Lahden Ilkka Vuori pitkälle sairaslomalle

1.10.2013 Korisliigan kauteen 2013/14 valmistautuva Namika Lahti koki viikonloppuna kovan takaiskun, kun joukkueen pelinrakentajaksi palannut Ilkka Vuori, 27, loukkaantui. Alaraajavamma pitää Namika Lahden tiedotteen mukaan Vuoren sivussa kuukausia.

Namikan kapteeni Ilkka Vuori joutuu aloittamaan kauden sairastuvalla. Kuva: Namika Lahti.

Erinomaisessa vireessä harjoitusotteluissa olleen Namika Lahden kapteenin Vuoren poissaolo aiheuttaa mahdollisia muutoksia joukkueen kokoonpanoon. Namika Lahti kartoittaa paraikaa eri vaihtoehtoja tilanteen paikkaamiseen.

 

Sunnuntaina päättyneessä turnauksessa Vuoren lisäksi kovia koki myös Vesa Heinonen, joka joutui jättämään kentän loukkaannuttuaan. Heinonen on kuitenkin mukana perjantain liiga-avauksessa Kauhajoella.

 

Viimeiset kaksi kautta Kauhajoen Karhussa pelannut Riihimäen Kolmoskorin kasvatti Vuori on edustanut uransa aikana Namika Lahtea seitsemän kauden ajan ja juhlinut joukkueen kanssa Suomen mestaruutta keväällä 2009.

 

Vuori nimettiin Korisliigan vuoden puolustuspelaajaksi keväällä 2007. Vuori on pelannut urallaan 55 nuorten maaottelua 7,3 pisteen keskiarvolla.

 

Lisätietoja: Ilkka Vuori

 

Lisätietoja: Namika Lahden tiedote
 
30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

Näytä lisää vastaavia