Korisliigassa enää yksi tappioton joukkue – Bisons Loimaa jatkoi teräviä esityksiään

11.10.2024 21:52 Loimaalaiset aiheuttivat Tampereen Pyrinnölle kauden kolmannen tappion. Helsinki Seagulls, Salon Vilpas ja Kobrat aiheuttivat vastustajilleen kauden avaustappiot.

Tevaun Kokko oli Bisonsin kotivoiton takuumies. Kuva: Novida

Bisons Loimaa nappasi kauden toisen voittonsa, kun se kaatoi kotikentällään Tampereen Pyrinnön 77–69 (34–30). Loimaalaiset olivat läpi ottelun kuskin paikalla.

- Valmistuimme tämän viikon otteluihin todella hyvin ja sen takia onnistuimme ottamaan kaksi tärkeää voittoa. Meillä on hyvä ryhmä kasassa ja henki joukkueessa on todella hyvä, 12 koriin johtanutta syöttöä tarjoillut Symir Torrence kertasi Ruudun haastattelussa.

- Kokonaisuutena olen tyytyväinen meidän puolustamiseen ja tahtotilaan. Kaikki näkee, että meillä on edelleen hyökkäämisessä haasteita ja satunnaisesti jämähdetään vähän paikalleen.
Tyytyväinen olen voittoon, mutta töitä riittää edelleen! Tuleva vastustaja Kouvot on hyvin erilainen vastustaja kuin KTP ja Pyrintö, jonka vuoksi meidän pitää valmistautua heidän kohtaamiseen erilailla, Bisonsin päävalmentaja Konsta Mastomäki kommentoi.

Jeremiah Wood tilastoi 19 pistettä ja 9 levypalloa voittajille. Tevaun Kokko puolestaan kuritti korisukkaa 17 pisteen edestä. Pyrinnön pisteykkönen oli alkuviikosta joukkueeseen liittynyt Henry Pwono, joka kirjautti kentän korkeimman pistesaaliin 22 pistettä.

Ottelutilastot >

Helsinki Seagulls oli René Rougeaun johdolla tyly isäntä Kataja Basketille, jonka tilastot helsinkiläisjoukkueen vieraana ovat synkät. Ottelu oli 12. perättäinen tappiollinen vierailu Seagullsin kotiluolassa.

Rougeau (21/8) viimeisteli ottelun ensiminuuteilla läheltä sekä kaukaa kahdeksan pistettä lyöden alkutahdit selvälle 105–78 (51-39) -kotivoitolle. Tappio oli Katajalle kauden ensimmäinen.

- Puhuimme eilen joukkueen kanssa siitä, että tänään joudumme pelaamaan pienen viisikon kanssa, joka tarkoittaa sitä, että voimme olla tänään nopeampia ja energisempiä kuin vastustajamme. Siihen tarvittiin kaikkien panosta ja toteutimme mielestäni hienosti tätä suunnitelmaa. Heitimme erinomaisesti tänään ja meitä on vaikea pysäyttää silloin kun pelaamme näin, Seagullsin päävalmentaja Vesa Vertio summasi.

Seagullsin pisteykkönen oli jälleen Tevin Olison, joka viimeisteli 24 pistettä onnistuen kaaren takaa kuudesti. Joensuulaisten pistekärki oli 20 pistettä heittänyt KeShawn Curry.

Ottelutilastot >

Kauden ensimmäinen Kymenlaakson derby pelattiin perjantaina Kotkassa, jossa KTP-Basket ja Kouvot tarjosivat viihdettä koko rahan edestä. Huiman ottelun pelanneen KTP:n Alijah Comithierin onnistunut hyppyheitto vei ottelun jatkoajalle päätössummerin soidessa.

Jatkoajalla vierailija Kouvot oli parempi ja nappasi voiton yläjuoksulle lukemin 101–107 (43-50, 91-91).

Comithier viimeisteli ottelussa 35 pistettä ja haki 16 levypalloa. Testijaksolle Kotkaan saapuneen yhdysvaltalaispelaajan teholukema ottelussa oli huimat 51.

Kouvojen voiton takuumiehinä ottelussa olivat James Bishop IV (29) ja Thomas Gipson III (27/10).

Ottelutilastot >

Pohjanmaan derbyissä Kobrat on ollut viime kausina vaikea vastustaja Kauhajoelle Lapualla kauden alussa pelatuissa otteluissa. Sama trendi jatkui perjantaina, kun Kobrat nappasi kauden avausvoiton kotikentällään 97-88 (45-41) aiheuttaen Kauhajoelle kauden avaustappion.

- Hieno peli ja tunnelma loistava. Ollaan menty joukkueena kokoajan eteenpäin. Pystyttiin vastaamaan Karhun peli tempoon. Voitettiin joukkueena tänään, Kobrien päävalmentaja Ville Turja niputti ottelua.

Kotijoukkueelta kolme pelaajaa kirjautti vähintään 20 pisteen iltapuhteen: Courtney Alexander II (26/8), Samari Curtis (22/4/4) ja Ryan Ogden (20/5). Kauhajoen pisteykkönen oli 28 pistettä heittänyt Kaden Anderson.

Ottelutilastot >

Salon Vilpas aiheutti Tapiolan Hongalle kauden ensimmäinen tappion vieraskentällä Espoossa. Ottelun avauspuoliaika mentiin vahvasti salolaisten komennossa, mutta Honka pääsi toisella puolikkaalla iskuetäisyydelle. Vilpas oli kuitenkin lopussa parempi ja haki vierasvoiton lukemin 82-96 (38-44).

- Painotimme pelaajille ottelun alun tärkeyttä, ja erityisesti ensimmäinen jakso oli hienoa pelaamista. Toisella puoliajalla paransimme levypallo- ja siirtymäpelaamista, Vilppaan päävalmentaja Jussi Savolainen kommentoi.

Omar Payne kirjautti vieraille 16 pistettä. Hienoa tulokaskauttaan pelata Samu Adler tilastoi 14 pistettä, 5 levypalloa ja 5 koriin johtanutta syöttöä voittajille. Hongan paras pistemies oli 16 pistettä heittänyt Lauri Kallio.

Ottelutilastot >

Korisliigassa pelataan lauantaina yksi ottelu, jossa sarjan ainoa tappioton joukkue, Korihait, matkaa hallitsevan Suomen mestari BC Nokian vieraaksi. Ottelu alkaa Nokialla klo 18.

 
22.2.2026 19:05 Korisliiga

Alemmassa jatkosarjassa panokset kovenevat: Kataja otti tärkeän voiton playoff-tavoitteen kannalta, Kouvot puolestaan sarjassa pysymisen

Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.

21.2.2026 20:30 Korisliiga

Topias Palmi oli Pyrinnön korikuningas tärkeässä voitossa – KTP:n Raitasella ja Pöllällä huikea ilta Kauhajoella

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.

20.2.2026 20:25 Korisliiga

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa kaksi vierasvoittoa: Seagulls vei pisteet paikalliskamppailusta, Korihait kesytti sarjajohtajan Salossa

Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.

19.2.2026 19:58 Korisliiga

Kobrat näytti, ettei peli ole vielä pelattu – kilpailu putoajan paikan välttämisestä kiihtyy

Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.

19.2.2026 12:44 Korisliiga

Terveydenhoitoalan yrittäjien perheessä kasvanut Ike Nweke on kiertänyt Eurooppaa lapsuudesta asti – ”Kauhajoki on luultavasti pienin paikkakunta, jossa olen koskaan käynyt, mutta yleisö täällä on ainutlaatuinen”

Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.

18.2.2026 21:10 Korisliiga

Topias Kuukkasen kolmonen ratkaisi otteluvoiton Lahdelle – sarjanousija kiinni pudotuspelipaikassa

Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.

17.2.2026 20:08 Korisliiga

Honka vei voiton kotiottelusta Kauhajoen loppukiristä huolimatta – pisteitä kartuttivat myös KTP ja Vilpas

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.

15.2.2026 19:11 Korisliiga

Lahti ja Pyrintö paransivat kumpikin asemiaan playoff-paikan tavoittelussa

Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.

14.2.2026 20:14 Korisliiga

Täydellä ylemmän jatkosarjan kierroksella juhlivat Korihait, Kauhajoki ja Vilpas – alemmassa Kataja palasi voittokantaan kolmen tappion putken jälkeen

Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.

11.2.2026 21:14 Korisliiga

Bisons alemman jatkosarjan kärkeen Tevaun Kokon lähes järjettömällä tuplatuplalla – illan muita onnistujia Lahti ja Vilpas

Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.

Näytä lisää vastaavia