Kroatian kaatajaiset ja mestari-Slovenian tuplavoitto – näin Susijengi selvitti tiensä Aasian MM-kisoihin

28.2.2023 13:07 Susijengi selvitti eilen päättyneissä MM-karsinnoissa tiensä Aasian MM-kisoihin ensimmäisenä joukkueena Euroopasta. MM-kisapaikka irtosi seitsemän ottelun mittaisella voittoputkella vuoden 2022 helmikuun ja elokuun välisenä aikana. Elä uudelleen Susijengin matka karsintojen haastavilta alkumetreiltä Aasian kisaparketeille!

Susijengin karsintamatka Aasian MM-kisoihin oli ikimuistoinen. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Marraskuu 2021: Globenin oppitunti ja small ball -voitto Kroatiaa vastaan

Susijengi sai marraskuun 2021 MM-karsintaikkunaan haastavat lähtökohdat erityisesti ison kalustonsa loukkaantumisten ja sairastumisten vuoksi.

Karsintojen avausottelussa Tukholman Globenissa Susijengi jäi paitsi pieneksi korinalusmittelöissä Ruotsia vastaan, kärsi myös huonoimmasta heittoillastaan miesmuistiin. Susijengi kivitti ensimmäisen puoliajan kaikki kuusitoista (!) kolmen pisteen heittoyritystään ja tipahti 58-41-tappioasemaan.

Petteri Koponen ja Sasu Salin toivat onnistumisillaan Susijengin viiden pisteen päähän, kunnes Ruotsin pelinrakentaja Ludvig Håkansson otti omansa reppuselkään ja johdatti 72-62-voittoon.

Kun Kroatia saapui ensimmäisen MM-karsintaikkunan toiseen otteluun Espoo Metro Areenalle Susijengin vieraaksi, oli Susijengi oppinut läksynsä ja siirtyi entistäkin korostetummin säpisevään, hiertävään ja prässäävään ”small ball”-peliin.

Shawn Huff, Mikael Jantunen ja Elias Valtonen hääräsivät sheriffeinä puolustuspäässä ja loppuhetkillä irti pääsivät Edon Maxhuni ja Sasu Salin, jotka petasivat kolmella perättäisellä kolmosellaan Susijengille maukkaan 77-71-kotivoiton.

Helmikuu 2022: Euroopan mestari kaatuu kahdesti Dettmannin läksiäisissä

MM-karsintojen toisessa ikkunassa Susijengillä oli tuplatreffit hallitsevan Euroopan mestarin, olympialaisissa neljänneksi sijoittuneen Slovenian kanssa. Slovenialta luonnollisesti puuttui riveistään supertähtensä Luka Doncic, mutta samalla lailla Susijengi antoi tasoitusta Lauri Markkasen muodossa.

Juuri ennen tuplatreffien ensimmäistä osaottelua Susijengi sai taas jobinpostia, kun pelinrakentajat Petteri Koponen ja Edon Maxhuni antoivat positiiviset koronavirusnäytteet ja joutuivat olemaan otteluista sivuissa.

Tästä huolimatta Espoo Metro Areenan ilta oli yksipuolinen suomalaisnäytös. Sasu Salin osui kolmoskaaren takaa seitsemän kertaa ja Susijengin saumattoman joukkuepuolustuksen energiapatruunaksi ilmoittautui vasta 17-vuotiaana maajoukkuedebyyttinsä tehnyt Miro Little. Jamar Wilson ja Ilari Seppälä olivat erinomaisia pelinrakennusrintamalla ja Alex Murphy ja Mikael Jantunen osuivat isoissa heitoissa loppuhetkillä 86-76-voitossa.

Karsintaikkunan toisessa osaottelussa vuoden 2013 EM-kisanäyttämöllä Koperissa tuvan täysi kotiyleisö odotti näkevänsä Slovenialta ryhtiliikkeen, mutta alkutahdit rummuttikin Susijengi. Suomalaiset karkasivat 21 pisteen taukojohtoon jopa pykälää paremmalla puolustuspelaamisella kuin pari päivää aiemmin Espoossa.

Kuten arvata saattoi, Slovenia löysi kirivaihteen ja kuroi eron kahdesti kolmeen pisteeseen. Viimeisen minuutin alkaessa Ilari Seppälä kuitenkin torjui Klemen Prepelicin kolmosen ja pisti oman ison heiton sisään toisessa päässä, jonka jälkeen Elias Valtonen syöksyi omaan torjuntaansa ja upotti kolme vapaaheittoa. Slovenia oli lyöty pistein 79-83.

Eräs aikakausi suomalaisen urheilun historiassa tuli päätökseen Koperissa, sillä sittemmin tuli ilmi, että vierasvoitto Euroopan mestarista oli Henrik Dettmannin viimeinen ottelu Susijengin päävalmentajana. Ottelun jälkeen Dettmann korosti antamassaan haastattelussa, että hänen puheillaan Susijengin loistavasta tulevaisuudesta oli katetta.

Kesä-heinäkuu 2022: Lauri Markkasen paluu

Susijengiin kohdistui alkukesällä 2022 enemmän mielenkiintoa kuin vuosiin, kun Lauri Markkanen ilmoitti palaavansa maajoukkuepaitaan MM-karsintojen ja EM-kisojen ajaksi. Lisää mielenkiintoa herätti se, että kahden Slovenia-voittonsa myötä Susijengi oli noussut tukevasti MM-karsintalohkonsa kärkeen.

Markkasta ja Susijengiä odotti kesäkuun 2022 lopulla Espoo Metro Areenalla loppuunmyyty katsomo, mutta alkutahdit löi Ruotsi. Susijengi oli passiivinen kummassakin kenttäpäädyssä, ruotsalaispuolustus puristi Markkasen tilan olemattomiin ja Ruotsi upotti kovan heiton toisensa jälkeen matkalla 19-32-johtoon.

Siihen ruotsalaisten ilonaiheet kuitenkin jäivät. Susijengi tiivisti joukkuepuolustustaan Elias Valtosen näyttäessä parastaan ja pääsi juoksemaan kenttää ja nautiskelemaan donkkeja ruotsalaisselustaan Markkanen, Alexander Madsen ja Mikael Jantunen keihäänkärkenään. Susijengi varmisti lohkon ykkössijan 85-67-voitolla ja samalla Lassi Tuovin vuodet Susijengin päävalmentajana saivat voitokkaan alun.

MM-karsintojen ensimmäisen puoliskon huipentavassa ottelussa Kroatian Rijekassa tiedossa oli todellinen haaste, kun kaikki NBA-pelaajansa jalkeille saanut Kroatia lähti hakemaan revanssivoittoa suomalaisvieraistaan.

Aivan kuten Sloveniassa neljä kuukautta aiemmin, oli kentällä kuitenkin alkuun vain yksi joukkue, ja se oli Suomi. Pelin avauspuoliskolla Susijengi määräsi puolustuksellaan ottelun tahdin kroatialaisten keskittyessä valittamaan tuomareille.

Kolmannen jakson alusta alkaen Kroatia kuitenkin vainusi saaliin. NBA-veteraani Bojan Bogdanovic loisti omiensa taistelun ilmentymänä ja Kroatia kasvatti johtonsa kuuteen pisteeseen, kun ottelua oli jäljellä enää kaksi minuuttia.

Susijengi osoitti kuitenkin jälleen kerran häkellyttävää venymiskykyään. Edon Maxhuni ja Ilari Seppälä toivat onnistumisillaan vieraat pisteen päähän, jonka jälkeen Lauri Markkanen sai naulata ratkaisevan kolmosen Petteri Koposen nappisyötöstä.

Kroatialle jäi aikaa viimeiseen heittoon, mutta Alexander Madsen puolusti Bogdanovicia täydellisesti. Tämänkin jälkeen Kroatia sai mahdollisuuden ratkaista, kun Markkanen rikkoi Ivica Zubacia levypallotilanteessa, mutta NBA-jättiläinen kalautti kummatkin heittonsa rautaan ja Susijengi karkasi Rijekan saunasta 79-81-voitto taskussaan ja lohkonsa ykkösenä.

Elokuu 2022: Voittoputki jatkuu, MM-kisapaikka varmistuu

Muutaman kesälomaviikon jälkeen Susijengi jatkoi tietään juuri ennen Prahan ja Berliinin EM-kisoja pelattaviin MM-jatkokarsintoihin.

Jatkokarsintojen ensimmäisen ottelunsa Susijengi vei Tampereen upouudelle Nokia Arenalle, jonne se keräsi 11 554 katsojaa derbyynsä Israelia vastaan.

Susijengi keskittyi ottelussa pimentämään Israelin pelin moottorin, pelinrakentaja Tamir Blattin, jonka vaivuttua varjojen maille myös NBA-mies Deni Avdija jäi kauaksi mukavuusalueeltaan.

Susijengi johti ottelua parhaimmillaan 13 pisteellä, kunnes Israel sai Nimrod Levin onnistumisilla taas otteen pelistä. Susijengi haki kuitenkin loppuhetkille terävimmän puolustusviisikkonsa, jonka lisäksi Elias Valtosen nosto päätyrajalta, Lauri Markkasen and one -kori ja Petteri Koposen vapaaheitot takasivat voittoputkelle jatkoa pistein 79-73.

Tampereelta Susijengi otti suunnakseen Tallinnan, jossa vastaan asettui rakkaiden naapureiden kohtaamisessa Jukka Toijalan valmentama Viro.

Saku Suurhallissa pelatun ottelun avauspuoliskolla Lauri Markkanen nuiji donkkeja toisen perään ja Sasu Salin naulasi yhdeksän pistettä puoleentoista minuuttiin. Jo varmalta näyttänyt suomalaisvoitto kuitenkin kuivui tauon jälkeen, kun Viro korjasi puolustuksensa intensiteettiä katutappelutasolle ja nousi Henri Drellin energiapelaamisella johtoon.

Ottelun loppu kuului kuitenkin täysin suomalaisille. Henri Kantonen onnistui rohkeissa heitoissaan, Edon Maxhuni alkoi pilkkoa virolaispuolustusta ajoillaan ja Sasu Salin onnistui kahdessa jäätävässä kolmosessa loppuhetkillä. Seitsemäs perättäinen MM-karsintavoitto merkittiin Susijengille 68-76.

Vielä saman illan lennolla Tallinnasta Helsinkiin Susijengi seurasi reaaliajassa Ruotsin voittoa Sloveniassa, joka takasi Susijengille paikan Aasian MM-kisoihin ensimmäisenä joukkueena Euroopasta.

Marraskuu 2022: Saksa vahvempi Bambergissa, Viro kaatuu Espoossa

Susijengin seitsemän ottelun MM-karsintavoittojen putki katkesi viimein marraskuun 2022 MM-jatkokarsintaikkunassa Bambergissa.

Berliinissä EM-pronssia hakenut Saksa tiedettiin jo ennakolta erinomaiseksi hyökkäyslevypallojoukkueeksi ja yhdeksi Euroopan parhaista joukkuepuolustuksista, mutta tästä huolimatta Saksa pääsi peliin omilla aseillaan.

Alex Murphy jäi Susijengin ainoaksi tasaiseksi hyökkäyspään onnistujaksi, kun taas Saksa kuittasi lopulta 94-80-voiton Christian Sengfelderin ja Robin Christenin leipäheitoilla.

Seuraavassa ottelussa Susijengi palasi voittokantaan, kun vastaan asettui taas Jukka Toijalan valmentama Viro. Ottelu oli lähes toisinto elokuussa Tallinnassa pelatusta derbystä.

Susijengi saneli alkutahdit erinomaisella puolustuksellaan, Viro palasi kanveesista kolmannen jakson ryhtiliikkeensä myötä ja lopussa iski Suomi. Mikael Jantunen viimeisteli 24 pistettä, Alexander Madsen ja Daniel Dolenc dominoivat korinalustaa ja Sasu Salin linkosi ratkaisevat kolmoset matkalla 91-71-voittoon.

Ottelussa juhlittiin myös suomalaista maajoukkuehistoriaa, kun Tuukka Kotti, Jamar Wilson, Shawn Huff, Mikko Koivisto, Petteri Koponen ja Matti Nuutinen astelivat suosiotaan seisaaltaan osoittaneen Espoo Metro Areenan eteen ”legendojen illassa”.

Helmikuu 2023: Kirivoitto Tel Avivissa ja Saksan hullu heittoilta Espoossa

Vuosien 2021-23 MM-karsinnat huipentuivat nyt helmikuussa tilanteessa, jossa kisapassina jo leimanneet Susijengi ja Saksa lähtivät viimeiseen karsintaikkunaan tasavoitoissa.

Vapautuneesti pelannut Israel riepotteli Susijengiä mielin määrin ottelun avausjaksolla, mutta kuten niin monta kertaa aikaisemminkin, Susijengi löysi sisunsa ja palasi – tietenkin puolustuksen kautta – voittotaisteluun.

Alex Murphy ja Sasu Salin löysivät heittojyvänsä neljännellä jaksolla, ja jatkoajan suurimmista uroteoista vastasi kahdeksan perättäistä pistettä sivaltanut Ilari Seppälä, jonka onnistumisilla Suomi vei 95-97-voiton.

Loppuunmyyty Espoo Metro Areena pääsi helmikuun viimeisenä maanantaina seuraamaan jännitysnäytelmää, jossa Susijengi haki revanssia Saksasta. Susijengi sai pidettyä saksalaisten levypallopelaamisen kurissa ja oman korinalustansa puhtaana, mutta EM-pronssimitalisti vastasi tulikuumalla kolmen pisteen heittopelillä (62,5%!!), joka vei vieraat parhaimmillaan 12 pisteen johtoon.

Susijengi ryhdistäytyi kuitenkin puolustuspäässä ja löysi Sasu Salinin, Edon Maxhunin ja Topias Palmin onnistumisilla tiensä takaisin voittokamppailuun. Palmi tasoitti villillä kolmosellaan pelin 81-81:aan minuutti ennen loppua.

Johannes Voigtmann eurosteppasi kuitenkin Saksan 81-83-johtoon, jonka jälkeen Susijengin kaksi seuraavaa hyökkäystä tyrehtyivät ja Saksa pääsi upottamaan 81-87-voittolukemat vapaaheittoviivalta.

Saksa voitti MM-karsintalohkon voitettuaan kahdestatoista ottelustaan kymmenen. Susijengi sijoittui toiseksi yhdeksällä voitollaan. Lohkon kolmannen EM-kisapaikan vei seitsemän voittoa hakenut Slovenia.

Ensi syyskesän MM-kisat pelataan Filippiineillä, Indonesiassa ja Japanissa (Okinawa) 24.8.-10.9.2023.

 
27.2.2023 21:25 Susijengi

Susijengi lohkokakkoseksi MM-karsinnoissa, maagisesti heittänyt Saksa lohkovoittoon

Susijengi antoi ensimmäisen iskun, puolusti antaumuksella ja toteutti pelisuunnitelmaansa rohkeasti, mutta Saksa näytti, miksi on hallitseva EM-pronssimitalisti. Loppuunmyyty Espoo Metro Areena sai nähdä trillerimäisen MM-karsintahuipennuksen, jonka voittajaksi selvisi kolmosensa käsittämättömällä 62,5% tarkkuudella upottanut Saksa.

27.2.2023 08:26 Susijengi

Saksassa tulosta tekevä Tuomas Iisalo: ”Illan ottelun avain on puolustuspelaaminen”

Jo pitkään Saksassa viihtynyt ja viime keväänä Bundesliigan vuoden valmentajaksi valittu Tuomas Iisalo, 40, odottaa maanantain MM-karsintahuipennusta kiinnostuneena. Iisalon sydän sykkii Susijengille, mutta hän toivoo myös oman joukkueensa Bonnin Leon Kratzerille onnistumisia ja on tiiviisti yhteydessä kummankin joukkueen valmentajiin.

26.2.2023 19:18 Susijengi

Susijengi ja Saksa julkistivat kokoonpanot MM-karsintahuipennukseen, Kaukiainen debytoi

Susijengi ja Saksa ovat vahvistaneet kahdentoista hengen miehistönsä maanantai-iltana Espoo Metro Areenalla pelattavaan MM-karsintojen huipennukseen, joka ratkaisee samalla karsintalohkon ykkössijan. Erinomaista kautta Karhu Basketissa pelaava Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 24, nousee ensimmäistä kertaa uransa aikana Susijengin tusinaan.

26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

25.2.2023 09:17 Susijengi

Ilari Seppälä: ”Tavoite on hoitaa homma maanantaina”

Susijengin leveästä kokoonpanosta löytyi perjantai-iltapäivänä Tel Avivissa monta tärkeää onnistujaa jatkoaikavoitossa. Israel-jatkoaikavoitossa suurimmat otsikot kuittasi kuitenkin takamiesveteraani Ilari Seppälä, 29, joka on kunnostautunut loppuhetkien ratkaisukoreissa aiemminkin.

24.2.2023 17:40 Susijengi

Ilari Seppälä jatkoajan kultaranne, Susijengi jatkoaikavoittoon Tel Avivissa

Vapautuneesti pelannut Israel otti aloitteen omiin käsiinsä helmikuun MM-karsintaikkunan avausottelussa ja oli tyrmätä suomalaisvieraansa jo lähtötelineisiin. Susijengi löysi kuitenkin intensiteettinsä puolustuspäässä ja jahtasi pelin jatkoajalle, jossa ”Lapuan pehtoori” Ilari Seppälä petasi perättäisillä onnistumisillaan vieraille 95–97 (46–35, 83–83) -trillerivoiton.

24.2.2023 08:52 Susijengi

Max Besselink: ”Tää matka on vasta alussa”

Helsingin NMKY:ssa koripallo-oppinsa saanut ja viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Max Besselink, 20, pelaa tänään perjantaina ensimmäisen arvokisakarsintaottelunsa Susijengin paidassa. Jo pitkään lupauksia herättäneen Besselinkin kokoonpanopaikan taustalla on nousujohteinen tulokaskausi Saksan Bundesliigan BC Göttingenissä.

23.2.2023 17:33 Susijengi

Susijengi ja Israel nimesivät tusinansa perjantain maaotteluun

Susijengi ja Israel ovat vahvistaneet kaksitoistapäiset miehistönsä perjantai-iltapäivän MM-karsintaotteluun. Israel isännöi Susijengiä Tel Avivin Drive In Arenalla perjantaina klo 14.30. Ottelu televisioidaan suorana Nelosella ja Ruudussa.

23.2.2023 10:11 Susijengi

Uudistunut Israel luottaa vanhaan ja hyväksi havaittuun

Israelin maajoukkueen kokoonpanossa on käynyt puhuri sitten marraskuun MM-karsintaikkunan, jolloin joukkue karsiutui ensi syyskesän MM-kisoista. Kaksi viisikollista pelaajia ovat sivussa ja päävalmentaja vaihtunut, mutta tästä huolimatta valmentaja Mikko Larkas odottaa Israelin saapuvan perjantain iltapäiväpeliin omilla vahvuuksillaan.

22.2.2023 10:09 Susijengi

Mikael Jantunen: ”Olen nykyään rennompi pelaajana”

Mikael Jantunen sai koripalloammattilaisuralleen lentävän lähdön voittamalla Belgian mestaruuden sekä Belgian ja Alankomaiden yhteisliigan parhaan kuudennen pelaajan palkinnon Filou Oostendessa. Kuluvalla kaudella Jantunen, 22, on jatkanut tasaista kehityskäyräänsä Italian Serie A:ssa Basket Trevison paidassa.

Näytä lisää vastaavia