18.10.2019 12:00 Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt KTP-Basketin päävalmentaja Tomi Kamiselle 300 €:n sakkorangaistuksen.

Kamiselle tuomittiin tekninen virhe 16.10. pelatun Seagulls-KTP-ottelun päättymisen jälkeen, kun hän elehti aggressiivisesti ja arvosteli loukkaavalla ja halveksuvalla kielellä ottelun erotuomaritoimintaa kättelyn yhteydessä.
Kurinpitosääntöjen 4 §:n 1 momentin 4. kohdan mukaan voidaan rangaista sitä, joka liiton, alueen tai seurojen toiminnassa käyttää loukkaavaa tai halveksivaa kieltä tai eleitä, jotka saattavat loukata muita toimintaan osallistuvia henkilöitä tai yleisöä sekä 10. kohdan mukaan, joka liiton, alueen tai jäsenseurojen toiminnassa käyttäytyy lainvastaisesti tai muutoin ilmeisen epäurheilijamaisesti.
Edellä olevan perusteella kurinpitopäällikkö määrää Tomi Kamiselle 300 €:n sakon.
Urheilun oikeusturvalautakunnan vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaan joukkueurheilun keskeisenä lähtökohtana on, että erotuomarin ratkaisuja kunnioitetaan. Erityisesti joukkueen valmentajan taholta tapahtuvaa erotuomarin toiminnan voimakasta kritisointia on vakiintuneesti pidetty epäurheilijamaisena. Erotuomaritoiminnan arvostelu on epäurheilijamaista erityisesti silloin, kun moite kohdistuu erotuomariin henkilökohtaisesti ja protestoinnissa haukutaan erotuomaria.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue solmi jatkosopimuksen viime kaudella ison läpimurron tehneen sentterin Iiro Tuomen kanssa.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö valmistautuu kovaa vauhtia kauteen 2026–2027 ja on tehnyt jatkosopimuksen seuran kasvatin Veeti Ulanderin kanssa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Takamies Valtteri Mervola on tehnyt ensi kautta kattavan jatkosopimuksen Pyrinnön kanssa. Sopimus sisältää option kaudesta 2027–2028.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.