Lahti piti kiinni voitosta Korihaiden loppukiristä huolimatta – voitokkaina myös Kataja ja Pyrintö

19.10.2022 21:15 Korisliigassa nähtiin kolme tiukkaa vääntöä, joiden voitot merkittiin Lahti Basketballille, Kataja Basketille ja Tampereen Pyrinnölle.

Eemi Luukkonen toi Lahden peliin tärkeitä onnistumisia. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga

Lahti Basketball melkein näytti jo voittaneen kotiottelunsa Korihaita vastaan, kun vastustaja lähti hurjaan loppukiriin. Yritys jäi kuitenkin vajaaksi, ja Lahti taputteli ottelun luvuin 81–79.

Voiton napanneiden isäntien korikuningas pelissä oli Michael Ertel II, joka nakutti taululle 23 pistettä. Erinomaista työtä teki myös huimalla heittotuulella penkiltä peliin tullut Eemi Luukkonen, jolle merkittiin 11 pistettä puhtaalla osumaprosentilla kaaren takaa ja kuusi levypalloa. Henri Ventoniemi tilastoi seitsemän pistettä, neljä levypalloa ja kuusi koriin johtavaa syöttöä.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

– Ilmeisesti kotiyleisölle pitää aina antaa koko rahan edestä. Alku oli hyvä, ja jaksoimme toteuttaa meidän asioitamme hyvin. Lopussa sorruimme soveltamaan, ja helppoja virheitä tuli paljon. Olisi pitänyt hoitaa tämä matsi paljon helpommin, Ventoniemi pohti pelin jälkeen.

Korihaiden korihai oli tällä kertaa takamies Trey Niemi, joka tykitti pisteitä 17.

Ottelutilastot

Kataja meni kalkkiviivoilla ohi

Vierasmatkalla ollut Salon Vilpas piti johtoa hallussaan suurimman osan omasta ottelustaan, mutta isäntäjoukkue Kataja Basket sai päätösneljänneksellä kuskin paikan. Lopulta Katajalle merkittiin 71–69-kotivoitto.

Voittajien riveissä vedossa olivat erityisesti Galin Smith ja Tuomas Hirvonen. Smith upotti 19 pistettä ja napsi 12 levypalloa, kun taas Hirvonen sai pisteitä kasaan 15 ja syötti ohessa neljästi, vaikkakin sortui myös kuuteen menetykseen.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Päävalmentaja Petri Virtanen kommentoi:

– Vilpas tuli hienolla tavalla tähän otteluun. He olivat läsnä paremmin kuin me ensimmäisellä puolikkaalla. Toisella puolikkaalla löysimme viisikkoja puolustukseen, jotka onnistuivat ottamaan asioita pois Vilppaan hyökkäyksistä.

Vilppaan kovin pistenikkari oli Isaiah Crawley 21 pisteellä ja kuudella levypallolla.

Ottelutilastot

Pyrinnön suunta nousujohteinen

Tampereen Pyrintö otti tänään toisen voittonsa miesten Korisliigan kuluvalla kaudella. Se tapahtui, kun kotonaan Espoossa pelannut Tapiolan Honka taipui tamperelaisille 72–80.

Pyrinnön vahvin sekä pisteiden että levypallojen valossa oli Ike Smith, jolle merkittiin ensin mainittua 15 ja jälkimmäistä kahdeksan. Osku Heinonen lisäsi pisteisiin 11 ja jakoi ohessa neljä merkintään oikeuttanutta syöttöä.

Hongan peli puolestaan nojasi tuttuun tapaan seuran suomalaistähtiin. Carl Lindbom pussitti 17 pistettä heittäen kaaren takaa erinomaisesti ja keräsi seitsemän levypalloa. Tuukka Kotti teki vain kuusi pistettä mutta saalisti pyöreät kymmenen levypalloa.

Ottelutilastot

 
5.12.2025 20:43 Korisliiga

Lahti jo toiseen voittoon Seagullsista – taulukon huipulla Vilpas ja Honka jatkavat pisteiden keruuta

Sarjanousija on nyt vienyt runkosarjan molemmat kohtaamisensa hallitsevaa mestaria vastaan. Tuore kuukauden pelaaja Riku Korhonen pelasi jälleen erinomaisen pelin Espoossa.

5.12.2025 11:19 Korisliiga

Riku Korhonen on valittu Korisliigan marraskuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden toinen valinta on Tapiolan Hongan Riku Korhonen.

3.12.2025 20:41 Susijengi

Andre Gustavson Belgian suurseura Oostendeen

Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.

27.11.2025 12:57 Korisliiga

Pyrinnön Valtteri Mervola haaveili junnuna olevansa jonain päivänä Korisliiga-joukkueen avausviisikon pelinjohtaja – nyt kun se on totta, se on pelaajalle arkipäivää

Toista kautta Tampereen Pyrinnön pelinjohtajan paikalla pelaava Valtteri Mervola kertoo saaneensa Pyynikin palloiluhallin yleisöltä paljon lämmintä palautetta. Parin vuoden takainen lyhyt Saksan-kokemus kuitenkin laittaa edelleen miettimään toisen ulkomaanmatkan mahdollisuutta.

22.11.2025 19:33 Korisliiga

Tahvanainen ja Aalto johtivat Korihaiden pistetehtailua – Katajalle kauden kolmas voitto

Hiljattain pitkän tappioputken kärsinyt Korhait sai alle toisen peräkkäisen voiton, joka oli kaikkiaan kauden viides. Vaikeasta alkukaudesta kärsinyt Kataja Basket puolestaan sai tililleen kauden kolmannen onnistumisen.

21.11.2025 21:38 Korisliiga

Korkiatupa tulitti kaaren takaa Kouvojen täpärässä voitossa – Kauhajoki vei vieraspisteet Helsingistä rajulla piste-erolla

Kauhajoki kipuaa ahkerasti Korisliigan sijoja ylöspäin. Tämän illan vierasvoitolla se ohitti Seagullsin ja on toisella sijalla tasoissa Hongan kanssa, joka otti niin ikään vierasvoiton omasta ottelustaan Loimaalla. Illan kolmannen vierasvoiton vienyt Vilpas jatkaa edelleen sarjan kärjessä.

15.11.2025 20:08 Korisliiga

Korihait palasi voittojen tielle kuuden ottelun tappioputken jälkeen – Vilpas kaatoi Seagullsin ja nousi taas sarjan kärkeen

Mikael Aalto, Jalen Brooks ja Ty Berry olivat joukkueidensa pistekuninkaat illassa, jonka aikana Korisliigan paalupaikka vaihtoi hallitsijaa ja kauden upeasti aloittanut Korihait sai vihdoin tappioputkensa katki.

14.11.2025 21:17 Korisliiga

Kokko ja Keeler Bisonsin tehokaksikko – KTP kaatoi Kouvot 27:llä

Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.

12.11.2025 14:20 Pääjuttu

Jyri Lehtonen HBA:n poikien edustusjoukkueen päävalmentajaksi

Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.

12.11.2025 14:03 Korisliiga

Seagullsin Kahron Ross kertoo erityisestä suhteestaan Suomeen ja Korisliigaan – ”Olen pikkukaupungin kasvatti, joten eniten sopeutumista on vaatinut muutto Nokialta Helsinkiin”

Kuukauden pelaaja Kahron Ross johti Helsinki Seagullsin lokakuussa kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen ja tilastoi omiksi keskiarvoikseen tuplatuplan 17,7 pisteellä ja 10,1 syötöllä.

Näytä lisää vastaavia