30.9.2023 09:20 Tulevalla Korisliiga-kaudella 2023–24 nähdään muutamia muutoksia. Alapuolelle on koottu merkittävimmät. Korisliiga käynnistyy viidellä ottelulla tänään lauantaina 30.9.

Videotarkistukseen automaattikameroiden kuvan lisäksi tarjolla myös Ruudun manuaalituotannon kuvan. Korisliigaan hankitunkäyttöliittymän kautta myötä pystytään lähetyksen kuvaa kelaamaan kuva kuvalta eli erotuomareille on tarjolla tarkka kuva tapahtuneesta.
Sarjaohjelmaan merkitty ottelu pelata, mikäli joukkueella on käytettävissä vähintään kuusi (6) edustuskelpoista pelaajaa. Joukkueen päävalmentajan tai muun nimetyn valmentajan estyminen toimimasta ottelussa valmentajana ei ole peruste ottelun siirtämiselle.
Joukkuetta ei voi pakottaa pelaamaan otteluita peräkkäisinä päivinä eikä joukkueella voi olla enempää kuin neljä (4) ottelua kahdeksaan (8) päivään. Mikäli ottelua ei pystytä pelaamaan perustellusti sarjavaiheen aikana, määrätään joukkueelle, joka ei ottelua ole kyennyt pelaamaan, kilpailusääntöjen mukainen tekninen tappio.
Vaatimus vähintään edustuskelpoisten pelaajien vähimmäismäärästä ottelussa on poistunut.
Pelaajien rekisteröinti joukkueen kokoonpanoon tulee tehdä vahvistetun sarjaohjelman mukaisen runkosarjan viimeistä ottelua edeltävänä arkipäivänä. Kilpailusääntöjen 27§ mukaiseen runkosarjaan kuuluvat runkosarja sekä ylempi ja alempi jatkosarja.
Pelaaja, joka ei ole kuluvana kilpailuvuotena ollut rekisteröityneenä aikuisten huippu- ja kilpakoripallosarjoissa pelanneessa joukkueessa, voi siirtyä uutena pelaajana Korisliigassa pelaavaan joukkueeseen viimeisestä rekisteröintipäivästä annettuun takarajaan mennessä. Tällaiselle pelaajalle voidaan myöntää edustuskelpoisuus, ja hänet rekisteröidä joukkueeseen, mikäli kaikki edustuskelpoisuudesta määritellyt dokumentit ovat kaikkien osapuolien toimesta toimitettu Liittoon ja pelaajan edustuskelpoisuus Seurassa vahvistettu takarajaan mennessä. Muiden pelaajasiirtojen osalta takaraja on helmikuun viimeinen päivä.
Korisliigassa pelaajien rekisteröinti kokoonpanoon tulee tehdä perjantaihin 29.3.2024 kello 16:00 mennessä.
Tällä kaudella kokoonpanot ilmoitetaan pelipäivänä kello 10:00 mennessä Korisliiga.fi-sivulla rippumatta mihin aikaan päivästä peli pelataan.
Alkavalla kaudella kaikkien tulee ilmoittaa samalla tavalla eli yleisömäärään lasketaan:
1. Otteluun myydyt liput
2. Myydyt kausikortit täysimääräisenä
3. Käytetyt vapaaliput/-kortit
Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.
Korisliigan välieriin valmistautuva Uudenkaupungin Korihait tiedottaa tulevien kausien päävalmentajasta. Joukkuetta valmentaa ensi kaudesta lähtien kahden vuoden sopimuksella kolminkertainen Suomen mestari Pieti Poikola.
Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.
Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.
Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.
Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.
Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.
Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.