Lahti Basketball ja Brandon Peel sopimukseen

19.5.2020 16:26 Kovaa vauhtia tulevan kauden kokoonpanoaan kasaava Korisliigan Lahti Basketball on tehnyt pelaajasopimuksen Brandon Peelin, 25, kanssa.

201-senttinen Peel saapuu Lahteen London Lionsista, jossa hän vietti viimeisen kolme kautta. Ison laiturin tontilla viihtyvä Peel pelasi edelliskaudella Lionsissa 14 ottelua 13,4 pisteen, 8,9 levypallon ja 1,6 syötön keskiarvoilla.

Central Connecticutissa yliopistouransa viettänyt Peel voitti Lionsin riveissä Englannin pääsarjan BBL Championshipin mestaruuden kaudella 2018/19.

– Brandonin palkkaaminen noudattaa aiempien ulkomaalaisrekrytointien linjaa. Hän on saanut todella paljon suitsutusta edelliseltä valmentajaltaan erinomaisena ammattilaisena, hyvänä harjoittelijana ja älykkäänä pelaajana. Sitä kertoo myös se, että on viettänyt kolme perättäistä kautta Brittien top 2 -joukkueessa, Lahti Basketballin päävalmentaja Pieti Poikola aloittaa joukkueen tiedotteessa.

– Brandonin pelaaminen ei ole näyttävää, mutta tehokasta. Hän ei juuri tee vääriä liikkeitä kentällä. Miehen arvo näkyy joukkueen voittosarakkeessa, ei niinkään omissa tilastoissa. Brandon erinomaisen aktiivinen joukkuepuolustaja, jonka sivuttaisliike on isoksi pelaajaksi nopeaa. Hän pystyy puolustamaan pelipaikkoja 3-5. 

Lahti Basketballilla on sopimukset Peelin lisäksi Alex Campbellin, Wayne McCulloughin, Vesa Mäkäläisen, Henri Ventoniemen, Arttu Saarijärven, Ville Karvosen ja Ali Aholan kanssa. Joukkuetta valmentaa Pieti Poikola.

Henkilöt

Asiat

 
29.5.2020 08:44 Haastattelu

Aatu Kivimäki: Minun valmentajani

Vilppaan takapelaaja Aatu Kivimäen, 22, koripallouran taival on vienyt hänet tähän mennessä kotiseuduiltaan Karkkilasta ja divaripeleistä Salon Korisliiga-kentille. Kivimäen uran merkittävimmät valmentajat ovatkin molemmista kaupungeista: Kimmo Tolvanen, Joonas Iisalo ja Ville Tuominen.

28.5.2020 09:02 Korisliiga

Laituri Myles Stephens on Vilppaan toinen vahvistus

Salon Vilpas on solminut ensi kauden kattavan sopimuksen 196-senttisen laitahyökkääjä Myles Stephensin kanssa. 23-vuotias Stephens valmistui Princetonin yliopistosta ja laiturilla on alla koronan keskeyttämä kausi Saksan ammattilaiskentillä.

28.5.2020 08:29 Korisliiga

Niko Mattila ja Tomi Lommi siirtyvät Kataja Basketin takakentälle

Joensuulaisseura on solminut kahden kauden mittaisen sopimuksen edelliset viisi kautta BC Nokiaa edustaneen Niko Mattilan kanssa. Tomi Lommi siirtyy Katajaan Kouvoista, jossa hän pelasi viime kaudella ensimmäisen Korisliiga-kautensa.

27.5.2020 12:53 Korisliiga

Antti Niskanen jatkaa Karhu Basketissa – Janne Hänninen jatkaa joukkueen valmennuksessa

Viime kaudella Karhu Basketissa 32 ottelussa pelannut Antti Niskanen on solminut oranssipaitojen kanssa vuoden jatkosopimuksen. Niskanen aloittaa Karhu Basketissa ensi syksynä kolmannen kauden.

27.5.2020 12:19 Korisliiga

Elias Eerikinharjulle jatkosopimus Vilppaan kanssa

23-vuotias Eerikinharju siirtyi Vilppaan riveihin tammikuussa ja ehti kymmenessä pelaamassaan ottelussa vakuuttaa seurajohdon jatkosopimuksen arvoisesti.

26.5.2020 16:49 Korisliiga

Korisliigan parhaaksi äänestetty Henri Kantonen siirtyy Vilppaasta Ranskaan

22-vuotias takamies on allekirjoittanut pelaajasopimuksen Ranskan ProB-liigassa pelaavan Aix-Maurienne Savoie Basketin kanssa. Viime kaudella samassa seurassa pelasi Susijengin takamies Ilari Seppälä.

25.5.2020 13:38 Korisliiga

Valtteri Leppänen Pyrinnön paitaan

Tampereen Pyrintö ja takamies Valtteri Leppänen ovat solmineet vuoden mittaisen sopimuksen. Leppänen debytoi viime kaudella Korisliigassa Kataja Basketista.

23.5.2020 10:00 Korisliiga

Korisliigan finaalit 2014: Tampereen Pyrintö palaa kultakantaan

Kahden perättäisen Bisons-mestaruuden jälkeen Kataja Basket kaatoi hallitsevan mestarin välierissä kapellimestarinsa Teemu Rannikon johdolla. Finaaleissa pidemmän korren vei kuitenkin runkosarjaykkönen Tampereen Pyrintö, jonka näytös finaaleissa oli lähestulkoon ylivoimainen.

20.5.2020 10:22 Korisliiga

TJ Holyfield saapuu Karhubasketiin suoraan Texas Techistä

Korisliigassa pelaava Kauhajoen Karhubasket on tehnyt pelaajasopimuksen Timothy ”TJ” Holyfieldin kanssa, joka saapuu Kauhajoelle suoraan Texas Techin yliopistosta.

18.5.2020 09:50 Korisliiga

Elisa Viihde tarjoilee tänään yhden viime kausien hurjimmista avausfinaaleista

Tänään klassikko-otteluna Elisa Viihteellä nähdään ensimmäinen finaali keväältä 2017, jossa Vilpas ja Kataja taistelivat avausvoitosta päätössekunneille asti. Ensimmäisestä ottelusta muodostui jännitysnäytelmä, joka lopulta oli merkityksellinen finaalisarjan kannalta.

17.5.2020 11:53 Korisliiga

Valtteri Mervola jatkaa Kataja Basketissa

Korisliigassa pelaava Kataja Basket on tehnyt sopimuksen tulevasta kaudesta joensuulaiskasvatti Valtteri Mervolan, 18, kanssa.

16.5.2020 09:23 Korisliiga

Korisliigan finaalit 2013: Bisons peittoaa KTP:n klassikkosarjassa

Päätettyään ensimmäisen pääsarjakautensa mestaruuteen pääsi Nilan Bisons liigakauteen 2012-13 äärimmäisen pienin kokoonpanomuutoksin ja jylläsi runkosarjavoiton nimiinsä. Finaaleissa Bisons sai kuitenkin tasaveroisen vastuksen nimivahvasta KTP:sta, joka eteni loppuotteluihin ensimmäistä kertaa sitten kevään 1994.

14.5.2020 10:52 Korisliiga

Wayne McCullough Lahti Basketballin riveihin

Lahtelaisseura on solminut vuoden mittaisen sopimuksen 25-vuotiaan ja 196-senttisen takamiehen sekä laiturin tontilla viihtyvän yhdysvaltaisen kanssa.

13.5.2020 21:18 Korisliiga

Gibson ja Vasell jatkavat Näätien johdossa, Tatti fysioterapeutiksi

BC Nokian Korisliiga-joukkueen valmennusryhmä on valmiina tulevaan kauteen 2020/21. Greg Gibsonin kolmivuotisesta sopimuksesta on jäljellä vielä kaksi vuotta, Tero Vasellin kanssa on rustattu kaksivuotinen jatkosopimus ja uutena kasvona fysioterapeutiksi Näätiin saapuu Tommi Tatti.

13.5.2020 08:27 Korisliiga

Jeremiah Wood jatkaa Vilppaassa

Salon Vilpas on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen kesken viime kauden joukkueeseen liittyneen Jeremiah Woodin kanssa. 35-vuotias Wood ehti viime kaudella osoittaa olevansa kovassa iskussa.

12.5.2020 08:42 Korisliiga

Aapeli Alanen: Itseluottamusta, kovapäisyyttä ja kosolti taitoa Lahest

Kataja Basketin Aapeli Alanen, 24, on oppinut ammattilaisena hillitsemään kiivaan mielensä. Korisliiga-kauden 2018/19 kehittynein pelaaja vietti juniorivuotensa älyttömän kovassa Namika Lahden ’96-ikäluokassa, josta hän ponnisti Korihaiden ja BC Nokian kautta Susijengin porteille.

11.5.2020 12:36 Korisliiga

Matias Ojala muistelee kuumaa heittokättään välierissä 2018 – ”jouduimme opettelemaan, miten pelataan ilman Teemua”

Elisa Viihteen maanantai-illassa nähdään klassikko-otteluna vuoden 2018 kolmas välierä. Vilppaassa pelannut Matias Ojala muistaa yhä elävästi tuon kevään pudotuspelit.

9.5.2020 10:19 Korisliiga

Korisliigan finaalit 2012: Nousija-Bisons kertayrittämällä mestariksi

Voitettuaan divarin mestaruuden keväällä 2011 Loimaan Korikonkarit pisti tuulemaan. Nilan Bisonsiksi nimensä vaihtanut joukkue haavi riveihinsä tukun maajoukkuepelaajia ja ensiluokkaisia ulkomaalaisvahvistuksia. Keväällä 2012 Loimaalla tuuleteltiin Suomen mestaruutta vasta toisena nousijajoukkueena kautta Korisliigan historian.

8.5.2020 09:13 Korisliiga

Shawn Hopkins: Minun valmentajani

Shawn Hopkins, 24, on BC Nokian atleettinen laituri ja Korisliiga-kauden 2019/20 vuoden tulokas, jonka juuret ovat vahvasti Nokialla. Ei ole yllätys, että Hopkinsin uran merkittävimpiin valmentajiin kuuluvat nokialainen valmentajaikoni Kimmo Olli sekä kahteen otteeseen Nokialla vaikuttanut Ville Tuominen.

7.5.2020 08:07 Korisliiga

Ville Karvonen tekee paluun Lahteen

Edelliset kaksi kautta LoKoKo Bisonsia edustanut Karvonen tekee paluun lahtelaisseuraan kahden vuoden tauon jälkeen.

Näytä lisää vastaavia