KTP-Basket sopimukseen Shaquille Thomasin kanssa

15.9.2020 08:28 Kotkalaisseuran neljäs amerikkalaisvahvistus on 201-senttinen ja 28-vuotias Cincinnatin yliopiston käynyt Shaquille Thomas.

Thomas valmistui Cincinnatin yliopistosta keväällä 2016. Neljän kauden aikana laituri viimeisteli 5,6 pistettä ja haki 2,9 levypalloa pelaamassaan 129 ottelussa.

Ammattilaisurallaan Thomas on ehtinyt pelata urallaan Argentiinassa, Luxemburgissa, Portugalissa ja NBA:n G-liigassa. Päättyneellä kaudella Thomas viimeisteli Portugalin pääsarjassa 19,9 pistettä ja haki 5,7 levypalloa ottelua kohden ollen sarjan viidenneksi paras pistemies.

- Hyvän tuntuinen kaveri ja sellainen, jota haimme. Hän pystyy puolustamaan kaikkia paikkoja ykkösestä neloseenpäävalmentaja Tomi Kaminen kertoo seuran tiedotteessa.

Puolustuspään ekspertiksi profiloitunut Thomas sai viime kaudella Portugalin pääsarjan Lusitaniassa korintekijän roolin ja osoitti pystyvänsä myös siihen.

- Thomasilla on hyvä ”handle” ja hän pääsee kivasti puolustajista ohi. Isoksi mieheksi jalka liikkuu hyvin, Kaminen sanoo.

Joukkuetta täydennetään vielä KTP:n ja yhteistyöseura MuKin pelaajilla tiedotteessa kerrotaan.

KTP kaudella 2020-21: Joe Burton, Joni Herrala, Braxton Huggins, Topias Kuukkanen, Cedric Latimer, Joonas Lehtoranta, Gregory Mangano, Michael Pounds, Markus Rautasalo, Shaquille Thomas, Joonas Timonen ja Emil Uotila. 

Asiat

 
18.10.2025 20:19 Korisliiga

Kobrille avausvoitto, Pyrinnölle ja Hongalle kauden toiset – Vilpas otti vahvan kotivoiton Kauhajoesta ja johtaa sarjaa

Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.

17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 13:28 Korisliiga

LoKoKo Bisons ry:lle varoitus

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

14.10.2025 21:05 Korisliiga

Seagulls kauden toiseen voittoonsa KTP:n Hirvonen–Pöllä-tandemin vahvasta pelistä huolimatta

Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.

14.10.2025 16:56 Korisliiga

Henri Kantonen vahvistaa Kataja Basketia

Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.

11.10.2025 21:06 Korisliiga

Kauhajoki roimaan voittoon Hongasta – Korihait jatkaa tappiotonta suoraansa

Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.

10.10.2025 20:40 Korisliiga

Seagulls, KTP ja Lahti kaikki vähintään 20 pisteen voittoihin – Vilpas jatkaa edelleen puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään epätasaväkinen kierros, kun illan pienin voitto tuli 14 pisteen erolla.

9.10.2025 10:00 Koripalloliitto

Koripallon tilastopalvelun siirtymävaihe jatkuu

Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.

Näytä lisää vastaavia