21.10.2015 Miesten Korisliigan keskiviikon ottelut Salossa sekä Kauhajoella päättyivät tasaisista ennakko-odotuksista poiketen selvänumeroisiin kotivoittoihin. Vilpas isännöi menestyksekkäästi KTP:ta, voittaen kotkalaiset lopulta luvuin 79-60 (35-27). Kauhajoella hallitseva mestari Kataja oli helisemässä, kun Karhu löi taululle komeat 100-69 (50-31) –voittolukemat.

Ville Hänninen ja Salon Vilpas nappasivat kauden toisen voittonsa KTP:n kustannuksella keskiviikkona Salohallissa.

Bojan Sarcevic pyöritti Karhun hyökkäystä jälleen tehokkaasti, kun joukkue kaatoi kotiluolassaan Katajan selvin numeroin. Kuvat: Erkki Hautaviita
Salohallin 865-päinen yleisö sai häntäpään joukkueiden kohtaamisessa nauttia kotijoukkueen hallinnassa alusta loppuun kulkeneesta näytöksestä. Vilpas jatkoi kauden alussa tuloksellisesti mollivoittoisesti esiintyneen KTP:n tuskaa 79-60 (35-27) –kotivoitolla. Viime kauden pronssijoukkue KTP on hävinnyt tämän kauden kaikki kuusi peliään.
Peli eteni ensi jakson lopulta kotijohdossa, vierailijoiden onnistuessa kuitenkin hidastamaan Vilppaan hyökkäyksen pallon liikuttamista. Vierailijat eivät saaneet toisen jakson etsikkoaikaansa hyödynnettyä ja kolmannella jaksolla Vilpas sai taas juonesta kiinni, eikä edes kotkalaisten toisen puoliajan paikkapuolustus onnistunut tuomaan vierailijoita voittotaisteluun mukaan.
Kun KTP ei saanut kiriä aikaan, eteni ottelu Vilppaan runsaan kymmenen pisteen etumatkana aina loppuun asti. Ottelun päätösminuuteilla kotijoukkue kaunisteli vielä numeroita ja karkasi lopulta selvään voittoon.
- Puolustus oli tänään hyvää, siihen pitää olla tyytyväinen. Onnistuttiin pitämään alusta asti puolustuksessa sellainen intensiteetti päällä joka vaaditaan jos haluamme pärjätä, summasi Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki ottelun jälkeen.
- Hyökkäyksessä on paljon asioita mitä pitäisi harjoitella, mutta tässä kohtaa otteluohjelma tekee siitä opettelusta vielä enemmän videoiden katsomista.
Vilppaan riveistä viisi pelaajaa onnistui kirjauttamaan kaksinumeroiset pistelukemat. Kovinta kyytiä korisukalle antoivat 16 pistettä nakuttanut Okko Järvi ja viidesti kaaren takaa osunut Juho Nenonen (15 pistettä). Kotijoukkueen hyökkäystä tehokkaasti jälleen pyörittänyt Doug Wiggins oli lähellä kirjauttaa nimiinsä tripla-tuplan, kun liukas takamies pussitti 12 pistettä, keräsi 8 levypalloa ja jakoi 9 koriin johtanutta syöttöä. Sami Ikävalko pussitti 11 pistettä, ja Austin Dufault (10/10) urakoi nimiinsä tupla-tuplan.
Vierailija KTP:n kokoonpanosta Sefton Barrett onnistui kurittamaan isäntiä 21 pisteellä ja seitsemällä levypallolla. Härkämäinen sentteri Devonne Giles kirjautti nimiinsä tupla-tuplan, pussittaen 13 pistettä ja haalien käsiinsä 16 levypalloa.
Miesten Korisliigan mestaruutta puolustavan Joensuun Katajan kolmen pelin voittojakso katkesi tylysti keskiviikkona Kauhajoella, jossa Karhu otti ylivoimaisen voiton 100-69 (50-31).
Peli repesi jo ensimmäisellä jaksolla, jonka Karhu voitti 31-12. Toisen neljänneksen puolivälin jälkeen kotijohto kasvoi 46-18 –tilanteessa lähelle lopullista 31 pisteen eroa. Suurin ero joukkueiden välillä oli Karhun äärimmäisen tehokkaasti läpi ottelun jauhanut hyökkäys. Joukkue upotti kahden pisteen heittonsa 68% tarkkuudella, kolmosten onnistumisprosentin ollessa todella vakuuttava 48%.
- Pelimme pysyi nyt tasapainossa pisimpään tällä kaudella ilman notkahduksia. Saimme paljon onnistumisia ja samalla varmasti itseluottamusta tästä eteenpäin, kommentoi Karhun valmentaja Sami Toiviainen.
Karhun riveistä tehokkaimpina keskiviikon ottelussa esiintyivät James Weatherspoon (22/6), joka heitti 11:stä pelitilanneheitostaan vain yhden ohi. Karhun hyökkäyksen moottorina toimi tuttuun tapaan Bojan Sarcevic, joka 14 pisteensä lisäksi keräsi 7 levypalloa ja jakoi 5 koriin johtanutta syöttöä.
Vierailijoiden kokoonpanosta omalle tasolleen ylsivät 20 pistettä nakuttanut laituri Lamayn Wilson, 14 pistettä ja kahdeksan levypalloa vain 20:ssä minuutissa kirjauttanut Thomas Scrubb, sekä 7 koriin johtanutta syöttöä 8 pisteensä lisäksi jakanut Teemu Rannikko.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.