28.10.2019 20:27 Kouvojen päävalmentaja Tuomas Oja: "Maaleja tuli aika reilusti."

Kouvojen sentteri Duke Shelton oli lahtelaisille paha pideltävä. Kuva: Ville Vuorinen
Kouvolan Kouvot venytti voittoputkensa jo viiteen Lahti Basketballin vieraana lukemin 95–104 (48–51). Kouvot on avannut kauden loistokkaasti viidellä voitolla kuudesta koitoksesta.
Lahti Basketball on hävinnyt kahdeksasta ottelustaan kuusi. Päävalmentaja Petri Velling kaipasi ennen ottelua joukkueeltaan parannusta etenkin puolustuspäässä. Siinä mielessä Kouvojen 104 pistettä aiheuttaa Vellingille varmasti paljon mietittävää.
Kouvojen ykköstykki oli sentteri Duke Shelton (28/7/3r). Myös Derrick Barden (23/5/3r) ja Silas Melson (23/6) olivat tehokkaalla pelipäällä. Kouvoille ottelua edelsi kymmenen päivän pelitön jakso.
– Tosi tyytyväinen olen voittoon. Tosi pitkä tauko on peleistä, ollaan vain treenattu. Se on ihan ymmärrettävää, että alussa oli vähän hakemista. Mutta kaiken kaikkiaan voi olla tyytyväinen, että voitto otettiin, Severi Kaukiainen (2/1/4s) sanoi Elisa Viihteen Korismaanantai-lähetyksessä.
Kaukiainen sai pelata isot minuutit viime vuosien pelintekokaveriaan Tuomas Hirvosta (7/4/7s) vastaan.
– Aika paljon olen treeneissä Tuomasta vastaan pelannut, joten ei siinä mitään uutta tai ihmeellistä ollut, Kaukiainen hymyili.
Lahti Basketballin Courtney Stockard (27/6/3s) ja Devante Wallace (27/0/3s) tekivät molemmat komeat 27 pistettä. Hyökkäyspeli ei ollut kuitenkaan Lahden ongelma, vaan puolustuksessa kotijoukkue ei saanut otetta Kouvojen vauhdikkaisiin palloskriineihin. Lahti Basketballin valopilkku oli Vesa Mäkäläisen (7/5) paluu kokoonpanoon.
Myös Kouvojen päävalmentaja Tuomas Oja oli kriittinen joukkueensa puolustuspään tekemiseen.
– Maaleja tuli aika reilusti. Teimme puolustuksessa kyllä paljon virheitä. Toivottavasti tuli myös mentaalipuolella oppia tulevaan.
– Olemme pelanneet tähän asti mielestäni ihan okei, mutta kyllä tässä on vielä keskiviikoksi paljon parannettavaa, Oja suuntasi jo katsettaan Karhu Basketin Kouvola-vierailuun.
Lahti Basketballin seuraava ottelu lauantaina Joensuussa.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.Tiukan taistelun jälkeen tänään pisteet kotiin Lahdesta! @lahtibasketball - Kouvot 95-104#korisliiga #kouvot #unelmiayhdessä pic.twitter.com/yBvpAVViYX
— Kouvot (@Kouvot) October 28, 2019
Kataja Basket jäi kiperän kamppailun jälkeen alempaan jatkosarjaan hakemaan pudotuspelipaikkaansa. Joukkueen onneksi luottopelaaja Henri Kantosen sopimus vahvistui samalla koko loppukaudeksi. Nyt Kantonen kertoo kauden tunnelmista, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja siitä, miten viettää kentän ulkopuolista aikaansa omassa pienessä yksiössään.
Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.
Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.
Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.
Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.
KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.
Tänään ratkottiin miesten Korisliigan runkosarjasijoituksia urakalla. Kauhajoki sinetöi paalupaikan. Muut ylempään jatkosarjaan pääsijät ovat Tapiolan Honka, Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Korihait ja KTP-Basket.
Korisliigan runkosarja päättyy viikonloppuna. Lauantaina ohjelmassa on neljä ottelua ja sunnuntaina kaksi. Sunnuntaina ratkeaa viimeiset joukkueet ylempään ja alempaan jatkosarjaan. Kauhajoen ja Seagullsin ottelu on vapaasti katsottavissa Jimiltä.