Lahtinen heitti Suomen 18-vuotiaat tytöt voittoon Espanjasta

31.7.2017 Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasi äärimmäisen kovan päänahan EM-kenraalissaan, kun Sudenpennut voittivat Lotta-Maj Lahtisen vapaaheitoilla EM-kisojen vakiomitalisti Espanjan 60-59 (29-15) Kisakallion Susi Training Centerissä.

Lotta-Maj Lahtisen käsi ei tärissyt, kun Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät Espanjan Kisakalliossa.

Lahtisen lisäksi Suomen onnistujiin kuului vikkelä Sara Bejedi.

Suomen B-divisioonan EM-kisat alkavat ensi perjantaina. Kuvat: Ville Vuorinen.


Suomi aloitti hurjalla 12-0-juoksulla, jonka jälkeen Espanja jäi ensin avausneljänneksellä taakse 18-3 ja puoliajalla 29-15. Viimeisen 13 vuoden aikana 10 EM-mitalia ikäluokassaan voittanut Espanja ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan, vaan kiri toisella puoliajalla aivan Suomen kylkeen.
 

Vajaat kolme minuuttia ennen loppusummeria Espanjan loppukiri kantoi pisteen johtoon ja hetkeä myöhemmin espanjalaiset nousivat kolmosellaan neljän pisteen karkumatkalle 54-58. Sara Bejedin neljä peräkkäistä pistettä toivat Sudenpennut tasoihin, mutta minuutin kohdalla Espanjalle tuomittiin vapaaheitot, joista jälkimmäinen meni sisään 58-59.
 

Suomen sankarittareksi nousi Lahtinen, joka kalasti itselleen kaksi vapaaheittoa heittäen molemmat kylmänviileästi sisään loppulukemiin 60-59. Espanjalle jäi vielä 14 sekuntia aikaa kääntää peli itselleen, mutta Suomen puolustus piti pintansa.
 

– Upea koripallo-ottelu. Espanjalle tuli yllätyksenä meidän pelikovuus ja varsinkin pelin alussa he eivät pärjänneet meidän levypallopelaamisen kanssa, Suomen päävalmentaja Tuomas Oja aloitti.
 

– Pelin edetessä espanjalaiset tulivat erittäin kovilla henkilökohtaisilla suorituksilla kiinni ja ohi, mutta lopussa meiltä löytyi henkistä vahvuutta, että saimme tehtyä tarvittavat korit voittoon.
 

Suomen tehokaksikko oli Bejedi (17/3/4 syöttöä/4 riistoa) ja Lahtinen (11/10/6 syöttöä/3 riistoa). Taustatukea antoivat mm. Fanny Hulmi (4/8), Nea Kuisma (9/1) ja Latifa Amzil (6/6/3 syöttöä). Espanjan pisteistä vastasivat Lucia Rodriguez (14/7) ja Aixa Wone (15/7).
 

Kokonaisuudessaan suomalaiset veivät levypallokamppailun 52-50 ja rymistelivät 21 hyökkäyslevypalloa.
 

– Erittäin kova homma, että meidän hieman alimittainen joukkue hakee hyökkäyslevypalloja noinkin hyvin. Puolustuspäässä meidän isot pelaajat tekevät hienoa työtä sulkemisessa, joka ei välttämättä näy tilastoissa.
 

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat alkavat Dublinissa 4.8.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

9.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaille tytöille jatkoaikatappio Bulgariaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi tappion alkulohkonsa viimeisessä pelissä jatkoajan jälkeen Bulgarialle loppunumeroin 91-87 (42-43, 81-81).

8.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaat tytöt tärkeään voittoon Puolasta

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi toiseksi viimeisen alkulohkopelinsä B-divisioonan EM-kisoissa. Suomi aloitti räväkästi ja rehki puolustuksen kautta johdon, joka ailahteluista huolimatta pysyi pelin loppulukemiin 69-72 (32-33) asti.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

30.7.2017 Maaottelu

Kreikka selätti Suomen 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaille tytöille kotitappio Espanjaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa A-divisioonan EM-kisojen toisena päivänä, kun Kreikka oli parempi loppulukemin 81-78 (46-30). 18-vuotiaat tytöt hävisivät Espanjalle Kisakallion Susi Training Centerissä 68-77 (33-35).

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

15.7.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaat tytöt ottavat mittaa Venäjästä Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelaa kaksi valmistavaa maaottelua Venäjää vastaan viikonloppuna Kisakallion Susi Training Centerissä. Suomi ja Venäjä kohtaavat sekä lauantaina 15.7. että sunnuntaina 16.7. kello 17:00.

15.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet taipuivat Puolalle, 18-vuotiaat tytöt päihittivät Venäjän

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kärsi tappion B-divisioonan EM-kisoissa, kun Puola voitti Suomen loppunumeroin 61-68 (30-35). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas selättivät Kisakallion Susi Training Centerissä Venäjän jatkoajan jälkeen 79-74 (30-33, 67-67).

30.6.2017 17:00 Maaottelu

Sudenpennuille kolme Pohjoismaiden mestaruutta

Suomen nuorisomaajoukkueet löylyttivät Ruotsia neljästi Pohjoismaiden mestaruuskisojen päätöspäivänä Kisakallion Susi Training Centerissä. Suomen 16-vuotiaat tytöt ja pojat sekä Suomen 18-vuotiaat tytöt pääsivät juhlimaan Pohjoismaiden mestaruutta, kun taas Suomen 18-vuotiaat pojat nappasivat kauloihinsa hopeamitalit.

29.6.2017 Maaottelu

Norja kaatui Sudenpentujen toimesta neljästi PM-kisoissa

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat jälleen puhtaan päivän Kisakallion Susi Training Centerissä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa kaatamalla Norjan neljästi. Suomi pelaa huomenna perjantaina PM-kisojen päätöspäivänä Ruotsia vastaan.

Näytä lisää vastaavia