Korisliiga-avaus äityi jännitysnäytelmäksi – Helsinki Seagullsille täpärä voitto

13.10.2020 20:56 Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Kauhajoen Karhu Basketin luvuin 84–82. Ottelun yllättäjä oli ensimmäistä Korisliiga-otteluaan pelannut Max Besselink.

Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga

Kaikista epävarmuuksista ja poikkeuksellisista alkujärjestelyistä huolimatta miesten Korisliiga puhallettiin käyntiin kamppailulla, johon osallistui kaksi potentiaalista mestarisuosikkia. Viime kauden keskeytyessä sarjataulukon isoimpaan pistemäärään jäänyt Helsinki Seagulls sai vieraakseen kolmatta perättäistä Korisliiga-mestaruuttaan tavoittelevan Kauhajoen Karhu Basketin.

Töölön Kisahallissa nähtiin tilaisuuteen sovelias jännitysnäytelmä, joka päättyi lopulta isäntien voittoon 84–82.

Seagulls avasi ottelun vahvasti ja kävi ensimmäisellä puoliajalla parhaimmillaan kymmenen pisteen johdossa. Pitkälle tauolle mentiin tilanteessa 42–36.

Hurjan takaa-ajon jälkeen Kauhajoki kuitenkin sai isännät kiinni kolmannen jakson päättyessä. Tasaisista asetelmista käynnistynyt päätösneljännes jatkoi loppuun asti tuttua teemaa, eikä kumpikaan joukkueista ottanut selkeästi kuskin paikkaa. Lopulta kuitenkin vieraat saivat taipua, vaikka Kauhajoen Brandon Spearman saikin vielä summerin soidessa Bojan Sarcevicin syötöstä mahdollisuuden kolmen pisteen koriin. Heitto kuitenkin kolahti rautoihin, ja isännät huokasivat helpotuksesta.

- Karhubasket antoi tänään kovan vastuksen ja loppu meni kolikon heitoksi. Olen tyytyväinen pelaajien esitykseen tänään, Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso kommentoi ottelun jälkeen.

Voittoa juhlineiden isäntien riveissä korinteosta vastasi Kendale McCullum. Hän tilastoi ottelussa 21 pistettä, neljä levypalloa ja peräti kahdeksan koriin johtavaa syöttöä. Kauhajoen kovin pistemies puolestaan oli Daniel Utomi, joka sekä viimeisteli korin alla että upotteli tasaisesti kättä vasten kaukoheittonsakin. Utomi keräsi ottelussa lopulta 25 pistettä.

Turhaan ei varoiteltu myöskään Seagullsin 18-vuotiaasta Korisliiga-tulokkaasta Max Besselinkistä. Laitahyökkääjä sai debyyttiottelussaan vakuuttavan esiintymisensä ansiosta merkittävät 11 minuuttia peliaikaa ja käytti ne tehokkaasti. Besselinkiltä nähtiin antaumuksellista työtä puolustuksessa sekä hyökkäyspäässä muun muassa layupiin päättynyt ajo kentän päädystä päätyyn asti. Tulokkaan tilastot ottelussa olivat viisi pistettä ja neljä levypalloa.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Ottelutilastot >

Kauhajoen Bojan Sarcevic tarjoili Seagulls-ottelussa viisi koriin johtanutta syöttöä nousten jaetulle kärkipaikalle runkosarjan syöttötilastossa. Sarcevic ja Vilppaan Teemu Rannikko jakavat kärkipaikan 2232 koriin johtaneella syötöllä.

Lisäksi Sarcevic riisti tiistain korisavauksessa Seagullsia vastaan pallon kahdesti ja näin hän ylitti neljäntenä pelaajana runkosarjassa kautta aikain 800 riiston rajan. Sarcevicin riistomääärä on nyt tarkalleen 801 ja hänen edellään ovat vain Gerald Lee Sr 1145, Pasi Kauha 829 ja Damon Williams 809.

 

Ruudun huippuhetket:

 
12.4.2026 10:25 Korisliiga

Korisliiga-välierissä mittaa ottavat Vilppaan suomalaistähti Samu Adler ja Korihaiden kaksinkertainen Kuukauden pelaaja Frank Champion – ”Sarja jää kiinni siitä, kuka jaksaa pisimpään, joten minulla on kisassa ikäetu”, toteaa Adler

Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.

11.4.2026 09:38 Korisliiga

Korisliiga-välierissä kohtaavat seitsemänneksi ja kuudenneksi sijoittuneet joukkueet: Katajan päävalmentaja Petri Virtanen ja Seagullsin takamies Osku Heinonen avaavat taustat ja analysoivat voimasuhteet

Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.

9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

2.4.2026 10:00 Korisliiga

Korisliigan sarjajärjestelmä uudistuu tulevaksi kaudeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.

Näytä lisää vastaavia