21.1.2012 Perinteikäs Kouvolan Kouvot pelasi perjantaina juhlaottelun Uudessakaupungissa Korihaita vastaan. Kouvojen 80–83-tappioon päättynyt peli oli kouvolalaisille jo 800. ottelu pääsarjassa. Kouvot pelasi ylimmällä sarjatasolla ensimmäisen kerran kaudella 1993/94.

Kouvojen 800 ottelun mittaiseen pääsarjauraan mahtuu mm. kolme Suomen mestaruutta, kuvassa Jukka Toijala. Kuva: Mika Mäkelä.
Kouvot on kerännyt 19 kauden ja 800 ottelun mittaisella pääsarjataipaleellaan kunnioitettavat 461 voittoa, joka merkitsee kouvolalaisten voittaneen jopa 57,6% kaikista otteluistaan. Suomen mestaruutta Kouvot on juhlinut vuosina 1995, 1999 ja 2004, jonka lisäksi Kouvot juhli Suomen Cupin voittoa 1998.
Kouvot pelasi ensimmäisen pääsarjaottelunsa 26. syyskuuta 1993 Forssan Alun vieraana ottelussa, joka päättyi Kouvojen 68-80-tappioon. Amerikkalaissentteri Brent Dabbas heitti kyseisessä ottelussa Kouvoille 31 pistettä, ja kaikissa Kouvojen mestaruuksissa kunnostautunut Jukka Toijala vastaavasti 12.
Kouvojen SM-sarjahistorian suurin voitto on 59 pistettä, joka merkittiin vuonna 2006 Aura Basketia vastaan (113-54). Suurimmat tappiot, 38 pistettä, Kouvot on kärsinyt 2003 Namika Lahtea (80-118) ja 2010 Tampereen Pyrintöä (46-84) vastaan.
Kouvojen historian kaikkien aikojen pelaajahahmoihin kuuluvat muiden muassa Jukka Toijala, Mikko Sydänmaanlakka, Sami Laaksonen, Pasi Riihelä, Ville Kaunisto, Tuomas Iisalo, Anssi Kinnaslampi sekä amerikkalaiset John Taylor, Bill Gillis, Marcus Grant ja Ajene Moye. Kouvojen historian menestyksekkäimpiin valmentajiin kuuluvat Risto Piipari, Jouni Grönroos ja Jukka Toijala.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.
Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa vain kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee playoffeihin. Näitä sijoja pitävät tällä hetkellä hallussaan Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö, jotka kohtasivat tänään Tampereella.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion.