14.8.2003 Miesten SM-Koriksessa pelaava Kouvot testaa kahden viikon koeajalla amerikkalaista Brandon Brownia. Brown on ollut viimeiset kolme vuotta Tulanen yliopiston avainpelaajia. Sen lisäksi että hän on parhaimpia korintekijöitä koulun historiassa.
Brown kunnostautui korinteon lisäksi Tulanessa myös muilla osa-alueilla. Hänen keskiarvonsa olivat 7,4 levypalloa, 2,5 syöttöä ja 1,3 riistoa ottelua kohden. Viimeisen kauden pistekeskiarvokseen Brown nakutti 13,5 pistettä. Tulane-urallaan Brown teki kaikkiaan 1.216 pistettä, jolla hän on koulun kaikkien aikojen listalla 16. sijalla.
Ikää 203-senttisellä ja 110-kiloisella korinaluspelurilla on vasta 22 vuotta. Brown valmistui Tulanesta keväällä saaden käteensä sosiologian tutkinnon.
- Brownilla on todella positiiviset tilastot ja näkemäni videon mukaan hän on hyvä pelimies. Hänen valmentajansa Tulanesta kehui Brownia todella hyväksi pelaajaksi ja joukkueensa ehdottomasti kovimmaksi harjoittelijaksi. Syyskuun alussa Brown saapuu joukkueemme mukaan harjoituksiin ja ehdimme nähdä molemmat ulkomaalaisapumme sekä Kouvolassa pelattavassa Matka-Vekka -turnauksessa että kovatasoisessa Hongan Opel Cup –turnauksessa ennen lopullista sopimuksen tekoa, kommentoi Kouvojen päävalmentaja Jouni Grönroos.
Kouvot on vahvistunut aiemmin jo kasvattajaseuraansa palanneella Jukka Toijalalla, KTP:stä siirtyneellä Anssi Kinnaslammella, Vilpas Vikingsistä siirtyneellä Samu Kaaresvirralla sekä ruotsalaisella EU-pelaaja Luke Deanilla.