31.5.2018 12:43 Lars Ekström jatkaa Lapuan Kobrien päävalmentajana kaudella 2018/19. Ekströmin apuna jatkaa menneellä kaudella vetovastuun Ekströmin sairastelujen aikana ottanut Ville Turja.

Lars Ekström jatkaa Kobrien päävalmentaja myös tulevalla kaudella. Kuva: Ville Vuorinen
Ekströmin mennyt kausi Kobrien peräsimessä oli valitettavan rikkonainen. Mies pystyi valmentamaan lapualaisia täyspainoisesti vain kauteen valmistavan ajanjakson, sekä pienen pätkän alkukaudesta, kunnes sairastelu vei Ekströmin pois penkin päästä.
- Minun puoleltani sopimus oli itsestään selvä. Kobrat hoiti asiani hienosti sairauteni aikana. Luottamus ja se, että saa valmentaa seurassa ja kaupungissa jossa on särmää, ovat minulle tärkeitä asioita. Hinku takaisin valmentamaan ja kilpailemaan on kova, Ekström toteaa seuran tiedotteessa.
- Hyvä asia on myös Ville Turjan jatko apuvalmentajana. Uskon, että yhdessä voimme tuoda joukkueelle paljon uusia asioita.
Apuvalmentajana jatkava Turja on toiminut Kobrissa pelaajana 1-divisioonaan noususta lähtien ja valmentajanakin jo lähes 10 vuotta, joista muutaman kauden divarissa myös päävalmentajana. Turja suoritti menneen kauden aikana Koripalloliiton Huippukoripallovalmentaja-tutkinnon (HKVT), joka päättyi toukokuussa.
- Viime kausi oli melkoisen raskas, kun Larsin sairastumisen myötä jouduin ottamaan vähän liian paljon vastuuta myös valmennushommista. Hienoa, että Lars jatkaa meillä niin pääsemme toteuttamaan viime syksynä suunniteltuja juttuja, Turja iloitsee.
- HKVT koulutus oli erittäin hyvä ja tuli varmasti parhaaseen mahdollisen aikaan. Kun itselle oli ehtinyt kertyä jo aika paljon erilaista tietoa, niin koulutuksesta sai todella paljon irti ja pystyi hyvin omaksumaan uusia asioita.
Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.
Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.
Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.
Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.
Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.
Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.
Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.
Tampereen Pyrintö otti puolivälierien ensimmäisen voittonsa vain yhden pisteen erolla ja vieraskentällä.
Vain yksi Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta on parhaillaan tasoissa. Lopuissa tilanne on 2–0, joskaan ei poikkeuksetta ennakkosuosikin hyväksi.