereitä.
Värikkäin pelaaja
Hirven lailla parkettia juokseva Kwame Alexander on varmuudella alkavan liigakauden näyttävin donkkaaja. BC Nokian vauhdinpitoa ja vauhdikasta syöttöpeliä korostava pelityyli sopii kun nakutettuna Alexanderille, joka tulee rankaisemaan korirautoja herkeämättä jokaisella liigapaikkakunnalla.
Ennuste
BC Nokia pelaa hurmaavan yksinkertaista, mutta tehokasta koripalloa. Mainiosti rooleihinsa nakutetut suomalaisrouhijat Skamo, Hirvikoski, Herrala, Dolenc ja Harjula käärivät hihansa ja tekevät likaisen työn.
Ulkomaalaispelaajat käyttävät puolustuksen myöhästyneet rotaatiot ja mismatchit hyödykseen, heittävät kaukaa, juoksevat, blokkaavat ja donkkaavat. Nokian palloiluhalli tulee jälleen olemaan pätsi vastustajille. Viime kevään yllätysmomenttia Nokialla ei tule olemaan käytössään, mutta pudotuspelien kotiedusta pelaaminen on täysin mahdollista.
BC Nokia pähkinänkuoressa
- Kaupunki: Nokia (33,258 asukasta)
- Viime kaudella: Runkosarjan 8. (14-22), puolivälierävoitto vs. Kataja Basket (1-3), välierätappio vs. Kouvot (1-4), pronssia vs. Seagulls (69-66).
- Budjetti: 450.000€
- Tavoite: Mestaruus
- Veikkauksen mestarikerroin: 11,00
- www: www.bcnokia.com
- Facebook: BC Nokia – miehet
- Twitter: @BCNokia
BC Nokian kokoonpano 2.10.2016
| # | Nimi | Pituus | Syntynyt | Pelipaikka | Kasvattajaseura |
| 1 | SANDERS Ra’Anthony | 196 | 8.12.1993 | 2 | Albany (USA) |
| 2 | SMITH Kentwan | 203 | 17.12.1991 | 4 | Stetson (USA) |
| 5 | HIRVIKOSKI Henri | 191 | 26.8.1986 | 3 | BC Nokia |
| 7 | SKAMO Eldar | 198 | 12.10.1986 | 4 | Espoo Basket Team |
| 8 | HARJULA Joni | 189 | 16.5.1983 | 2 | KTP, Kotka |
| 9 | DOLENC Daniel | 205 | 10.8.1993 | 4 | Espoo Basket Team |
| 11 | HAAPOJA Ville | 200 | 19.3.1998 | 3 | Tampereen Pyrintö |
| 17 | MATTILA Niko | 192 | 16.2.1994 | 2 | Tampereen Pyrintö |
| 20 | WILKERSON Isaiah | 191 | 13.11.1990 | 1 | Staten Island (USA) |
| 23 | MÄKELÄ Waltteri | 185 | 19.4.1998 | 1 | BC Nokia |
| 44 | ALEXANDER Kwame | 201 | 21.4.1990 | 5 | Cal State SB (USA) |
| DIA Papa | 208 | 9.2.1987 | 5 | SMU (USA) |
