29.10.2010 KTP-Basketin huima vire Korisliigassa sai jatkoa perjantaina. Kotkalaiset hakivat sarjan kärkiottelussa 86-70 (36-38) -vierasvoiton Kouvolan Kouvoista. KTP venytti voitollaan sarjajohtonsa jo kuuden pisteen suuruiseksi.

Kauden toisen tuplatuplansa kirjauttanut Clifton Jones ja KTP ovat vakuuttavassa iskussa.

Mikko Jalonen ja Korihait jatkoi hyviä otteitaan kotikentällä.

James Mathisin Lahti löi ToPon. Kuvat: Kai Kilappa & Matti koskinen.
KTP on hävinnyt syksyn kymmenestä ottelustaan vain yhden. Kaikki muut sarjan joukkueet ovat kärsineet jo vähintään neljä tappiota.
Selkeistä loppunumeroista huolimatta KTP ratkaisi Kymenlaakson hegemoniakamppailun edukseen vasta päätösneljänneksellä. Sille lähdettiin tilanteesta 55-58, mutta vierailija riuhtaisi itsensä neljässä minuutissa 15 pisteen karkumatkalle.
Kotkalaisten voiton avain oli onnistunut kaukoheittopeli. Joukkue pussitti kolmosilla peräti 51 pistettä. Kouvot sai viedä levypallot selvästi 46-31, mutta se ei tarkkakätisiä vierailijoita haitannut.
- Muutimme hieman pelisysteemiämme toiselle puoliajalle ja pystyimme tiivistämään puolustusta, KTP:n päävalmentaja Ray Ailus näki ottelun ratkaisun.
- Tämä oli meiltä erittäin hyvä ottelu, sillä myös Kouvot pelasi mielestäni todella hyvin. Isot miehemme pelasivat epäitsekkäästi ja syöttivät kaarelle heittäjille, mistä kolmen pisteen osumia tuli kiitettävästi, hän iloitsi.
KTP:n tehot jakautuivat hyvin tasaisesti. Viisi pelaajaa pääsi kaksinumeroisiin pistelukemiin, mutta yli 20 pinnan ei kukaan. Sefton Barret (18/6) ja Mikael Holme (18/2) ylsivät korkeimpaan pistemäärään.
Myös Kouvojen suoritukset olivat varsin tasaisia. Ville Kaunisto (13/12) onnistui kokonaisuutena parhaiten.
Uudenkaupungin Korihait otti Korisliigan perjantaisessa kotiottelussaan voiton Kauhajoen Karhusta pistein 87-83 (47-42).
Molemmat joukkueet ovat näin KTP:n takana 12 sarjapisteessä.
Korihait käänsi ottelun edukseen viimeisellä neljänneksellä. 30 minuutin jälkeen tilanne oli vielä vierailijan hyväksi 71-65.
Kotijoukkue pääsi päätösneljänneksellä ensimmäisen kerran johtoon vasta kun peliaikaa oli jäljellä enää runsaat kaksi minuuttia.
Korihaiden ykkönen sekä pisteissä että levypalloissa oli Lawrence Wright (21/9). Pohjalaisten parhaasta kokonaissaldosta vastasi puolestaan Jeremiah Wood (18/9).
Namika Lahti kaatoi Korisliigan kotiottelussaan Torpan Pojat pistein 82-74 (37-37).
Kotijoukkue otti ratkaisevan etumatkan kolmannella neljänneksellä, jonka se voitti kahdeksalla pisteellä. Muutoin kamppailu oli äärimmäisen tasainen niin tilastollisesti kuin käytännössäkin.
Lahtelaisten paras pelaaja oli James Mathis (21/12).
Hieman tasapaksusti puurtaneen helsinkiläisryhmän korkeimman pistemäärän heitti Frank Richards (13/4).
(STT)
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.
Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut jälleen ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää jo kuudennen tuotantokauden paras jakso.
Lauantaina alkava miesten Korisliigan finaalisarja Salon Vilppaan ja Kataja-Basketin välillä tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.
Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.