31.10.2008 Kouvolan Kouvot haki Korisliigassa Kymenlaakson paikallispelistä voiton Kotkasta. Kouvot käänsi tasaisen pelin voitokseen 71-75 (39-32) -tuloksella. Uudessakaupungissa kotijoukkue Korihait piti pintansa viime hetkien korilla sarjanousija Forssan Koripoikia vastaan.
Kouvot repäisi voittonsa viimeisen kahden minuutin aikana, jolloin KTP:n korinteko hyytyi ratkaisevasti. Kotijohto 71-69 kääntyi, kun Kouvot vei viimeisen pariminuuttisen puhtaasti 6-0.
- Tasainen peli olisi voinut kääntyä kuinka tahansa, mutta me saimme lopussa muutaman vapaaheiton enemmän koriin. Brian Swift oli meillä ratkaisuroolissa viimeisen viiden minuutin aikana. Ihme että ylipäänsä voitimme noilla levypallolukemilla, hämmästeli Kouvojen valmentaja Jukka Toijala levypalloja, jotka KTP vei 48-27 -lukemin.
Swift heitti Kouvoille 21 pistettä ja Ronny LeMelle 17. Polvivammasta toipunut Jukka Kataja avasi kautensa tehtyään 20 minuutissa kaksi pistettä.
Kotijoukkueen parhaita pistemiehiä olivat Steve Smith 17:llä ja Damon Williams sekä Ville Mäkäläinen 13 pisteellä.
Nousijajoukkue Forssan Koripojat pääsi lähelle kauden ensimmäistä vierasvoittoaan, kun se kamppaili Uudessakaupungissa voitosta viime sekunneille asti. Korihait nappasi kuitenkin täpärän voiton 77-76 (42-32) -tuloksella.
Korihait näytti ratkaisseen pelin jo ensimmäisellä neljänneksellä, kun se karkasi kuuden minuutin 21-0 -jaksolla 31-10 -jaksovoittoon.
FoKoPo hivuttautui kuitenkin pikkuhiljaa peliin mukaan ja kolmannen jakson lopulla vieraat nousivat johtoonkin. Korihait pääsi taas niskan päälle noustuaan toiseksi viimeisellä minuutilla 75-70 -johtoon, mutta FoKoPo nousi vielä edelle 75-76 -tilanteessa. Korihaiden Alain Larochen kori neljä sekuntia ennen loppua sinetöi kotivoiton.
Korihaista Bojan Sarcevic teki 21 pistettä ja Laroche 20.
Tässäkin pelissä hävinnyt joukkue vei levypallot selvästi 40-23. FoKoPon väkivahva tehomies Charles Thomas kahmi levypalloja 14 ja nosteli 23 pistettä. Hänen pelikaverinsa Arkansasin yliopistosta, Vincent Hunter heitti 19 pistettä.
(STT)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.
Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.
Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.
Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.
Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.
Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.
Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.
Tampereen Pyrintö otti puolivälierien ensimmäisen voittonsa vain yhden pisteen erolla ja vieraskentällä.
Vain yksi Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta on parhaillaan tasoissa. Lopuissa tilanne on 2–0, joskaan ei poikkeuksetta ennakkosuosikin hyväksi.
Tampereen Pyrinnön ja Salon Vilppaan toisesta puolivälieräkohtaamisesta tuli huomattavasti tiukempi trilleri kuin ensimmäisestä.