23.4.2011 Kotkalainen KTP-Basket päätti kautensa pronssijuhliin kukistettuaan UU-Korihait lauantaina kotikentällään Steveco Areenalla pistein 96-72 (56-38). Kotkalaiset takoivat jo avauskymmenminuuttisen aikana 32 pistettä Korihaiden sukkaan, eivätkä uusikaupunkilaiset pystyneet nousemaan enää kymmentä pistettä lähemmäksi.
Jussi Eskola heitti normaalin puolustuspanoksensa ohella pronssiottelussa kymmenen pistettä.
KTP:n pronssimitalit olivat ensimmäiset SM-mitalit Kotkaan sitten vuoden 2004.
KTP:n tehokolmikkona hääri kauden aikana (vasemmalta) Sefton Barrett, Jeb Ivey ja Jerald Fields. Kuvat: Kai Kilappa.
Pronssiottelun avausjaksolla kaikki kentällä käyneet kotkalaispelaajat onnistuivat korinteossa ja KTP karkasi kotiyleisönsä riemuksi 32-19-johtoon. Korihaiden Bojan Sarcevic onnistui kaventamaan vielä kolmosellaan eron kymmeneen pisteeseen, mutta KTP tiivisti tauon lähestyessä puolustuspeliään ja piti Korihaiden täsmäaseet kurissa.
Ottelun toisella puoliskolla Korihait ei kyennyt enää nousemaan kamppailuun mukaan. KTP johti ottelua parhaimmillaan 32 pisteellä lukemissa 94-62.
- Kaikilla oli hyvä pelifiilis. Jokainen pisti heittonsa sisään, puolustimme kovaa ja pääsimme juoksemaan paljon nopeita, summasi KTP:n veteraanitakamies Mikael Holme ottelun kulun.
Kymmenennen pääsarjakautensa pelannut 31-vuotias Holme sai päättää kautensa uransa ensimmäiseen aikuisten SM-mitaliin.
- Toisaalta oli pettymys, ettemme päässeet finaaliin, mutta kauden päättäminen voittoon on mukavaa. Miehissä näitä mitaleja ei kuitenkaan ole aiemmin tullut, joten kyllä tästä osaa nauttia.
KTP tykitti lauantaina pisteitä laajalta rintamalta. Kahdeksasta kolmosestaan kuusi upottanut Holme (18/0), Sefton Barrett (24/4/4 blokkia), Jeb Ivey (19/4/3 syöttöä), Jerald Fields (15/7/4 syöttöä/4 riistoa) ja Jussi Eskola (10/3) ylsivät kaikki kaksinumeroisille pisteille. Kotkalaiset upottivat kakkosistaan 59,0% ja kolmosistaan 40,0%.
Ensimmäiset välieränsä 16 vuoteen pelanneiden Korihaiden parhaat pronssiottelussa olivat James Reaves (24/14), Lawrence Wright (14/9/3 blokkia), Bojan Sarcevic (11/2) sekä pitkän pelaajauransa päättänyt Jussi Kumpulainen (12/4).
Miesten Korisliigassa nähtiin viiden ottelun ilta, jossa voittajiksi selvisivät Kataja Basket, Helsinki Seagulls, Kauhajoki, KTP-Basket ja BC Nokia.
Korisliigan lauantaina pelattava huippuottelu Kauhajoen ja Bisons Loimaan välillä on vapaasti katsottavissa Jimiltä alkaen klo 19:00.
Energiapalveluyhtiö Oomi ja Korisliiga ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka keskiössä ovat joukkueiden fanit. Yhteistyöllä tarjotaan faneille ainutlaatuisia kokemuksia Korisliiga-paikkakunnilla.
Alemman jatkosarjan ottelu Tapiolan Hongan ja Kobrien välillä päättyi kotijoukkueen 95–90-voittoon.
Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin yksi ottelu, jonka voiton vei Helsinki Seagulls.
Suomalainen koripalloyhteisö sai tiistaiaamuna suru-uutisen. Suomi-koriksen kaikkien aikojen valmentajiin lukeutuva moninkertainen Suomen mestari, maajoukkuevalmentaja ja suomalaisen koripallovalmennuksen kehittäjä Eero Saarinen (1947-2025) on nukkunut pois.
Miesten Korisliigan kahdessa ylemmän jatkosarjan ottelussa voittivat Helsinki Seagulls ja Kauhajoki.
Miesten Korisliigassa pelattiin kolme alemman jatkosarjan ottelua, joissa voittajia olivat BC Nokia, KTP-Basket ja Kouvot.
Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa Bisons Loimaa ja Korihait saalistivat kumpikin vieraspisteet.
Miesten Korisliigassa jatkosarjat ovat jo täydessä tuoksinassa, kun ylälohkossa pelattiin yksi ja alalohkossa kolme ottelua. Niistä voittoja juhlivat KTP-Basket, Tapiolan Honka, Kouvot ja Helsinki Seagulls.