Korisliiga-ennakko: KTP lähtee kirkastamaan viime kauden pronssimitaliaan

26.9.2019 09:33 Kotkassa viime kausi päättyi mitalijuhliin, kun pronssiottelussa Salon Vilpas kaatui niukasti yhden pisteen erolla. Pronssimitali jätti KTP-leiriin sopivan nälän tunteen: nyt tavoitteena on mestaruus.

Michael Pounds näkee, että tuleva Korisliiga-kausi vaikuttaa ennakkoon todella tasaiselta. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

KTP-Basketista onkin päävalmentaja Tomi Kamisen johdolla kerrottu, että täksi kaudeksi on panostettu erityisen paljon ulkomaalaisnelikkoon. Kapteeni ja KTP-kasvatti Michael Pounds on hyvin tyytyväinen kesällä tapahtuneisiin muutoksiin. 

– Tosi innolla odotellaan Kotkassa kautta. Nyt meillä on kliseisesti sanottuna mielenkiintoinen jengi. Meillä on nyt kaksi aika hyvää ison pään pelaajaa (Kevin Langford ja JayVoughn Pinkston), ja sitten yksi tosi liikkuva ja urheilullinen laituri (DeAndre Daniels) sekä yksi todella lahjakas hyökkäyspään pelaaja, Byron Wesley, Pounds kehuu. 

Amerikkalaisvahvistuksista Langford vakuutti KTP:n paidassa jo viime kaudella. Myös KTP:n kotimaisessa pelaajistossa on tapahtunut kausien välissä isohkoja muutoksia.

– Meillä on muutenkin taas vähän uusi joukkue, kun Antto (Nikkarinen) ja Juho (Lehtoranta) lähtivät Lapualle. Saimme heitä paikkaamaan Topias Kuukkasen ja Eldar Skamon. On aina mukava saada uutta verta joukkueeseen, se tuo aina oman mausteensa alkukauteen.

Pounds alleviivaa, että tällä kaudella KTP:n tavoitteena on juhlia Suomen mestaruutta.

– Tavoitteena on ehdottomasti voittaa koko touhu. Viime vuonna pääsimme välieriin, mutta siellä tuli aika nopea lähtö. Meidän on nyt tarkoitus parantaa. Uskon, että meillä on nyt materiaali siihen, että voidaan mennä loppuun asti.

KTP sai viimeisen pelaajansa mukaan harjoituksiin vasta viime viikolla. Kapteeni Pounds vaatiikin malttia kauden alkuun.

– Tosi myöhään saimme taas joukkueen kasaan. Daniels tuli tosiaan viime viikolla meidän kahteen viimeiseen harjoitusmatsiin.

– Nyt ollaan vasta saatu ensimmäinen treeniviikko, jolloin kaikki on ollut paikalla. Joten vähän saattaa olla vielä alkukaudella hakemista: opetellaan, miten toisten kanssa pystyy pelata ja mitä kukin tykkää tehdä. Se on toisaalta joka kaudella se hienouskin, että oppii uutta, oppii miten toiset pelaa, mihin ja mistä kulmasta kukin haluaa syötön. Se on tosi hauska palapeli laittaa kasaan.

Pounds haluaa, että KTP:n pelaaminen menee eteenpäin kuukausi kuukaudelta. Se on menestyvien joukkueiden tavaramerkki.

– Jos nyt alkukausi meneekin vielä vähän yskähdellen, niin toivon, että olemme pelillisesti piikissä, kun pudotuspeleihin lähdetään.

Korisliiga on tällä kaudella Poundsin mukaan hyvin tasainen. Pudotuspelipaikoista käydään varmasti taistoa jo alkukauden otteluissa.

– Kauhajoki on mielestäni ehdoton suosikki. Silloin kun voittaa peräkkäiset mestaruudet, niin ihan varmasti saa sen manttelin itselleen. Sitten Seagulls ja Vilpas on heti siinä, Kataja on aina paha. Nokialla on uusi valmentaja, Pyrintö on saanut kaksi tuttua jenkkiä Korisliigasta, niin ei ole huono jengi sielläkään. Ja pakko sanoa, että Lapuallakin laatua löytyy, kun Juho ja Antto sinne menivät.

– Tosi tiukka kamppailu tulee siis jo pudotuspelipaikoista. Sitä on varmasti hieno seurata. Joten siinä mielessä, jos saamme kauteen vähän hitaamman alun, niin ei ihan surkeasti voi kuitenkaan aloittaa, kun siinä voi antaa jo niin paljon eteen pudotuspelipaikkaa ajatellen, Pounds muotoilee.

 

KTP-Basket 19-20 pähkinänkuoressa

 
22.2.2026 19:05 Korisliiga

Alemmassa jatkosarjassa panokset kovenevat: Kataja otti tärkeän voiton playoff-tavoitteen kannalta, Kouvot puolestaan sarjassa pysymisen

Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.

21.2.2026 20:30 Korisliiga

Topias Palmi oli Pyrinnön korikuningas tärkeässä voitossa – KTP:n Raitasella ja Pöllällä huikea ilta Kauhajoella

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.

20.2.2026 20:25 Korisliiga

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa kaksi vierasvoittoa: Seagulls vei pisteet paikalliskamppailusta, Korihait kesytti sarjajohtajan Salossa

Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.

19.2.2026 19:58 Korisliiga

Kobrat näytti, ettei peli ole vielä pelattu – kilpailu putoajan paikan välttämisestä kiihtyy

Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.

19.2.2026 12:44 Korisliiga

Terveydenhoitoalan yrittäjien perheessä kasvanut Ike Nweke on kiertänyt Eurooppaa lapsuudesta asti – ”Kauhajoki on luultavasti pienin paikkakunta, jossa olen koskaan käynyt, mutta yleisö täällä on ainutlaatuinen”

Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.

18.2.2026 21:10 Korisliiga

Topias Kuukkasen kolmonen ratkaisi otteluvoiton Lahdelle – sarjanousija kiinni pudotuspelipaikassa

Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.

17.2.2026 20:08 Korisliiga

Honka vei voiton kotiottelusta Kauhajoen loppukiristä huolimatta – pisteitä kartuttivat myös KTP ja Vilpas

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.

15.2.2026 19:11 Korisliiga

Lahti ja Pyrintö paransivat kumpikin asemiaan playoff-paikan tavoittelussa

Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.

14.2.2026 20:14 Korisliiga

Täydellä ylemmän jatkosarjan kierroksella juhlivat Korihait, Kauhajoki ja Vilpas – alemmassa Kataja palasi voittokantaan kolmen tappion putken jälkeen

Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.

11.2.2026 21:14 Korisliiga

Bisons alemman jatkosarjan kärkeen Tevaun Kokon lähes järjettömällä tuplatuplalla – illan muita onnistujia Lahti ja Vilpas

Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.

Näytä lisää vastaavia