Korisliigan outolintu rakensi rosterinsa uudelleen – Tampereen paikallissankari Osku Heinonen ottaa tyynenä haasteet vastaan

30.9.2021 15:00 Tampereen Pyrintö kamppaili viime keväänä pronssimitalista mutta taipui neljänteen sijaan. Veteraanipelaaja Osku Heinonen odottaa vanhaan pelikirjaan kauden myötä lisämausteita.

Tuleva kausi on Osku Heinoselle jo 12. Pyrinnön edustusjoukkueessa. Kuva: Ville Vuorinen

Tampereen Pyrinnön viime kausi oli melkoista uudistamista. Joukkue nousi omintakeisella pelikirjallaan pronssiotteluun asti, vaikka lopulta poistuikin ilman mitalia. Kokoonpanon konkarijäsen Osku Heinonen osaa kertoa ketään muuta paremmin, kuinka pelillisesti poikkeava vuosi joukkueella on takana, ja hänellä itsellään, jos kellä, ovat vastuualueet sen myötä muuttuneet – muuallakin kuin kentällä.

– Nykyään olen aika lailla ensimmäisenä ovella vastassa esittelemässä hallia ja väkeä, kun uusia naamoja saapuu joukkueeseen. Ennen olin vain yksi roolipelaaja muiden joukossa, hän toteaa.

Ja esittelyjä on saanut tänä syksynä pitää. Joukkue on mennyt kokoonpanon puolesta amerikkalaisittain sanottuna suoranaiseen rebuilding-moodiin, ja seuralla kesti hyvin myöhäiseen harjoitteluvaiheeseen asti saada viimeisetkin ulkomaalaisvahvistuksensa paikan päälle, jotta harjoittelu täydellä kokoonpanolla pääsi alkamaan. Heinonen mainitsee silti erään tärkeän seikan, joka tuo tilanteeseen turvallista tuttuutta:

– Tällainen syksy toki vaatii keskittymistä ja henkistä kanttia, että jaksaa käydä kaikki pienet asiat läpi aina uudelleen ja uudelleen, kun porukkaa saapuu. Mutta onneksi vahvistuksissa on mukana David Gonzalvez, jolla on takanaan jo viime kausi Pyrinnössä ja yhteensä viisi kautta Korisliigassa. Hänestä on iso apu uusien jäsenten sisäänajossa.

Suomalaisesta rungostakin viime kauden jälkeen poistui ehdoton avainpala, kun hyökkäyksessä tärkeää roolia näytellyt Shawn Hopkins päätti jatkaa uraansa islantilaisessa Stjarnanissa. Heinonen kehuu kuitenkin taistelutahtoa, jonka merkittävän pelikaverin puuttuminen on nostattanut.

– Kyllä koko porukka on ottanut oikealla asenteella vastaan haasteen, joka siitä seurasi, kun Hoppa lähti, eli nähneet sen nimenomaan mahdollisuutena nousta itse ratkaisijoiksi koviin paikkoihin.

Nuorista kotimaisista joukkuetovereistaan Heinonen nostaa esille erityisesti Tomas Pihlajamäen, Valtteri Leppäsen ja Eero Lehtosen, jotka pääsevät kaudella näyttämään osaamistaan. Sitä on karttunut kesän aikana silmin nähden.

Pyrinnössä alettiin viime kauden alussa hyödyntää varsin erilaista pelitaktiikkaa kuin koskaan aiemmin. Silloin Heinonen itsekin joutui opettelemaan uusia temppuja, vaikka vanha koira jo onkin. Päävalmentaja Miikka Sopasen systeemissä on kaikkiin muihin Korisliiga-joukkueisiin nähden täysin poikkeuksellinen puolustus, ja nopeasti ratkaisuja ottavassa hyökkäyksessä Heinosellekin lankesi aivan uudenlaisia vastuita.

– Se oli jopa aika virkistävää päästä muuttamaan hieman rutiineja. Olen ollut aiemmin aivan puhdas heittäjä, mutta nyt olen päässyt tekemään valintoja pallonkin kanssa ja omasta mielestäni jopa ihan onnistunut siinä. Eiköhän siihen päälle vielä muutama uusi kikka tälläkin kaudella löydetä.

Pelikirja kaudella 2021–22 vastannee hyvin pitkälti aiempaa. Ainakin pohja on Heinosen mukaan sama. Toki silti pieniä variaatioita ja uusia vivahteita tulee esiintymään.

– Se on vähän sellaista hurlumheitä, mutta ei kuitenkaan pelkkää roiskimista vaan hallittua tekemistä, Heinonen sanailee ja nauraa päälle.

Pyrintö 21-22 pähkinänkuoressa

Korisliiga käynnistyy perjantaina 1.10., kun avausottelussa Korihait kohtaa Kauhajoen. Lauantaina on ohjelmassa viiden ottelun kierros. Kaikki Korisliigan ottelut ovat katsottavissa maksullisen Ruutu+-palvelun kautta. 

Henkilöt

 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia