28.5.2020 09:02 Salon Vilpas on solminut ensi kauden kattavan sopimuksen 196-senttisen laitahyökkääjä Myles Stephensin kanssa. 23-vuotias Stephens valmistui Princetonin yliopistosta ja laiturilla on alla koronan keskeyttämä kausi Saksan ammattilaiskentillä.

New Jerseystä kotoisin oleva Stephens pelasi täydet neljä vuotta Princetonin yliopistossa, joka kuuluu USA:n itärannikon kahdeksan suuren korkeakoulun konferenssiin.
Stephens heitti Princeton-urallaan 1346 pistettä, kaapi 561 levypalloa. Lisäksi hänet valittiin kahtena vuonna IVY League -konferenssin ykkösviisikkoon ja kertaalleen vuoden puolustuspelaajaksi. Viimeiset kolme kautta hänen pistekeskiarvonsa olivat 12,5, 15,3 ja 13,6 ja levypallot keikkuivat kuuden paremmalla puolella.
- Olemme käyneet budjettimme raameissa useita pelaajia läpi ja Myles Stephens erottui heistä monipuolisuutensa ansiosta. Haimme kolmospaikalle pelaaja, joka pystyy puolustamaan useaa eri pelipaikkaa ja auttaa meitä myös hyökkäyspäässä. Myles on valittu yliopistossaan konferenssin vuoden puolustuspelaajaksi ja hän oli hyvin pidetty persoona niin staffin kuin muiden pelaajien keskuudessa, toteaa Vilppaan uusi päävalmentaja Sami Toiviainen seuran tiedotteessa.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.No niin...ja vielä virallisesti:
— Vilpas (@salonvilpas) May 27, 2020
Laituri Myles Stephens on Vilppaan mies tulevalla kaudella!
Lue lisää Princetonin kasvatistahttps://t.co/59NxaS3kXI#korisliiga #vilpasvikings
Princetonin jälkeen Stephens kävi näytillä G-liigan Long Island Netsissä, mutta ura ei lähtenyt siellä lentoon ja mies pakkasi matkalaukut ja otti vastaan sopimuksen Saksan ProB-liigasta. Oldenburgissa Stephens kirjautti 12 ottelussa tilastot 21,3 pistettä ja 6,7 levypalloa.
- Viime kaudella Stephens pelasi Saksan kolmostasolla, joka on totta puhuen sellainen sarja, josta harvemmin pelaajia tulee katsottua. Keskustelut Mylesin kanssa ja saamani suositukset Saksasta vakuuttivat minut miehen motivaatiosta ja ennen kaikkea halusta tulla Vilppaaseen. Tämä on hänelle erinomainen mahdollisuus ottaa seuraava steppi urallaan, kuten esimerkiksi Tim Colemanin tapaus on näyttänyt, Toiviainen kertoo.
Vilppaalla on sopimukset ensi kaudelle Myles Stephensin ja Jeremiah Woodin lisäksi Mikko Koiviston, Juho Nenosen, Aatu Kivimäen, Riku Laineen, Elias Eerikinharjun, Leevi-Matias Taimelan, Tuukka Juntusen sekä Taneli Lindströmin kanssa.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.