Kouvot kahden voiton päähän finaaleista

18.4.2016 Kouvolan Kouvot jatkoivat vakuuttavia kotiesityksiään Korisliigan pudotuspeleissä maanantaina. Välieräsarjan kolmannen ottelun BC Nokiaa vastaan voittanut Kouvot kiristivät otettaan ottelusta etenkin toisella puoliajalla ja juoksivat kurittomalta vierasjoukkueelta karkuun lopulta lukemin 95-76 (44-43).

Kouvojen D.J. Richardson oli vahvalla pelipäällä, kun Kouvot otti kotivoitolla 2-1 -johdon välieräsarjassa BC Nokiaa vastaan. Kuva: Kai Kilappa

Kouvolan Kouvot jatkoi maanantaina siitä, mihin se on jo omat faninsa totuttanut tämän kevään Korisliigan pudotuspeleissä. Tasaisen avauspuolikkaan jälkeen ottelussa kolmannen jakson puolivälin jälkeen kuskin paikalle lopullisesti istunut Kouvot vei Lumon Areenalla pelatun ottelun BC Nokiaa vastaan nimiinsä lukemin 95-76 (44-43).

Välieräsarjan seuraava ottelu pelataan torstaina Nokialla.

Maanantaisen ottelun käsikirjoitus oli pitkään hyvin mielenkiintoinen. Kouvot näytti jo avauspuolikkaan loppupuolella karkaavan vierailijoiden tavoittamattomiin, mutta BC Nokia nousi terävöityneen puolustuksensa ja Niko Mattilan sekä Daniel Baileyn kovien korien ansiosta pisteen päähän isännistä puoliajan isolle tauolle siirryttäessä.

Seuraavan kerran Kouvot näyttivät karkaavan BC Nokialta kolmannen jakson puolivälin jälkeen takamies Kyle Shiloh’n johdolla. Vierailijat kuroivat kuitenkin Baileyn johdolla isäntien johdon kahteen pisteeseen päätösjaksolle lähdettäessä.

Ottelun päätösjaksolla voimasuhteet heilahtivat kuitenkin vahvasti kotijoukkueen hyväksi. Neljänneksen puolivälin tienoilla BC Nokian Henri Hirvikoski kiskaisi kolmosellaan Kouvojen kotijohdon lukemiin 79-74, mutta tämän jälkeen ainoat nokialaisten pisteet kirjattiin Niko Mattilan vapaaheitoista kun pelikellossa oli jäljellä vielä noin neljä minuuttia.

Kouvojen tiivis puolustus sai BC Nokian lopullisesti raiteiltaan tämän jälkeen, eikä kotiyleisön tarvinnut liiemmin jännittää välieräsarjan kolmannen ottelun voittajaa kamppailun loppuminuuttien aikana. Ottelun viimeiset noin neljä minuuttia kirjattiin Kouvoille numeroin 14-0, kotijoukkueen juostessa vakuuttavaan 95-76 –kotivoittoon.

- Ero on ehdottomasti liian iso. Tämä oli sellainen alle 10 pisteen peli, joka sitten repesi lopussa. BC Nokia oli huikean hyvä ja he aiheuttivat meille useita ongelmia, totesi Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen.

- Puolustuspään onnistumisista tämä voitto lähti. Jos olisimme saaneet pari puolustuslevypalloa oikeissa kohdin, oltaisiin voitu ehkä saada voitto sinetöityä jo aikaisemmin.

Kouvojen riveistä kovinta jälkeä tekivät 26 pistettä, 4 koriin johtanutta syöttöä ja peräti 5 riistoa kirjauttanut takamies D.J. Richardson sekä miehen takamieskollega Kyle Shiloh (24/7/3 riistoa).

BC Nokian sentteri David Kravish (14/8) ja laituri Daniel Bailey (13/4) väläyttelivät parasta osaamistaan maanantain kamppailussa, mutta voittoon asti miesten panos ei tällä kertaa riittänyt.

Ottelutilastot: Kouvot - BC Nokia

Kouvot johtaa välieräsarjaa otteluvoitoin 2-1.

 
9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

2.4.2026 10:00 Korisliiga

Korisliigan sarjajärjestelmä uudistuu tulevaksi kaudeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.

1.4.2026 20:38 Korisliiga

Kaikki sarjat katkolla seuraavissa otteluissa: tänään voiton päähän nousivat Vilpas, KTP ja Korihait

Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.

30.3.2026 20:53 Korisliiga

Rougeau vaihtoi isompaa silmään ja toi Seagullsille puolivälierien ensimmäisen voiton – Kataja piti voittokulkunsa käynnissä ja laittoi Kauhajoen selän seinää vasten

Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.

Näytä lisää vastaavia