Launiainen Pussihukkiin, joukkueen runko koossa

23.5.2008 Yliopistokoripalloa NCAA:n ykkösdivisioonan Texas-El Pasossa neljä kautta pelannut Jonna Launiainen vahvistaa Pussihukkien naisten SM-joukkuetta rivejä tulevalla kaudella. Launiaisen lisäksi seura on tehnyt seitsemän jatkosopimusta tulevaksi kaudeksi. Jatkajien joukossa on mm. kolminkertainen vuoden pelaaja Heli Roukanoja.

24-vuotias Jonna Launiainen on kotkalaisen juniorityön tuotos. Kaudesta 2003-04 lähtien Texas-El Pason yliopistoa edustanut Launiainen sai tänä keväänä opiskelunsa päätökseen, pääaineenaan laskentatoimi. NCAA:n sääntöjen mukaan Launiainen ei kuitenkaan saanut edustaa yliopistoaan koripalloparketeilla viimeisenä ja viidentenä opintovuonnaan.  

Launiainen jäi Texas-El Pason historiankirjoihin tultuaan valituksi kymmenen parhaan valmistuvan oppilaan joukkoon. Pelikentillä Launiainen kunnostautui erityisesti kolmen pisteen viivan takana, onnistuen 75 kertaa neljän vuoden aikana, sijoittuen samalla onnistumismäärässä koulun 35-vuotisessa historiassa seitsemänneksi. 

Nuoresta iästään huolimatta 174-senttinen Launiainen ehti ennen siirtymistään Yhdysvaltoihin edustaa mestaruussarjassa Peli-Karhuja viiden kauden aikana 105 ottelun verran. SM-sarjassa pelaamissaan otteluissa Launiaisen tehot ovat 9,1 pistettä, 2,4 levypalloa, pelaamassaan 24,4 minuutissa ottelua kohden.  

Launiainen on myös ollut vakiokasvo maajoukkueissa. Nuorten maaotteluissa Launiainen on kantanut Suomi-paitaa 52 ja naisten maaotteluissa 12 kertaa.  

Launiaisen nuorempi sisko, Henna, pelasi viime kaudella naisten SM-sarjaa Espoo Teamin paidassa. 

Jonna Launiaisen allekirjoittama sopimus PuHun kanssa kattaa tulevan kauden.  

Tehoduo Kausaite-Roukanoja jatkaa 

Viime kauden PuHu-joukkueesta jatkosopimuksen seuran kanssa ovat allekirjoittaneet Alli Arppe, Venlakaisa Hölttä, Aneta Kausaite, Heidi Kilponen, Silja Paavola, Heli Roukanoja ja Aino Wirtanen. 

Viime vuonna kesken kauden joukkueeseen palannut 34-vuotias Roukanoja, allekirjoitti vuoden mittaisen jatkosopimuksen seuran kanssa. Vuoden pelaajaksi (2001, 2002 ja 2007), SM-finaalien MVP:ksi (2004), Vuoden tulokkaaksi (1994) ja Vuoden I divisioonapelaajaksi (1993) valittu Roukanoja latoi 27 pelaamassaan ottelussa teholukemiksi 16,6 pistettä ja 10,0 levypalloa ottelua kohden. 

Aneta Kausaite on sopinut myös vuoden mittaisesta jatkostaan. 38-vuotias pallotaituri palasi myös kesken viime kauden joukkueeseen nakuttaen 13,5 pistettä ja poimien 6,7 levypalloa. Kausaite voitti Euroopan mestaruuden Liettuan väreissä vuonna 1997 ja edusti myös WNBA-seura Detroit Shockia kaudella 1998–1999. Kausaite on valittu päävalmentajien ja kapteenien äänestyksessä SM-sarjan vuoden ulkomaalaisvahvistukseksi kaudella 1999–00.

Pussihukkien valmentajana jatkaa, kesken viime kauden tehtävään hypännyt, Mikko Kurki.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/
 
23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

26.4.2026 19:46 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille toinen peräkkäinen Suomen mestaruus

Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.

23.4.2026 20:22 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut voiton päässä mestaruudesta

Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.

20.4.2026 21:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.

17.4.2026 20:44 Naisten Korisliiga

HBA avasi finaalit voitolla - ToPo vei pronssimitalit

Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.

17.4.2026 09:09 Naisten Korisliiga

Hallitseva mestari PeKa saa vastaansa ensimmäistä mestaruuttaan tavoittelevan HBA-Märskyn

Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

14.4.2026 21:05 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut ja HBA taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.

12.4.2026 18:47 Naisten Korisliiga

HBA siirsi ratkaisun viidenteen peliin - molemmat finalistit selviävät tiistaina

HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.

11.4.2026 19:16 Naisten Korisliiga

ToPo tasoitti välierät – ratkaiseva ottelu tiistaina

ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.

Näytä lisää vastaavia