9.9.2005 Miesten Korisliiga käynnistyy perjantaina 30.9. ottelulla KTP - Kouvot. Ensimmäisen kierroksen muut ottelut pelataan lokakuun ensimmäinen ja kolmas päivä. Yhteensä runkosarjaa pelataan 44 ottelun verran.
Avauskierroksella lauantaina 1.10. hallitseva Suomen mestari Lappeenrannan NMKY kohtaa Joensuun Katajan. Vantaan Pussihukat saavat samaan aikaan Porvoon Tarmon vieraakseen.
Ottelukierroksen loput pelit pelataan maanantaina 3.10., jolloin Namika Lahti kohtaa kotonaan Tampereen Pyrinnön ja Turussa Aura Basket toivottaa vieraakseen Uudenkaupungin Korihait.
Otteluohjelmaan pääset tästä.
Kaikki 12 joukkuetta pelaavat keskenään nelinkertaisen sarjan. Pudotuspeleihin selviävät runkosarjan sijoille 1-8 sijoittuneet joukkueet. Pudotuspelit sisältävät puolivälierän, välierät neljän joukkueen kesken, pronssiottelut välierissä hävinneille ja finaalit välierävoittajille.
Kaikki pudotuspelit pelataan paras viidestä järjestelmällä eli kolme voittoa vaaditaan sarjan voittamiseen. Poikkeuksena kuitenkin pronssiottelu, jossa kahden ottelun yhteistuloksella ratkaistaan voittaja.
Koripalloliiton liittohallituksen päätöksellä kaudella 2005–2006 saa pelata Euroopan unioniin tai Euroopan talousalueen kuulumattoman valtion kansalaisia seuraavasti:
Euroopan unioniin tai Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden kansalaisten pelaamista ei ole rajoitettu missään suomalaisessa koripallosarjassa.
Suomen Koripalloliitto on solminut televisiointisopimuksen Urheilukanavan kanssa Korisliigakauden kynnyksellä. Luvassa on 14 Urheilukanavan ottelua. Urheilukanavalla näkyvät Korisliigan ottelut televisioidaan maanantaisin suorina lähetyksinä.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.