11.4.2008 Hirmuiskussa oleva Kouvot otti vahvan kiinnityksen Korisliigan finaalipaikkaan, kun se kukisti toistamiseen helsinkiläisen ToPon. Kouvot selvisi ToPon viime minuuttien rynnistyksestä ja voitti lukemin 81-77 (40-34). Flunssa-aallostaan toipunut Lappeenrannan NMKY puolestaan tasoitti välieräsarjan Espoon Honkaa vastaan.
Jukka Toijalan luotsaama Kouvot näytti jo laskettelevan helppoon voittoon perjantaina, kun se siirtyi kolmannen jakson päätteeksi 16 pisteen johtoon (64-48).
Tuossa vaiheessa tahtipuikkoa heilutti erityisesti kotijoukkueen Corey Smith, joka teki kolmannella kymmenminuuttisella kaikkiaan 14 pistettä. Irtiotossa avitti myös edellisessä pelissä polvensa loukannut Roope Suonio kahdella kolmosellaan.
- Saimme hyvän rytmin päälle kolmannella neljänneksellä. Mielestäni aineksia ison johdon rakentamiseen oli jo avauspuoliajalla, mutta olimme hermostuneita ja hukkasimme palloja ihan käsittämättömästikin, pohdiskeli Toijala viitaten joukkueensa 13 pallonmenetykseen ensimmäisen 20 minuutin aikana.
ToPon loppukiri oli raivokas. Sentteri Takais Brownin koreilla sekä Jukka Hemdahlin kolmosella ToPo nousi reilut 20 sekuntia ennen päätössummeria pisteen päähän (77-76).
ToPon rikottua Smith upotti molemmat vapaaheittonsa (79-76). Kouvojen Tuomas Iisalo otti taktisesti kypsän virheen ja lähetti helsinkiläisistä Tyson Pattersonin vapariviivalle. Patterson onnistui vain toisessa heitossaan. Pallon saanut Iisalo joutui virheen kohteeksi ja piti päänsä kylmänä varmistaen vapaaheitoillaan Kouvojen voiton ja loppuluvut 81-77.
- Virhevaikeuksien kautta pelimme passivoitui. Liike hävisi ja päästimme vastustajan liian helpolla alkamalla pelaamaan yksi vastaan yksi – ja kaksi vastaan kaksi –pelejä ihan liian aikaisin. ToPo pääsi lähelle, mutta onneksi saimme vaparit loppuhetkillä sisään, Toijala huokasi.
Corey Smith teki ottelussa hulppeat 27 pistettä. Jukka Kataja ja Wayne Bernard pussittivat kymmenen pistettä mieheen.
ToPon tehot jakautuivat tasaisesti. Elias Kajander teki 16, Brown sekä Patterson 15 ja Hemdahl 14 pistettä.
Finaalipaikka on katkolla Kouvoille maanantaina, jolloin ToPo isännöi kouvolalaisia Helsingissä pelattavassa TV-ottelussa. Siitä huolimatta, että Kouvot on voittanut 18 viime ottelustaan peräti 17, toppuuttelee Toijala innokkaimpia.
- Tämä ottelusarja on kova ja siitä muodostuu helposti pitkä. Meidän täytyy pelata yksi hyvä ja ehjä 40-minuuttinen, jos haluamme jatkoon edetä, Toijala peräänkuulutti.
Flunssapotilaansa Petri Virtasen, Juha Stenin, Pasi Riihelän ja Adrian Henningin jalkeille saanut Lappeenrannan NMKY palasi omalle tasolleen toisessa välieräottelussa Hongan vieraana. Lappeenranta haki Espoosta ansaitun 84-81 (42-36) -voiton ja tasoitti ottelusarjan 1-1:een.
Honka nousi vielä aivan lopussa sisukkaasti lähes vieraidensa rinnalle Petteri Koposen (20/3) ja Jukka Matisen (14/4) kolmosille lukemissa 83-81, mutta se oli sittenkin liian myöhäistä.
LrNMKY hallitsi ottelua selvästi varsinkin tauon molemmin puolin käyden vielä päätösneljännekselläkin kapteeni Riihelän (14/5) johdolla 74-59 -johdossa.
- Teimme hirveän määrän virheitä puolustuksessa, mutta muuten tällainen voitto on todellakin nannaa. Olen ylpeä tästä joukkueesta. En itsekään uskonut sen yltävän tällaiseen esitykseen vielä tänään. Laskeskelin enemmän sunnuntain varaan, kertoi vasta viime viikolla LrNMKY:n valmentajaksi kiinnitetty Jyri Lehtonen.
LrNMKY käytti toipilaansa Riihelän, Virtasen (10/4), Stenin (12/4) ja Henningin (22/6) pelipäivän aamuna lääkärillä, joka näytti kvartetille vihreää valoa illan ottelun osalta.
- Tällä joukkueella on tosi ison sydän. Ammattimiehet pystyivät pelaamaan isoja minuutteja sairasteluistaan huolimatta, Lehtonen kehui.
Lappeenrannasta näyttävää jälkeä teki myös Ivan Harris (20/3), joka aloitti ottelun miltei erehtymättömällä heittopelillä.
Honkaa herätellyt Akeem Scott keräsi kotiyleisönsä edessä saldon 20/5 ja Ben Perkins 13/11. Matt Williams (5/1) ja heti tauon jälkeen parhaimmillaan ollut Kimmo Muurinen (7/4) jäivät normaaleista lukemistaan.
- Koko kauden yhdessä pelannut Lappeenranta ansaitsi tämän voittonsa. Emme olleet valmiita ja LrNMKY rankaisi jokaisesta typerästä virheestämme. Olen pettynyt, mutta pitää muistaa, että tilanne on 1-1, muistutti Hongan Mihailo Pavicevic.
Pavicevicin nuorempi kollega ja entinen valmennettava Lehtonen toivotti samalla Hongan tervetulleeksi Lappeenrantaan.
- Urheilutalolla riittää taatusti ääntä sunnuntaina. Tässä ottelusarjassa aika on puolellamme, näki Lehtonen tilanteen.
Korisliigan täydelliset ottelutilastot, muita tilastoja ja tulevat ottelut löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, www.basket.fi.
Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.
Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.
Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.
Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.
Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.
Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.
Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.
Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.
Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.