Latvia otti kamppailuun salama-alun. Se johti vain muutaman peliminuutin jälkeen 15-2. Suomi oli alkuhetkillä kaukana omasta tasostaan. Joukkue menetti palloja harhasyöttöihin ja nosteli korin alta ohi vapaistakin paikoista. Lisäksi puolustuspäässä sattui karkeita uinahduksia. Latvialaiset pääsivät varsin vapaasti ajamaan korille, eikä Suomen apupuolustuksesta ollut tietoakaan. Puoliaikaan mennessä Latvia oli tehnyt 45 pistettä (Suomen 33 vastaan), joka kertoo paljon Suomen puolustuksen intensiteetistä. Pahimmillaan Suomi oli 18 pisteen takaa-ajoasemassa.
– Ensimmäisen puoliajan pelaaminen soti kaikkea sitä vastaan mitä olemme harjoitelleet. Emme todellakaan pelanneet omaa peliämme. Se, että pystyimme kokoamaan itsemme, tulemaan peliin takaisin ja saamaan ottelun tempon haltuumme, oli hieno suoritus joukkueelta, mietiskeli maajoukkueen apuvalmentaja Janne Silander.
Suomen nousu oli upea. Reetta Piiparin hyvän heittopelin siivittämänä Suomi hivuttautui pikkuhiljaa tuntumaan ja kävi jopa pisteen johtoasemassa neljännellä jaksolla. Hurja kiri vei kuitenkin energiat ja keskittyminen herpaantui viimeisten minuuttien aikana. Latvia ei kainostellut, vaan käytti Suomen nukahdukset hyväkseen ja varmisti pelin voiton.
Reetta Piipari pussitti ottelussa 24 pistettä. Jo Xavierin yliopistovuosilta tuttu tutkapari Taru Tuukkanen oli myös vedossa. Pelkällä säikähdyksellä perjantaisesta Liettua-ottelun olkapää-tällistään selvinnyt Tuukkanen nosteli 22 pistettä.
Tuukkasen lisäksi Suomen pitkästä kalustosta onnistuivat sekä Auli Nyman (13/5) että Siiri Nuutinen, joka käytti peliminuuttinsa tehokkaasti. Nuutinen teki 12 pistettä ja poimi viisi levypalloa 12 minuutissa. Niinikään vaihdosta tullut Kaisa Höök oli puolustuspäässä nainen paikallaan saaden otteen Latvian taitavasta pelintekijästä.
Sunnuntaina Suomi Anyksciain turnauksessa Ukrainan, joka ei ole sekään vastus köykäisimmästä päästä. Ukraina mm. voitti turnauksen avauspäivänä Latvian.
Liettuan turnee on Suomelle valmistautumista EM-karsintoihin, joissa Suomella on vastassaan Bulgaria, Puola ja Serbia & Montenegro. Karsinnat käynnistyvät 8. syyskuuta vierasottelulla Bulgariaa vastaan. Kotikentällä Suomi nähdään EM-karsinnoissa ensi kertaa 11.9., jolloin Karhuvuoren Urheilutalossa, Kotkassa vastaan asettuu Serbia & Montenegro.
Suomi – Latvia 79 – 84 (33-45), naisten maaottelu, Anyksciai, Liettua 21.8.2004
| Reetta Piipari | 24/3 | |
| Elina Pasola | 0/0 | |
| Kaisa Höök | 3/2 | |
| Mari Puustinen | 2/1 | |
| Siiri Nuutinen | 12/5 | |
| Jenni Laaksonen | 0/1 | |
| Auli Nyman | 13/5 | |
| Michaela Moua | 0/4 | |
| Kaisa Tuure | 3/4 | |
| Taru Tuukkanen | 22/4 |
Suomen heittoprosentit: 1P 62,1 % (18/29), 2P 50,0 % (23/46), 3P 41,7 % (5/12).
Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/