16.8.2023 09:57 Kouvot on solminut tulevan kauden kattavan pelaajasopimuksen yhdysvaltalaisen takamiehen Kyle Loftonin kanssa. Lofton on pelannut viimeiset viisi kautta yliopistokoripalloa ja aloittaa näin ammattilaisuransa Kouvolasta.

Kyle Lofton, 24, pelasi ensimmäiset neljä vuotta (2018-22) St. Bonaventuren yliopistossa New Yorkissa. Viidenneksi vuodeksi (2022-23) Kyle Lofton siirtyi superseniorina Southeastern -konferenssia pelaavan Florida Gatorsin joukkueeseen. Kaikkiaan viiden yliopistovuoden keskiarvot Loftonilla olivat 12,8 pistettä, 3 levypalloa ja 4,8 koriin johtanutta syöttöä.
- Olen erittäin tyytyväinen saadessani aloittaa ammattilaisurani Kouvojen joukkueessa. Tärkein tavoitteeni ensi kaudella on tietysti auttaa joukkuettamme voittamaan mahdollisimman paljon pelejä. Uskon tuovani joukkueeseen johtajuutta niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Tavoitteeni on myös pelata tasaisen hyvin illasta toiseen, Lofton kommentoi Kouvojen tiedotteessa.
- Kyle on kookas pelintekijä. Hän pelasi hienon uran St. Bonaventuressa, isot minuutit ja monipuolinen tilastorivi. Meillä on ollut viimeiset vuodet erinomaisia takapelaajia tekemään koreja. Toiveissa olisi, että Kyle toisi hieman erilaista pelaamista joukkueeseen. Hän osaa synnyttää etuja joukkuekavereilleen, jota kautta viisikot toimisivat monipuolisemmin, päävalmentaja Jyri Lehtonen kommentoi.
Kouvojen pelaajasopimukset kaudelle 2023-24: Joel Mäntynen, Aapeli Alanen, Ricky Lindo Jr, Malik Bowman, Aarni Korkiatupa, Kyle Lofton, Henry Boyd, Veeti Helakorpi, Eemeli Salmi, Teemu Kristeri ja Topias Jokela.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.
Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
KTP-Basket on tehnyt merkittävän valmentajakiinnityksen solmimalla 2+1-vuotisen sopimuksen kokeneen Greg Gibsonin kanssa.
Riku Laine palaa kahden vuoden tauon jälkeen takaisin Vilppaaseen. 28-vuotias Laine tulee antamaan vahvan panoksen myös seuran junioripuolelle, sillä hän aloittaa pelaamisen ohella työt Vilppaan junioritoiminnan koordinaattorina.