Lassi Tuovin Strasbourg jatkoon Mestarien liigassa

12.1.2022 23:50 Lassi Tuovi palasi Strasbourgin penkin päähän koronatartunnan jälkeen ja ranskalaisjoukkue eteni Mestarien liigassa jatkoon. Sasu Salinin edustama Teneriffa nappasi otteen jatkopaikasta voittamalla oman Play-In –avauksensa.

Lassi Tuovi johdatti Strasbourgin 16 parhaan joukkoon. (Kuva: FIBA)

Tuovi joutui jättämään Strasbourgin pari edellispeliä väliin koronatartunnan takia, mutta palasi Strasbourgin käskyttäjäksi toisessa Play-In -ottelussa PAOK:ia vastaan. Strasbourg oli voittanut ensimmäisen ottelun ja sillä oli mahdollisuus varmistaa jatkopaikka voitolla Thessalonikissa.

Strasbourg onnistui nappaamaan toisen voittonsa tiukan taistelun jälkeen lukemin 80-79 (37-34). Jatkopaikka oli hiuskarvan varassa, sillä PAOK sai kolme vapaaheittoa 1,4 sekuntia ennen loppua, kun eroa oli kaksi pistettä Strasbourgin hyväksi. David DiLeo sai kuitenkin vain yhden sisään kolmesta yrityksestä ja näin Strasbourg eteni 16 parhaan lohkovaiheeseen.

- Aika tasaiset kaksi joukkuetta, mutta tällä kertaa olimme tämän verran parempia, Tuovi mietti ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Strasbourg eteni lohkoon, jossa pelaavat unkarilainen Szombathely, liettualainen Rytas sekä voittaja otteluparista Teneriffa-Karsiyaka.

- Minulle valmentajana on tärkeintä, että nyt saamme viikon huilin. Sen sijaan, että pelaisimme ensi viikolla ison pelin, niin meillä on nyt viikko aikaa rakentaa jotain seuraavaa kierrosta sekä kotimaista sarjaa ajatellen. Se aika meidän pitää käyttää hyvin, sillä sen jälkeen edessä ovat intensiiviset kuusi viikkoa. Tänä vuonna Mestarien liiga on entistä kovempi ja on nähty jo isoja yllätyksiä. Kunnioita peliä ja vastustajiasi, mutta mielestäni osoitimme viime vuonna, että kun unelmoit isosti, niin mitä tahansa voi tapahtua, Tuovi jatkoi.
Ottelutilastot

Teneriffa aloitti omat Play-In –ottelunsa kohtaamalla turkkilaisen Pinar Karsiyakan ja voitti 76-69 (37-40). Salin saalisti kahdeksan pistettä, levypallon ja syötön.
Ottelutilastot

Romanian liigassa Ilari Seppälän Pitesti palasi voittojen tielle kaatamalla Galatin vieraskentällä 85-81 (45-30). Seppälä lähenteli tupla-tuplaa 11 pisteen ja kahdeksan syötön tilastoilla. Lisäksi hän nappasi kolme levypalloa.
Ottelutilastot

 
4.11.2024 22:02 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen häikäisi Euroliigassa – Edon Maxhuni jatkaa kuumana

Mikael Jantunen jatkoi loistavia esityksiään Euroliigassa viime viikolla johdattaen Paris Basketballin kahteen tärkeään voittoon. Edon Maxhuni on puolestaan saanut koneet hyvin käyntiin Ranskassa.

21.10.2024 16:15 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen kaatamassa Euroliigan mestaria – Olivier Nkamhoua kovassa iskussa

Mikael Jantusen edustama Paris Basketball otti historiansa ensimmäisen voiton Euroliigassa makeimmalla mahdollisella tavalla, kun se voitti hallitsevan mestari Panathinaikosin. Olivier Nkamhoua puolestaan johti Niners Chemnitzin kahteen tärkeään voittoon viikolla.

14.10.2024 16:01 Suomalaiset ulkomailla

NBA siintää edelleen Olivier Nkamhouan mielessä – ”Enemmän tavoite kuin haave”

Susijengin Olivier Nkamhoua, 24, jätti Pohjois-Amerikan kentät taakseen ainakin toistaiseksi hakeakseen vauhtia Euroopasta. NBA siintää kuitenkin edelleen kunnianhimoisen nuorukaisen mielessä.

29.4.2024 09:37 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa taipui Mestarien liigan finaalissa

Teneriffa ei onnistunut uusimaan kahden vuoden takaista Mestarien liigan voittoa, kun Malaga oli vahvempi finaalissa. Alexander Madsenin Andorra varmisti sarjapaikkansa Espanjassa ja Edon Maxhuni heitti Le Portelin pudotuspeleihin Ranskassa.

27.4.2024 08:04 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa eteni Mestarien liigan finaaliin

Teneriffa pääsee taistelemaan Mestarien liigan voitosta, kun se eteni finaaliin kaatamalla kreikkalaisen Peristerin.

26.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin jahtaa Mestarien liigan voittoa – ”Meillä on kaikki mahdollisuudet”

Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.

18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

15.3.2024 08:24 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball EuroCupin välieriin

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball eteni EuroCupin välieriin. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa varmisti puolivälieräpaikan.

1.2.2024 07:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball sinetöi EuroCupin runkosarjan voiton – Teneriffalle voitto Mestarien liigassa

Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball varmisti EuroCupin runkosarjan voiton varmistaen näin kotiedun loppuun saakka. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa otti ison voiton Mestarien liigan jatkolohkossa.

Näytä lisää vastaavia