12.12.2023 21:11 KTP-Basket vei sarjapisteet Kymenlaakson derbystä ja on nyt Kouvoja voiton verran edellä sarjataulukossa.

Miikka Marttinen (vas.) oli vedossa Kouvoja vastaan. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään Kymenlaakson derby, jossa KTP-Basket ei säästellyt energiaa vaan varmisti reippaan 98–80-kotivoiton Kouvoista. Kumpikin seuroista on parhaillaan kiinni ylemmän jatkosarjan paikassa, mutta Kotkassa pelatun ottelun ansiosta KTP sai haltuunsa sarjataulukon viidennen sijan ja on kilpailijaansa voiton verran edellä.
Isäntien pysäyttämättömimmät pistelingot ottelussa olivat 23 pistettä ja 11 levypalloa nimiinsä taiteillut Roydell Brown sekä erinomaisessa heittovireessä ollut Miikka Marttinen. Vasta hiljattain pitkän poissaolon kärsineelle suomalaislaiturille merkittiin 21 pistettä, ja hän upotti kaaren takaa viisi heittoa kymmenestä yrityksestään.
– Tavoitteemme oli tänään olla aggressiivisia ja pyrkiä kontrolloimaan tempoa. Puolustuksemme oli ihan OK, mutta kyllä siihen jäi vieläkin parannettavaa, sillä sattui yhä liikaa unohduksia. Puolentoista kuukauden poissaolon jälkeen 31 peliminuuttia oli todella paljon, ja lopussa jalkani olivat aika hapoilla, Marttinen kommentoi suoritustaan.
Kouvojen kovin korintekijä puolestaan oli Quanterrius Jackson, joka kirjautti vaihtomiehen roolista huolimatta roiman 28 pisteen saldon.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.