Lappeenrantalaiset löivät Lapuan päätösjaksolla

6.4.2011 Lapuan Korikobrat haastoi Lappeenrannan NMKY:n tosissaan Korisliigan karsintapelien avauksessa, mutta kotiedun saanut eteläkarjalaisjoukkue runnoi viimeisen kymmenminuuttisen aikana voittoon lukemin 87-71 (37-39).

James Lewisin vauhti päätösneljänneksellä hyydytti Lapuan ja käänsi liigakarsinnan avauksen Lappeenrannalle. Kuva: Francois Perthuis.

Ensi kauden liigapaikka irtoaa kahdella voitolla, joten LrNMKY varmistaisi säilymisensä pääsarjassa voitolla perjantaina Etelä-Pohjanmaalla. Nousu vaatisi lapualaisilta kahta peräkkäisvoittoa.

- Jos saamme yhtään samanlaisen taistelun päälle perjantain kotipelissä, saatamme hyvinkin käydä vielä Lappeenrannassa, virnisti Korikobrien manageri Markku Turja.

Korikobrat johti parhaimmillaan neljällä pisteellä ja oli vielä 32 minuutin kohdalla niukoissa tappiolukemissa 60-62, kun isäntien ratkaisijoiksi nousivat viisiminuuttisen aikana yhdeksän pistettä pussittanut James Lewis ja kaksi kolmosta sukkana sujauttanut Tuukka Kulha.

- Tempoa ja intensiteettiä ei näkynyt, kun yli viikon pelitauko oli tehnyt joukkueemme passiiviseksi. Olo oli kuitenkin koko ajan rauhallinen, koska uskoin Lapuan väsyvän, ja niinhän lopussa kävikin, tulkitsi Lappeenrannan valmentaja Jarmo Laitinen.

Vajaan kymmenminuuttisen pelanneelle Kulhalle ratkaisuhetkien kolmoset olivat illan ainoat heitot, mutta Lewis (26/8) kirjasi ottelun korkeimman pistemäärän.

Lewis upotti kaikki kahdeksan kahden pisteen yritystään. Namikan Malik Moore (22/5) takoi pisteitään korin alta ja ensi kertaa 32 otteluun kaikki kakkosensa ohi heittänyt HL Coleman (16/8) lähinnä kolmosillaan.

Korikobrat yritti paljon kaukoheittoja, mutta 25 prosentin (7/28) osumatarkkuus bonusviivan takaa ei riittänyt. Benny Valentine (22/5), Derick Nelson (17/9) ja virhetilinsä täyteen saanut Jussi Turja (16/4) vastasivat lähinnä vieraiden pisteistä.

- Taukoon asti pelimme sujui oikein hyvin, mutta ehkä usko hieman loppui joiltain pelaajilta kesken. Lappeenrannan jenkkikolmikko vaikutti omiamme kovemmalta, Markku Turja kiteytti.

Lisätiedot: Ottelutilastot 
 
16.6.2020 18:45 Korisliiga

Korisliigojen sarjalisenssit kaudelle 2020-21 myönnetty

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2020-21. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Suurin muutos nähdään miesten I divisioona B:ssä sekä naisten I divisioonassa, joiden joukkuemäärät kasvavat.

19.3.2020 18:32 Korisliiga

Koripallon kilpailukauden lopettamistoimista päätetty

Suomen Koripalloliiton sarjoissa pelataan yli 12.000 ottelua vuosittain ”Stadista Sallaan”. Sarjakaudet päättyivät viime viikolla ennenaikaisesti koronavirusepidemian takia. Suomen Koripalloliiton hallitus on etäkokouksessaan päättänyt sarjakauden päättämiseen liittyvistä toimenpiteistä.

13.3.2020 17:30 Korisliiga

Myös miesten ja naisten Korisliiga- ja divisioonakaudet päätökseen

Suomen Koripalloliitto on perjantaina 13.3.2020 päättänyt lopettaa myös miesten ja naisten Korisliigojen ja I divisioonien pelikaudet koronaviruksen (COVID-19) takia.

12.3.2020 14:35 Koripalloliitto tiedottaa

Koripallosarjat pysähtyvät torstaina 12.3.2020

Suomen Koripalloliitto on päättänyt pysäyttää kaikki koripallosarjat torstaista 12.3.2020 lähtien koronaviruksen COVID-19 takia.

31.12.2019 13:51 Susijengi

2019 oli suomalaisen tyttökoripallon supervuosi

WU18-tyttöjen B-divisioonan EM-kulta, WU20-naisten B-divisioonan EM-hopea ja WU16- tyttöjen EM-kisojen 10. sija nostivat tyttöjuniorit Suomi-koriksen puheenaiheiksi vuodella 2019. Vuoden muita kohokohtia olivat mm. Lauri Markkasen näytöt Chicago Bullsissa, Antti Zittingin nimitys FIBA:n hallitukseen sekä Karhu Basketin ja Peli-Karhujen tuplamestaruudet.

18.10.2019 09:00 Korisliiga

Elisa Viihde Sport vapaassa katselussa sunnuntaista perjantaihin – tarjolla huimat 33 ottelua!

Elisa Viihde Sport -kanavat sekä -kirjasto ovat vapaassa katselussa 20.-25.10., kun televisioviikko tuo huippukoripallon kaikkien katsottavaksi.

9.10.2019 13:07 Korisliiga

Elisa Viihteeltä lähemmäs 900 kotimaista koripallo-ottelua

Tällä kaudella Elisa Viihde näyttää Korisliigan ja miesten I divisioona A:n lisäksi naisten Korisliigan ja I divisioonan sekä miesten I divisioona B:n kaikki runkosarja- sekä pudotuspeliottelut.

19.6.2019 20:58 Pääjuttu

Korisliigojen sarjalisenssit kaudelle 2019-20 myönnetty

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2019-20. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Tavoitetila seurojen määrän suhteen korkeimmilla sarjatasolla täyttyi, kun miesten divisioonissa pelaa 12 joukkuetta ja naisten 10.

6.6.2019 20:27 Korisliiga

Palmi Korisliigan arvokkain pelaaja, Jones finaalien MVP

Kataja Basketiin viime kaudeksi siirtynyt ja Susijengissä ihastuttanut Topias Palmi on nimetty Korisliigan arvokkaimmaksi pelaajaksi. Finaalien MVP-pysti matkasi Karhu Basketin Suomen mestaruuteen johdattaneelle Cameron Jonesille.

22.11.2018 10:53 Korisliiga

Elisa Viihde Sportin kanavat auki koko viikonlopun – Tarjolla 15 ottelua kotimaista koripalloa

Viikonloppuna on katsottavissa myös Petteri Koposen ottelu Saksan Bundesliigassa.

15.11.2018 13:00 Suomen Cup

Suomen Cupin ensimmäinen kierros lähes pelattu – tässä ovat toisen kierroksen parit

Koripallon Suomen Cupissa ensimmäinen kierros on pelattu yhtä ottelua lukuun ottamatta. Kaikki 1. kierroksen joukkueet selvisivät 2. kierrokselle, jossa 1. kierroksen voittajat kohtaavat toisensa ja häviäjät toisensa ottelukaavion mukaisesti.

23.10.2018 15:35 Suomen Cup

Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen ohjelma vahvistettu

Miesten I divisioona A:n JBA ja FoKoPo avaavat tämän vuoden Cupin viikon päästä.

11.10.2018 12:00 Suomen Cup

Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen otteluparit arvottu – mukana 16 joukkuetta

Koripallon Suomen Cup palaa ohjelmistoon seitsemän vuoden tauon jälkeen. Ensimmäiset ottelut pelataan 10. marraskuuta mennessä.

4.10.2018 14:59 Pääjuttu

Kotimainen koriskausi vahvasti esillä Elisa Viihde Sportilla

Uutuutena katsottavissa on myös suomalaisia vilisevä Saksan Bundesliiga.

18.9.2018 15:48 Suomen Cup

Suomen Cup palaa koriskartalle alkavalla kaudella 2018–19

Osallistuminen Suomen Cupiin on vapaaehtoista ja avoin joukkueille, jotka osallistuvat kuluvalla kaudella Koripalloliiton sarjatoimintaan.

18.6.2018 22:48 Korisliiga

Korisliigojen sarjalisenssit kaudelle 2018-19 myönnetty

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2018-19. Korisliigaan myönnettiin 11 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä.

20.4.2018 Pääjuttu

Lapuan Kobrat liigakarsinnan voittoon – jatkaa Korisliigassa kaudella 2018/19

Lapuan Kobrat päihitti HBA-Märskyn suoraan kahdessa ottelussa kuluvan vuoden liigakarsinnoissa. Paikka ensi kauden Korisliigassa varmistui Kobrien perjantaisella 84–72-voitolla.

19.11.2017 Pääjuttu

Elisa on jälleen kotimaisen koriksen ykköskanava

Elisa Viihde Sportilla sekä Fanseatilla seurattavien Korisliigojen sekä miesten I Divisioona A:n lisäksi Elisan kanavilla seurataan tiiviisti Susijengin pelaajien otteita Espanjan ACB-liigassa.

29.9.2017 Pääjuttu

Fanseat ja Elisa Viihde Sport vahvasti mukana koriskaudella 2017-18

Kotimaisten sarjojen lisäksi Elisa Viihde Sport –kanavilla sekä Fanseatilla seurataan tiiviisti suomalaispelaajien otteita Espanjan ACB-liigassa ja Katajan taivalta Mestarien liigassa.

28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

Näytä lisää vastaavia