Lappeenrantaan kreikkalaisvieraita maanantaina

16.12.2007 Reilu viikko sitten Suomen cupin mestaruuden voittanut Team Lappeenranta avaa Eurocupin kotiottelunsa maanantaina (17.12.) ottelulla kreikkalaista PAOK Thessalonikia vastaan. Urheilukanava näyttää ottelun suorana lähetyksenä.

PAOK on perinteikäs menestysseura Kreikasta. Tämän kauden alku on ollut seuralle kuitenkin pomppuja täynnä. PAOK on ennättänyt jo vaihtaa valmentajaakin, kun voittoja Kreikan liigasta ei alkanut herua. Eurocupin avausottelussaan kreikkalaiset hävisivät viime viikolla yllättäen kotonaan virolaiselle Tartto Rockille lukemin 58-69.

- Ilmeisesti PAOK:lla on ollut pakka sekaisin. Se saattaa auttaa meitä, mutta emme voi ajatella, ettei vastustaja tulisi valmiina meitä vastaan. Vastassa on tuloksellisesti heikosta alkukaudesta huolimatta kova joukkue ja meidän on pelattava tosi hyvä peli, jos meinaamme voitosta tapella, summasi Lappeenrannan maajoukkuetakamies Petri Virtanen ottelun ennakkoasetelmia.

PAOK-peräsimessä Tartto-ottelu oli uudelle valmentajalle, Ruotsin maajoukkueen päävalmentajanakin tutuksi tulleelle, Kostas Flevarakisille ensimmäinen. Jonkinlaisesta herätyksestä saatiin merkkejä viikonloppuna, kun PAOK saalisti Kreikan liigassa kauden toisen voittonsa kukistamalla vieraissa Panioniosin niukasti 77-74.

Joukkueen sankariksi nousi 191-senttinen Dimitrios Verginis, joka teki PAOK:n kahdeksan viimeistä pistettä ottelussa ja koko ottelussa 19 pistettä.

Verginisin tukena on PAOK:ssa vahva kreikkalaiskaarti, kolme amerikkalaissyntyistä pelaajaa sekä Ranskan maajoukkueessakin esiintynyt Mamoutou Diarra.

- Menestyksemme ehto on, että onnistumme pelisuunnitelman toteutuksessa. Venäjä-reissumme oli tästä oiva esimerkki. Puoli tuntia pelasimme täysin omaa peliämme ja johdimme. Viimeisellä neljänneksellä idea pelistämme hävisi ja vastustaja tuli ohi, Virtanen arvioi.

Lappeenranta kärsi Eurocupin avauspelissään Samarassa 82-94-tappion johdettuaan parhaimmillaan venäläisisäntiään 12 pisteellä.

- Joukkuepuolustuksesta kaikki lähtee. Haluamme pitää painetta pallollisessa pelaajassa ja pakottaa vastustaja hyppyheittoihin, joita saamme vielä häirittyä. Levypalloista ja riistoista haluamme juosta nopeita. lisää Säynätsalon Riennosta suomalaiseen koripalloeliittiin ponkaissut Virtanen.

Lappeenrannalla tuoreet jalat

PAOK ei tarjoa Lappeenrannalle pitkänhuiskeaa vastusta, vaan pystynee vastaamaan isäntien vauhtiin tarpeen vaatiessa. Joukkueen peliä pyörittävät Lee Humprey sekä Ranskan passin omaava Antoine Gillespie. 189-senttinen Humprey on Yhdysvaltain yliopistomestari viime keväältä. Hänen edustamansa Florida löi finaalissa Ohio Staten, jonka riveissä pelasi puolestaan Lappeenrantaa nyt edustava Ivan Harris.

Toinen mielenkiintoinen kuriositeetti liittyy PAOK:n 206-senttiseen Edmund Saundersiin. Mies on nimittäin vanha Suomen-kävijä. Saunders edusti yhdeksän ottelun ajan Korisliigassa Team Componentaa kaudella 2003-04. Hän kirjautti tuolloin erinomaiset 25,0 pisteen ja 13,0 levypallon keskiarvot, mutta ennätti myös kärsiä viiden ottelun pelikiellon erotuomariin kohdistuneen uhkaavan käytöksen vuoksi.

Korin alla Saundersin avut lepäävät Diarran, 204-senttisen Georgios Tsiakosin sekä kolme senttiä pidemmän Dimitrios Charitopoulosin varassa. Pitkästä kaartista erityisesti parimetrinen Diarra ei kaihda astua kolmosviivan taakse heittämään.

Eurokentillä Lappeenrannan paras korintekijä on tähän mennessä ollut 17,7 pistettä ottelua kohden heittänyt Virtanen. Lappeenrannan rotaatio ei ole otteluissa ollut suuri, mutta sitäkin tasaisempi. Virtasen lisäksi kaksinumeroisiin pistekeskiarvoihin ovat yltäneet Adrian Henning (17,3), Harris (14,3), Pasi Riihelä (12,7) ja Juha Sten (10,3).

Kun Lappeenranta selviytyi Eurocupin karsinnoista lohkovaiheeseen, pantiin käytäntöön päätös, jonka mukaisesti joukkue pelaa Korisliigassa vain puolet runkosarjan otteluista. Päätöksestä tulee kiitosta nyt, kun tosipelit ovat käynnistyneet.

- Kyllä puolitettu sarjaohjelma on meille elinehto. Venäjältä kun pääsimme Suomeen, oli kroppa pari päivää aika romuna. Vaikea olisi kuvitella, että olisimme pelanneet esimerkiksi lauantaina Korisliigaa ja olleet sitten iskussa maanantaina kreikkalaisia vastaan, kuvailee Virtanen.

Tuoreiden jalkojensa toimivuutta Lappeenranta pääsee esittelemään maanantaina klo 18:30 alkaen, jolloin ottelua PAOK Thessalonikia vastaan heitetään käyntiin. Urheilukanavan lähetys alkaa jo klo 18 ottelun ennakkotunnelmilla.



Lisätietoja: http://www.fibaeurope.com/

Asiat

 
10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

10.6.2026 08:45 Susiladies

Naisten EM-kotikisoihin 2027 haetaan tapahtumalähettiläitä

Kesäkuussa 2027 Espoossa pelattaviin naisten koripallon EM-kotikisoihin haetaan nyt tapahtumalähettiläitä eri puolilta maata.

9.6.2026 15:46 Lastenvalmennusverkosto

Haku avoinna Lastenvalmennusverkostoon 2026-2027

Lastenvalmennusverkosto on Suomen Koripalloliiton ja Kolmen Kampuksen Urheiluopiston järjestämä täydennyskoulutusohjelma suomalaisen lasten valmennuksen kehittämiseksi ja arkisen seuratoiminnan auttamiseksi.

9.6.2026 13:00 Susijengi

Susijengin Open Gym pyörähtänyt käyntiin 42 pelaajan kutsulistalla

Kolmanteen MM-karsintaikkunaan valmistautuvan Susijengin kesä on täydessä käynnissä. Päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on lähettänyt 42 pelaajalle kutsun alkukesän perinteiseen Open Gym -leiritykseen, jossa eturivin pelaajat niin kotimaasta, Euroopan ammattilaiskentiltä kuin Atlantin takaakin kerääntyvät yhteen.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

8.6.2026 10:27 Pyörätuolikoripallo

Sini Paukkeri valloittaa Italian kenttiä – Pyörätuolikoripalloilijan arki on täynnä työtä ja tavoitteita

Firenzen historiallinen kaupunki on tullut tutuksi suomalaiselle pyörätuolikoripalloilija Sini Paukkerille. Italiassa, jossa lajin taso on maailman huippua, päivät rytmittyvät kovan treenin, opintojen ja kulttuuristen sopeutumisten ympärille.

5.6.2026 19:11 3x3

3x3-maajoukkuetoiminta käyntiin – EM-karsinnat Košicessa jo ensi viikolla

Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.

5.6.2026 14:05 Seurat

Tilastointiohjelma vaihtuu – infotilaisuus 15.6.2026

Koripalloliitto vaihtaa kaikissa valtakunnallisissa aikuisten ja nuorten sarjoissa käytettävän tilastointiohjelman. Uuden ohjelman käyttöön järjestetään kesän ja syksyn aikana kohdennettua koulutusta eri tasoisille tilastonpitäjille.

Näytä lisää vastaavia