Korisliigan puolivälierät ratkesivat

4.4.2006 Korisliigan puolivälierien kaikki neljä otteluparia ratkesivat maanantaina neljänsien pelien vierasvoitoilla. Joensuun Kataja, Espoon Honka, Lappeenrannan NMKY ja ja Namika Lahti etenivät ensi perjantaina alkaviin välieriin, joissa Honka kohtaa mestaruutta puolustavan LrNMKY:n. Kataja kohtaa lahtelaiset lauantaina.

Kataja haki Vantaalta suurinumeroisen 100-105 (42-44) -voiton Pussihukista. Peli eteni tasaisena alusta loppuun ja PuHukin roikkui voitonsyrjässä viime sekunneille.

PuHun Leon Brisportilla oli loppuhetkillä tilaisuus tasoittaa peli, mutta ohiheitto ja Katajan kaksi vapaaheittoa käänsivät tuloksen viidellä pisteellä vieraille. Kataja hallitsi korinalustoja viemällä levypallot 49-27.

Molemmista joukkueista pääsi kuusi peluria kaksinumeroisiin pisteisiin. Sami Lehtoranta heitti Katajalle 26 ja Petri Virtanen 20 pistettä. Kimi Klingberg teki PuHulle 21 ja Elias Kajander 20 pistettä. 

Hongalle kaudenensimmäinen jatkoaikavoitto Honka otti tärkeässä vaiheessa kauden ensimmäisen jatkoaikavoittonsa, kun Korihait taipui Uudessakaupungissa 77-82 (69-69, 32-40).

Honka hallitsi ensimmäisiä jaksoja, mutta Korihait pääsi johtoon kolmannella jaksolla. Tasainen peli venyi jatkoajalle, kun Monte Cummings nosti summerin soidessa Hongan tasoihin.

Myös jatkoajalla vierasvoitto kypsyi Cummingsin johdolla, joka teki peräti 36 pistettä. Daniel Horace säesti 17 pisteellä. Korihaiden tehokkaimpia olivat Boakai Lalugba 22:lla ja kaukaa hyvin osunut Jarno Nikula 21 pisteellä.

Lappeenrannan NMKY otti kierroksen suurimman voiton kukistettuaan ToPon Helsingissä 62-78 (25-42). Vieraat veivät peliä alusta asti ja venyttivät parhaimmillaan johtonsa 20 pisteeseen.

ToPo kuitenkin nousi vielä neljä minuuttia ennen loppua neljän pisteen päähän, mutta lähemmäksi ei isäntien kiri kantanut. Yazin Merzoug oli LrNMKY:n tehokkain 16 pisteellä. Andre Foreman teki 13 pinnaa. ToPon Maurizio Pratesi kohosi pelin pisteykköseksi 28 pisteellä.

Hänen lisäkseen vain John Thomas pääsi ToPosta kaksinumeroisiin lukemiin 12 pisteellä. Namika Lahti haki Kouvolasta voiton Kouvoista 70-77 (41-42) -numeroin. Lahtelaiset hallitsivat Jonathan Jonesin johdolla korinalustoja, mutta löysivät myös kaukoheittäjiä hieman enemmän kuin Kouvot.

Namikan tehokkain oli Michael Kuebler 17 pisteellä. Teemu Laine keräsi 14 ja Jones 13 pistettä 17 levypallon lisäksi. Sami Laaksonen teki Kouvoille 21 ja John Allen 18 pistettä.

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
18.3.2026 12:19 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: kolme joukkuetta taistelee kahdesta puolivälierien kotietupaikasta

Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.

14.3.2026 20:47 Korisliiga

Sisukas Kataja varmisti playoff-paikkansa – Kobrat romutti Lahden haaveet yhden pisteen voitolla

Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.

13.3.2026 20:48 Korisliiga

Kauhajoki ja KTP ottivat kumpikin voiton – sijojen 2–5 joukkueiden paremmuusjärjestys edelleen ratkaisematta

Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.

11.3.2026 20:27 Korisliiga

Sijanousua hakeva Honka taivutti Vilppaan – jatkosarjavoiton varmistaneet salolaiset pelaavat ilman panosta

Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.

10.3.2026 20:27 Korisliiga

Pyrintö varmisti playoff-paikkansa, Kataja joutuu voitostaan huolimatta vielä jännittämään – Vilppaan sarjavoitto sinetöity

Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.

10.3.2026 10:00 Korisliiga

Remu Raitasen päässä pyörivät iltaisin sekä koripallotilastot että pörssikurssit – KTP:n laituri tavoittelee Korisliiga-menestystä edellistä kertaa kouliintuneempana

KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.

7.3.2026 20:44 Korisliiga

Vilpas porskuttaa edelleen paalupaikalla – Korihait taivutti Seagullsin jälleen yhteen tappioon

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.

6.3.2026 20:58 Korisliiga

KTP:lle roima voitto Hongasta – Pyrintö jatkaa alemman jatkosarjan huipulla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.

5.3.2026 20:41 Pääjuttu

Kouvot varmisti Korisliiga-paikkansa ensi kaudelle kahden pisteen voitolla

Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.

4.3.2026 20:23 Korisliiga

Kamppailu alalohkon kuninkuudesta kiihtyy – tänään Pyrintö taivutti Katajan

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa vain kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee playoffeihin. Näitä sijoja pitävät tällä hetkellä hallussaan Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö, jotka kohtasivat tänään Tampereella.

Näytä lisää vastaavia