Lahti tyylitteli Cup-voittoon

17.12.2000 Namika Lahti oli omaa luokkaansa miesten Suomen Cupin finaalissa sunnuntaina. Raivoisan kotiyleisönsä kannustamana lahtelaiset säilyttivät Final Fourin kotikenttätaian ja nappasivat ylivoimaisella esityksellä Cup-kannun Pyrbasketin nenän edestä lukemin 96-75.

Suomen Cup -mestaruus on nyt matkannut neljänä vuonna peräkkäin lopputurnausta isännöinneelle joukkueelle. Namika Lahdelle Cupin voitto oli historian kolmas ja tyylikäs jatke viime keväänä saavutetulle Suomen mestaruudelle.

Tapa, jolla Lahti mestaruuden sunnuntaina itselleen ratkaisi oli vakuuttava. Se ei jättänyt jossittelun varaa suuntaan eikä toiseen. Namika Lahti oli kaikessa yksinkertaisuudessaan tamperelaisvastustaan parempi.

Pelin ratkaisut nähtiin toisen neljänneksen alussa, kun Lahti vei reilun minuutin jakson 7-0 ja karkasi 11 pisteen johtoon (37-26). Darrell Waters kavensi hetken päästä eron yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Pyrbasketilla ei enää loppupelissä ollut asiaa.

Lahden paikka myrkkyä Williamsille

Lauantaina Hongan tolalleen saanut Pyrbasket joutui sunnuntaina katsomaan sivusta kuinka vastustaja käänsi sen aseet omikseen. Ärhäkällä puolustuksellaan menestystä hankkineen Pyrbasketin prässi ei purrut lahtelaisiin. Lahti oli liian iso, liian liikkuva ja liian hyvin valmistautunut siihen.

- En muista ottelua, jossa olisin kokeillut noin monta eri kikkaa. Aina, kun saimme jostain kohtaa paikattua, alkoi jostain taas vuotaa. Lahti oli pykälää parempi molemmissa kenttäpäädyissä, harmitteli Pyrbasketin päävalmentaja Jarmo Laitinen.

Iloisen hyökkäyspelin lisäksi Namika Lahti esitti raudanlujaa puolustustyöskentelyä. Lahti pysäytti hyvin liikkuneella paikkapuolustuksellaan Pyrbasketin tehomiehen Damon Williamsin, joka lahtelaispuristuksessa joutui tyytymään 14 pisteeseen. Nekin syntyivät luokattomalla 35,3 prosentin tarkkuudella (6/17). Muutkin Pyrbasket-pelaajat olivat aseettomia, kun Lahden puolustus pakotti tamperelaiset 16 pallonmenetykseen. Itse se menetti pelivälineen ainoastaan kahdeksan kertaa.

- Kerrankin peli meni täysin käsikirjoituksen mukaan. Pelaajat olivat erittäin motivoituneita ja keskittyneitä ja he toteuttivat pelisuunnitelmaamme erinomaisesti, kiitteli Lahden luotsi Timo Hakamaa kultainen mitali kaulassaan.

Luhtanen ja Grant loisteliaita

Lahti olikin onnistujia täynnä. Marcus Grant (27/10), Charles Edmonson (22/10) ja Sami Lehtoranta (10/3) tekivät työjuhdan lailla töitä paitsi hyökkäyspäässä myös Williamsin ja Watersin pysäyttämisessä. Grant ihastutti kylmähermoisilla heitoillaan, Edmonson ilmavilla donkeillaan. Ottelun päätteeksi kapteenin oikeudella Cup-kannun pokanneen Grantin tilille merkittiin myös kuusi riistoa.

Teemu Laine, Jari Vekkilä ja lauantaiseen tapaan loistanut Antti-Jussi Sipilä toivat takuuvarmasti palloa ylös ja rakensivat peliä. Erityisesti Sipilän panos oli ilahduttava. 20-vuotias Sipilä tuli kentälle 15 minuutin pelin jälkeen, upotti heti kaksi kovaa koria, hankki pari virhettä tamperelaisille ja riisti pallon kertaalleen Williamsin hyppysistä.

Suuren sydämensä lahtelaisista osoitti jälleen kerran maajoukkuekapteeni Juha Luhtanen. Edelleen akillejännetoipilaana pelaava Luhtanen naulasi viidestä kolmosyrityksestään neljä, keräsi 23 minuutissa 17 pistettä, pelasi erinomaista puolustusta ja haki käsiviidakon keskeltä seitsemän irtopalloa.

- Tilanne oli minulle hankala, sillä jalka ei oikein tahdo kestää täysiä pelejä. Onneksi se nyt kesti ja sain ylimääräistä latausta muutenkin. Tällainen peli sytyttää - tämä oli minulle ensimmäinen Cup-mestaruus, Luhtanen kertoi muikea hymy kasvoillaan. Kaiken kaikkiaan Namika Lahti näytti eheältä joukkueelta, joka nautti täysin siemauksin pelaamisesta.

- Olemme todella hyvässä formissa niin henkisesti kuin fyysisestikin ja pelaamme kauden parasta koripalloa. Cup oli syksyn syksyn kohokohta ja tästä on hyvä lähteä kohti kevättä, päätti Hakamaa.

Asiat

 
11.1.2020 20:35 Korisliiga

Vilpas kaivoi tiensä Seagullsin finaalivastukseksi Suomen Cupissa

Tampereen Pyrintö ja Salon Vilpas ottivat mittaa Suomen Cupin toisessa välierässä. Tiukan väännön jälkeen finaaliin selviytyi Vilpas 95–97-voitolla.

10.1.2020 20:42 Korisliiga

Helsinki Seagulls lunasti lipun Suomen Cupin finaaliin

Korisliigan sarjakärki Helsinki Seagulls voitti Suomen Cupin välierän BC Nokiaa vastaan 75–87. Seagulls on jo varmistanut kotiedun finaaliin.

9.1.2020 20:12 Suomen Cup

Naisten Suomen cupin finaali selvillä - Peli-Karhut kohtaa finaalissa Kouvottaret

Peli-Karhut voitti Suomen cupin välierässä kotonaan Forssan Alun 92-81. Finaalissa nähdään Kymenlaakson paikalliskamppailu.

8.1.2020 20:35 Suomen Cup

Kouvottaret eteni Suomen cupin finaaliin - Catz kaatui kotikentällä

Kouvottaret nousi voittoon kotikentällään ja eteni Suomen cupin finaaliin 80-74.

11.12.2019 21:10 Suomen Cup

Miesten Suomen Cupin välieräjoukkueet ovat selvillä – Keskiviikkona paikkansa varmistivat Vilpas ja Seagulls

Vilpas saa välierissä vastaansa Pyrinnön. Seagullsin finaalipaikan tiellä on BC Nokia.

10.12.2019 20:14 Suomen Cup

BC Nokia eteni Suomen Cupin välieriin kukistettuaan KTP:n Kotkassa

BC Nokian välierävastustaja on joko Helsinki Seagulls tai Lahti Basketball.

9.12.2019 20:31 Suomen Cup

Pyrintö eteni Suomen Cupin välieriin kaatamalla Karhu Basketin

Pyrinnön vastustaja välieriin selviää puolivälieräparista Vilpas–Kouvot.

3.12.2019 16:03 Suomen Cup

Sekä naisten että miesten Suomen Cupin otteluohjelmat julki

Koripallon Suomen Cup käynnistyy joulukuussa. Tammikuussa pelattavat finaalit televisioidaan YLE TV2:lta. Puolivälierät ja välierät näkyvät Elisa Viihteen kanavilla.

28.11.2019 15:07 Suomen Cup

Naisten Suomen Cupin puolivälierävalinnoissa ei suuria yllätyksiä

Naisten Korisliigan runkosarjan kärkinelikon joukkueet valitsivat paremmuusjärjestyksessä vastustajansa joulukuussa pelattavaan puolivälierävaiheeseen valintatilaisuudessa Helsingissä. Runkosarjan ykkönen Kouvottaret valitsi HBA:n vastustajakseen.

28.11.2019 14:31 Suomen Cup

Miesten Suomen Cupin puolivälieräparit ovat selvillä

Suomen Cup -joukkueiden valintatilaisuus järjestettiin tänään Helsingissä. Korisliigan runkosarjan kärkinelikon joukkueet valitsivat paremmuusjärjestyksessä vastustajansa joulukuussa pelattavaan puolivälierävaiheeseen.

23.11.2019 20:57 Pääjuttu

Suomen Cupien kahdeksikot selvillä – Puolivälieräparit valitaan torstaina

Sekä naisten että miesten Suomen Cupin finaalin voittaja saa kymmenen tuhannen euron ja hävinnyt kolmen tuhannen euron rahapalkinnon.

23.9.2019 18:00 Suomen Cup

Miesten Suomen Cup uudistuu, naiset taistelevat cup-kannusta kuuden vuoden tauon jälkeen

Tulevana kaudella Suomen Cup -pokaaleista taistelee sekä naisten että miesten Korisliigan kahdeksan parasta joukkuetta. Suomen Cup -paikat määräytyvät Korisliigan voittosuhteiden mukaan 23.11. pelatun kierroksen jälkeen.

18.3.2019 16:53 Pääjuttu

Vilpas-leirissä iloitaan cup-voitosta, katseissa siintää jo Pantteri-jahti

Tuoreen Suomen Cup -mestarin Vilppaan joukkueenjohtaja Keijo Poutiaisen mukaan yksi kauden tavoitteista on saavutettu. Katseet siintävät keväässä ja toukokuussa, kun taistelu Pantteri-patsaasta huipentuu.

16.3.2019 22:08 Korisliiga

Vilpas juhlii historiansa ensimmäistä Suomen Cupin voittoa

Vilpas kaatoi Suomen Cupin finaalissa Tampereen Pyrinnön voittaen seurahistorian ensimmäisen cup-pokaalin lukemin 106-93. Vilppaan Jack Gibbs oli finaalin pistetykki 31 pisteellä.

16.3.2019 10:19 Pääjuttu

Vilpas iskee illalla Tampereen Pyrinnön kimppuun Suomen Cup -finaalissa

Suomen Cupin finaalissa kohtaavat Korisliigan ykkönen Vilpas sekä parhaillaan tiukasti kolmatta sijaa miehittävä Tampereen Pyrintö. Joukkueiden tie finaaliin on ollut erilainen, mutta myös yhtäläisyyksiä löytyy.

15.3.2019 07:53 Pääjuttu

Sami Toiviaisen Pyrintö ison haasteen edessä: ”Vilpas on sarjan paras joukkue”

Tampereen Pyrintö ja Vilpas iskevät lauantaina yhteen Suomen Cupin finaalissa. Finaalin kotijoukkueen päävalmentaja Sami Toiviainen on innoissaan, että kauden keskellä on mahdollisuus voittaa jotain suurempaa.

14.3.2019 14:51 Korisliiga

Juho Nenonen odottaa kovaa cup-huipennusta: ”Hienoa päästä pelaamaan finaalia ”

Tampereen Pyrintö isännöi lauantaina pelattavaa Suomen Cup -finaalia, jossa se kohtaa Vilppaan. Vierasjoukkueen Juho Nenonen odottaa finaalista tiukkaa vääntöä ja innostuu mahdollisuudesta pelata cup-pokaalista kesken Korisliigan runkosarjan.

5.3.2019 20:10 Suomen Cup

Vilpas kaatoi Lahti Basketballin, eteni Pyrinnön finaalivastustajaksi

Vilpas kaatoi vieraskentällä Lahti Basketballin Suomen Cupin välierässä ja eteni finaaliin 104-79-vierasvoitolla. Cup -finaalin isännäksi arvottiin Tampereen Pyrintö.

3.3.2019 21:21 Suomen Cup

Pyrintö selätti sinnikkään MuKin, eteni Cup-finaaliin

Tampereen Pyrinnön liigajoukkue selviytyi Munkkiniemen Kisapoikien esittämästä haasteesta Suomen Cupin välierässä ja eteni finaaliin 99-89-vierasvoitollaan.

26.2.2019 12:31 Suomen Cup

Suomen Cupin välieräohjelma selvillä

Suomen Cupin välierissä Munkkiniemen Kisapojat isännöi Tampereen Pyrinnön liigajoukkuetta sunnuntaina 3.3. Tiistaina 5.3. on vuorossa Lahti Basketballin ja Salon Vilppaan mittelö.

Näytä lisää vastaavia