Korisnaisille tappio Venäjällä

Hienon kotivoiton Sloveniasta viime lauantaina taituroinut naisten koripallomaajoukkue joutui keskiviikkona takaisin koulun penkille. Kotiyleisönsä edessä Vologdassa pelannut EM-hopeajoukkue Venäjä antoi ensimmäisellä puoliajalla oppitunnin kokemuksen tuoman rutiinin merkityksestä ja voitti Suomen EM-karsintaottelussa lopulta 82-52.

Venäjän otteissa näkyi näyttämisen mentaliteetti, joka sille kasvoi EM-karsinnan avauskierroksella, jolla se hävisi yllättäen Slovenialle vieraissa. Samaa asennetta Venäjä osoitti jo lauantaina, jolloin jyrän alle jäi niinikään Vologdassa Unkari pistein 77-28.

Suomi oli helisemässä venäläisten kanssa varsinkin ottelun alussa. Kymmenen minuutin pelin jälkeen ottelu oli jo käytännössä ohi, kun Venäjä oli rynnistänyt 18 pisteen karkumatkalle (22-4). Tahti ei kotijoukkueella hyytynyt, vaan puoliajalle mentäessä tulostaululla komeilivat lukemat 42-15.

Suomella oli avausneljänneksellä paikkansa, mutta viimeistely tuotti ongelmia kuten tappiollisessa avausottelussa Unkariakin vastaan. Ohiheitot horjuttivat itseluottamusta ja Venäjä pääsi karkumatkalle.

– Helpommin saimme heittopaikkoja kuin Unkari-pelissä. Sama määrä meillä oli heittoja kuin Venäjälläkin, mutta sillä erotuksella, että me pistimme jälleen lähes kaikki ohi, ripitti maajoukkueen päävalmentaja Risto Piipari omiaan.

Erityistä myrkkyä Suomelle oli Venäjän tehokas sisään-ulos -peli. Venäjä työnsi palloa pitkälle kaartilleen korin alle ja suomalaistakamiehet putosivat auttamaan. Taitavat venäläissentterit löysivät kuitenkin vapaat pelaajat kolmen pisteen viivalta, jolta ratkaisut syntyivät. Pahimmin suomalaisvirheistä rokotti Marina Khazova, joka heitti kaukoetäisyyksiltä 21 pistettä. Ilona Korstine pussitti 18 pistettä.

– Venäjä rutiini oli kovaa luokkaa. He onnistuivat kaikilta etäisyyksiltä, Piipari kehaisi vastustajaansa.

Moua kovin yksin

Toisella puoliajalla Suomikin pääsi peliin mukaan. Etenkin päätösneljänneksellä Suomi oli sinut Venäjän kovan puolustuksen kanssa. Suomi jopa voitti viimeisen kymmenminuuttisen 24-18 ja pelasi koko puoliajan lähes tasatahtiin venäläisten kanssa (37-40). Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan lopputuloksena oli 52-82-tappio.

Parhaiten suomalaisista pärjäsi venäläisten kanssa Ranskassa ammattilaisena pelaava Michaela Moua. 180-senttinen Moua harhautteli taidokkaasti venäläispuolustusta ja kokosi uudeksi maaotteluennätyksekseen 21 pistettä.

– Mixu (Moua) oli todella kova kentän molemmissa päissä. Hyökkäyksessä hän harhautteli venäläiset ”leivosiksi” ja pisti palloa koriin. Puolustuksessa hän paini mallikkaasti pidempiään vastaan, Piipari hämmästeli.

Muiden suomalaisten heitot kilpistyivät kerta toisensa jälkeen venäläismuuriin, jonka Piipari arveli johtuneen ”liiasta kunnioituksesta”.

Heli Roukanoja keräsi 13 levypalloa. Hän teki kahdeksan pistettä, kuten teki myös Heidi Adler.

EM-karsinta jatkuu syksyllä 2002, jolloin pelataan toinen kolmen ottelun rypäs. Suomella on edessään tuolloin kotiottelut sekä Unkaria että Venäjää vastaan. Karsintalohkossa B voitot ovat menneet ristiin ja kahden jatkoonmenijän kohtalot ovat vielä täysin auki.

– Se on ihan selvää, että jatkopaikat ratkaistaan vasta ensi vuonna.

– Ihan hyvillä mielin tästä voidaan jatkaa. Pitää kuitenkin muistaa, että viime karsinnassa hävisimme Venäjälle vieraissa 50 pistettä ja jäimme lohkossamme voitoitta. Nyt on Slovenia-voitto takataskussa ja edessä kaksi kotiottelua, päätti Piipari.

Venäjä – Suomi 82 – 52 (42-15), naisten EM-karsintaa, Vologda, Venäjä 28.11.2001

Susanna Rinta 6/1 Minna Myllylä 0/2 Heidi Adler 8/2 Sanna Puskala 2/2 Lea Hakala 5/2 Hanna Rotinen 0/0 Anu Mahlamäki 0/3 Heli Roukanoja 8/13 Michaela Moua 21/6 Taru Tuukkanen 2/6