Korisliiga-ennakko: BC Nokia hakee uutta nousukautta mestarivalmentaja Gibsonin johdolla

24.9.2019 15:09 Viime Korisliiga-kausi oli BC Nokialle hyvin ailahteleva ja ajoittain sekavakin. BC Nokia kuitenkin pääsi kuin pääsikin pudotuspeleihin, mutta puolivälierissä tie tyssäsi heti kolmessa ottelussa Salon Vilpasta vastaan. Nyt joukkue hakee uutta nousua uudistuneella joukkueella.

Greg Gibson on valmentanut Nilan Bisonsin kahdesti ja Kataja Basketin kerran Suomen mestariksi. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

Alkavaan Korisliiga-sesonkiin nokialaisjoukkue lähtee kolmesti Suomen mestaruuden valmentajana saavuttaneen Greg Gibsonin johdolla. Gibson palasi Suomeen hyvin nopeasti, sillä yhdysvaltalaisvalmentaja ehti viettää Belgian pääsarjassa Limburg Unitedissa vain yhden kauden. Ennen Belgian-visiittiään Gibson pelasi ja valmensi Suomessa peräti 19 vuoden ajan Kauhajoella, Loimaalla ja Joensuussa.

– Tuntuu mahtavalta olla takaisin Suomessa ja Korisliigassa. On todella etuoikeutettu olo, sillä ensimmäistä kertaa valmennusurani aikana saan tehdä töitä ja asua kotona. Asumme perheen kanssa noin kymmenen minuutin ajon päässä hallilta, joten tämä tuntuu erinomaisen hyvältä, Gibson hymyilee.

Nokialaisjoukkueen kokoonpanossa on muutoinkin mielenkiintoisia paluumuuttajia, kun yliopistoparketeilta Korisliigaan siirtyneet Lassi Nikkarinen ja Shawn Hopkins saapuivat Nokialle. Viime kaudella jatkuvista loukkaantumisista kärsinyt Daniel Dolenc on myös lähes kuin uusi pelaaja BC Nokian paidassa.

– Meillä on mielenkiintoinen joukkue kasassa. Olen aistinut, että BC Nokia on seura, joka on nousussa. On hienoa olla osa seuraa, jolla tavoitteet ovat korkealla, Gibson toteaa.

Gibson tuntee suomalaisen koripallon kuin omat taskunsa. Hän on nähnyt Korisliigan edistysaskeleet varsin läheltä.

– Olen sanonut tätä samaa jo usean vuoden ajan. Korisliiga on kehittynyt valtavasti, sarja on täynnä kilpailukykyisiä joukkueita ja kunnianhimoisia pelaajia. Tänäkin vuonna Korisliiga on hieno sekoitus kotimaisia pelaajia ja kenties uralleen nostetta hakevia ulkomaalaispelaajia.

– Joukkueista nostan ensimmäisenä Kauhajoen, vanhan tuttuni. Karhu Basket on ilmeinen mestarisuosikki jälleen, ovathan he kaksinkertainen hallitseva mestari. Lisäksi nostan ennakkosuosikeiksi Vilppaan, Seagullsin ja myös Katajan. Toivon tietenkin, että pystymme haastamaan näitä joukkueita kauden aikana.

BC Nokian viime kautta häiritsivät pahasti loukkaantumiset. Gibson asettaakin ykköstavoitteekseen pitää pelaajistonsa terveenä.

– Se onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty. Terveenä pysyminen on kuitenkin tärkein asia, jotta pelaamisemme kehittyy läpi kauden. Ne asiat kulkevat aina käsi kädessä: terveys ja kehitys. Haluan, että pelaamme parasta peliämme keväällä. Se vaati sen, että avainpelaajat saavat yhteisiä kokemuksia.

Gibson myöntää, ettei valmistautumiskausi ole sujunut aivan suunnitelmien mukaan.

– Kaikki joukkueet tässä vaiheessa varmasti haaveilevat voitoista ja menestyksestä. Rehellisesti sanottuna voin todeta, että emme ole vielä kovinkaan hyvä joukkue. Valmistautumisjaksomme on ollut kaukana ideaalista. On ollut loukkaantumisia, jotka ovat pakottaneet ottamaan taka-askelia.

– Mutta sellaista se on. Opin kauan aikaa sitten, ettei asioita, joihin ei voi vaikuttaa, kannata jäädä murehtimaan. Meillä on nuori joukkue, joten toivon, että saamme nuoria kehitettyä jatkuvasti. Kunhan pysymme terveinä, uskon, että meillä on mahdollisuuksia myös menestyä.

 

BC Nokia 19-20 pähkinänkuoressa

 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia