Lappeenranta ylivoimainen finaalien avauksessa

17.4.2005 Runkosarjan voittanut Lappeenrannan NMKY selvisi ongelmitta Sparliigan ensimmäisestä finaalista sunnuntaina. Peräti 2280-päisen kotiyleisön edessä LrNMKY nöyryytti Pussihukkia lukemin 80-59. Finaalisirkus siirtyy seuraavaksi Helsinkiin ja Töölön Kisahalliin, jossa pelataan kaksi seuraavaa loppuottelua.

Toinen finaali pelataan Kisahallissa keskiviikkona (20.4.) ja kolmas lauantaina (23.4.). Lappeenrantaan palataan tarvittaessa sunnuntaina (24.4.). Mestaruus ratkeaa kolmella voitolla. 

Lappeenranta tukahdutti Pussihukkien hyökkäysmoottorin avausfinaalissa. Erityisesti joukkue onnistui tylsyttämään PuHun syöhampaista Kimi Klingbergin ja Martti Kuisman. Kaksikko teki yhteensä viisi pistettä.  

- Ylpeä saa joukkueen puolustuksesta olla. Jos PuHun kaltainen joukkue jää 59 pisteeseen, on sen eteen tehty puolustuksessa töitä. Haluan antaa kiitoksen sille, jolle se kuuluu. Lassi Tuovi kävi perjantaina (viidennessä välierässä Vantaalla) vakoilemassa PuHun kuviot ja teki niistä ansiokkaan raportin. Sen perusteella teimme suunnitelman, jota onnistuimme tänään loistavasti toteuttamaan, kertoi Lappeenrannan päävalmentaja Mika Turunen.  

- Lisäksi meillä oli tänään kuusi pelaajaa kentällä, Turunen kiitteli viitaten runsaslukuiseen ja -ääniseen kotiyleisöön.  

Lappeenranta ei ollut ottelun missään vaiheessa vaikeuksissa. Se voitti kamppailun kaikki neljä jaksoa ja otti tukevan johdon jo avausneljännellä, jonka lappeenrantalaiset veivät nimiinsä 22-12.  

- Meillä on henkisesti niin vahvoja pelaajia ja ihmisiä, että mustat jaksot pystytään nollaamaan nopeasti. Tasaisuus ja ratkaisijakaartin laajuus ovat olleet myös vahvuuksiamme koko kauden ajan, lisäsi Turunen.  

”Tilanne vasta 1-0” 

Sunnuntainen finaali ei ollut Lappeenrannan tasaisesta esityksestä poikkeus. Joukkueen kovimmasta suorituksesta vastasi Jussi Kumpulainen, joka väkivahvasta taisteluparistaan Philip Hickeystä huolimatta tehtaili 19 pistettä. Kumpulaisen vanavedessä ”hukkalauman” kaatajina kunnostautuivat Pasi Riihelä (16/6), Matthew Williams (14/8) ja Chanan Colman, joka pelinjohtonsa ohella teki kymmenen pistettä ja jakeli kuusi koriinjohtanutta syöttöä. 

Pussihukille yllätyksenä tuli varmasti Timo Riihelän pirteä esitys. Pudotuspeleissä niukasti minuutteja pelannut nuorempi Riihelän veljes onnistui mainiosti upottaen pelaamassaan 16 minuutissa kaikki kolme heittoaan ja antaen kolme korisyöttöä. 

204-senttinen Kumpulainen on kauden edetessä väläytellyt satunnaisesti osaamistaan kolmen pisteen heitoissa. Sunnuntaina hän rankaisi kolmesti bonusrajan takaa ja houkutteli kaukoheitoillaan häntä vartioineen 210-senttisen Hickeyn kauemmas korilta. Näin Kumpulaiselle aukesi paitsi omia korilleajopaikkoja myös joukkuetoverit pääsivät nautiskelemaan lisääntyneestä tilasta korin alla.  

Hickeyn panokseen Pussihukat ei kuitenkaan kaatunut. Hyökkäyksessä hän kuului joukkueen harvoihin onnistujiin kooten 18 pistettä ja kymmenen levypalloa. 

Hyvänolon tunteeseen Lappeenrannalla tuskin lienee varaa avausfinaalin ylivoimasta huolimatta. Pussihukkien otteissa paistoi rankka välieräsarja, josta joukkue ehti palautua ainoastaan yhden päivän ennen finaalien alkua. Ennen keskiviikkoista toista loppuottelua PuHu ennättää nuolla haavojaan ja koota rivejään. Toistamiseen PuHu tuskin epäonnistuu sunnuntaisella tavalla kaukoheittopelissään. PuHu roiski kolmosviivan takaa 16 heitostaan peräti 15 ohi.  

- Paukut oli tänään vähissä ja olimme askeleen myöhässä koko ajan. Lappeenranta oli energisempi ja sähäkämpi, emmekä olleet valmiit vastaamaan siihen. Aikataulun vuoksi päätimme mennä Porvoo-sarjan höyryillä ja pelisuunnitelmalla. Jatkopeleihin taktisia muutoksia on tulossa ja ne ovat jo tiedossa, kertoi edelleen luottavaisen oloinen PuHu-piiskuri Tomi Kaminen.

- Mitään ei ole saavutettu. Finaalisarja on vasta 1-0. Olemme pudotuspelien alusta saakka keskittyneet ainoastaan omaan tekemiseemme ja siihen, missä olemme hyviä. Tällä linjalla on pysyttävä jatkossakin, päätti Turunen.  

Pantteri-patsaan metsästys jatkuu siis keskiviikkona Töölön Kisahallissa, jonne Pussihukat on vienyt isännöimänsä loppuottelut normaalin kotisalinsa Myyrmäen Urheilutalon käytyä pieneksi. 



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/sparliiga/
 
8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

Näytä lisää vastaavia