Kouvot ja Namika Lahti ylivoimaisiin avausvoittoihin

19.3.2004 Kouvojen ja Lappeenrannan NMKY:n välisestä ottelusarjasta odotettiin SM-Koriksen puolivälierien jännitysnäytelmää. Siitä voi sellainen edelleen kehkeytyä, mutta perjantain avauksessa Kouvot oli omaa luokkaansa. Myös Namika Lahti ja KTP Basket pitivät kotietunsa. Lahti päihitti Katajan 81-68 ja KTP puolestaan Pussihukat 74-71.

Mansikka-aholla LrNMKY pysyi isäntiensä kelkassa vain ensimmäisen jakson ajan. Vieraiden Robert Reed oli iskussa ja pelasi kenties yhden elämänsä otteluista pussittamalla toisen jakson alkuun mennessä 14 pistettä. Reedin mentyä vaihtoon Kouvot iski. Kolmosia alkoi ladella Lappeenrannan koriin Kouvojen viedessä toisen jakson nimiinsä 35-15.  

Kouvojen Marcus Grant vastasi illan kovimmasta suorituksesta. Hän onnistui pitämään korintekijäkuninkuudesta runkosarjan kalkkiviivoille asti taistelleen Pasi Riihelän ottelussa pisteittä (!). Riihelä yritti ottelussa viidesti kolmosta, mutta ei koittanut kertaakaan onneaan kahden pisteen heitolla tai päässyt vapaaheittoviivalle. Syy oli yksinkertainen. Grant puolusti Riihelän normaalisti saamien syöttöjen linjat poikki. Kun Riihelä ei päässyt normaaleihin tekopaikkoihinsa, tyytyi hän kohtaloonsa.  

LrNMKY:n kannalta viimeinen niitti oli Timo Riihelän virhetilin täyttyminen ottelun kolmannella jaksolla. Kouvot jyräsi laajalla rintamalla ja loppua kohden valmentaja Jouni Grönroos säästeli jo avainmiehiään. Kouvojen kaikki pelaajat tekivät pisteitä ja yhtä lukuunottamatta kaikki pelasivat yli kymmenen minuuttia. Samu Kaaresvirta pommitti 18 ja Luke Dean nosteli täydellisellä heittopelillä 17 pistettä.  

Myös Lahdessa ratkaisut nähtiin ennen puoliaikaa. Namika Lahden valmentaja Lars Ekström pyöritti totuttuun tapaan rotaatiotaan ja lahtelaiset jyräsivät. Tauolle mentäessä Namika Lahden johto oli jo 21 pistettä (47-26). Vaikka Kataja loppua kohti saikin eroa kavennettua, ei Lahden voitto ollut missään vaiheessa uhattuna.  

Vieraspelit eivät ole ole olleet Katajalle herkkua tällä kaudella. Perjantaina joukkue tuskaili kaukoheittopelinsä kanssa. Kataja yritti 19 kertaa kolmosviivan takaa onnistuen vain kahdesti.  

Namika Lahden valtti on läpi kauden ollut materiaalin tasaisuus ja laajuus. Perjantainakin Monte Cummings teki 16, Sami Pekkola 15, Teemu Laine 14 ja Sami Lehtoranta 13 pistettä. Lahtelaisittain positiivinen uutinen oli voiton lisäksi se, että viime viikonvaihteessa SM-runkosarjan päätöspelistä sivusta olleista Cummingsin kuumesairaus on ohi, Laine pelaa käsi siteessä, mutta pystyy pelaamaan ja Roope Suonion nilkka kestää jälleen rasitusta.  

KTP piti PuHu:n takanaan, Heinonen teki tehokkaan paluun 

Loukkaantumisen jäljiltä teki paluun myös KTP Basketin Pasi Heinonen. Hän loukkasi vajaa kuukausi sitten sormensa ja se jouduttiin operoimaan. Perjantaina Heinonen oli takaisin tositoimissa ja hirmuiskussa. Heinonen teki puolivälierien avauksessa 24 pistettä johdattaen joukkueensa 74-71-kotivoittoon.  

Samalla KTP otti kiinnityksen revanssiin, joka sillä on mielessä viime kaudesta. KTP:han hävisi viime kauden SM-pronssipeleissä mitalit juuri Pussihukille. 

Sekä KTP että PuHu onnistuivat taktiikoissaan yhdellä saralla mainiosti. KTP:n Roope Mäkelä sekä PuHu:n Kimi Klingberg olivat vastustajan papereissa merkittyjä miehiä. Mäkelä teki ottelussa vain neljä ja Klingberg viisi pistettä. 

Kotkalaisista Heinosen lisäksi vauhdissa olivat Kenny Younger (15/13), Iiro Tenngren (14/7), Markus Myllylä (11/9) ja Jari Vekkilä (10/3). PuHu:n paras oli kaikki heittonsa säkittänyt, 12 pistettä tehnyt ja yhdeksän levypalloa repinyt Panu Majala.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_sm-koris/

Asiat

 
6.5.2024 14:31 Korisliiga

Rougeaulle 100 torjuntaa pudotuspeleissä täyteen

Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.

6.5.2024 12:01 Korisliiga

Aapeli Alanen palaa Bisonsiin

Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

Näytä lisää vastaavia