30.3.2015 Pyörätuolikoripallon maajoukkueen kokeneimpaan kaartiin ja Suomen tunnetuimpiin vammaisurheilijoihin lukeutuva Leo-Pekka Tähti, 31, puhkuu intoa maajoukkueen paluusta kansainväliselle tasolle, heinäkuussa Portugalissa järjestettäviin C-sarjan EM-kisoihin.
Leo-Pekka Tähti kuuluu pyörätuolimaajoukkueen ehdottomiin kantaviin voimiin. Kuva: VAU / Antero Aaltonen.
Edellisen kerran Suomi on ollut edustettuna arvokisoissa Irlannin EM-kisoissa 2007, jossa myös Tähti kantoi ”Susipaitaa” päällään.
- Tämä ”comeback” on erittäin tervetullut koko lajin kannalta, kun projektia on yritetty saada kasaan useampi vuosi. Nyt meillä on erinomaiset valmentajat ja taustajoukot, mikä kertoo toiminnan menneen eteenpäin ammattimaisempaan suuntaan, Tähti valottaa.
- Meillä on nuoria nälkäisiä pelaajia ja on hienoa päästä mittaamaan tämän hetkistä tasoamme EM-kisoissa kovia Euroopan maita vastaan.
8-vuotiaana urheilu-uransa Porissa pyörätuolikoripallon parissa aloittanut Tähti on huomannut maajoukkueen harjoittelutoiminnan siirtyneen eteläeurooppalaisempaan suuntaan, joka lisää valmiutta haastaa yhä kovempia maita sekä kehittää jokaisen henkilökohtaista taitoa.
Nuorille pelaajille mies tuo esimerkkiä niin kentällä, kuin sen ulkopuolellakin.
- Joukkueen kapteenina neuvon joukkuetovereita kentällä, mutta myös otteluiden ulkopuolella, kuten esimerkiksi ohjeistamalla nuorempia kovempaan pelitempoon sekä antamalla vinkkejä millaista ammattilaiselämä on.
Kipinä pyörätuolikoripalloon hiipui hetkeksi. Porissa toimineen ryhmän lopetettua toimintansa Tähti pääsi jatkamaan koripalloa 11-vuotiaana, Rauma Basketin miesten SM-sarjajoukkueessa.
- Eihän siellä ihan hirveästi pelikokemusta tullut vielä sen ikäisenä, mutta harjoitusten tempo ja kovuus antoivat motivaatiota itselle kehittyä ja tehdä töitä kovempaa. Kova harjoittelu huomattavasti itseään vanhempia ja kokeneempia vastaan kantoi sitten jossain vaiheessa hedelmää.
Kolmesti Vuoden pyörätuolikoripalloilijaksi (2004, 2005, 2012) valittu Leo-Pekka voitti hiljattain SM-kultaa TaNMKY:n riveissä, kirjauttaen kauden keskiarvoikseen 22,4 pistettä ja 6,7 levypalloa. Suomen mestaruuden lisäksi miehen saavutuksista löytyy SM-pronssi BC Sisun paidasta kauden 2011-2012 päätteeksi.
- Ulkomailla palloon laitetaan paljon enemmän painetta ja etenkin joukkuepelin merkitys korostuu, kun yksilöiden on vaikeampi nousta ratkaisijan asemaan, Tähti miettii kotimaan sarjan suurimpia eroja ammattilaissarjoihin.
Pyörätuolikelauksen T54-luokan 100 metrin maailmanennätystä nimissään pitävä Tähti pitää pyörätuolikelausta päälajinaan, mutta on kiitollinen saamastaan mahdollisuudesta harjoitella niin koripalloa kuin kelausta koripalloammattilaisena.
- Esimerkiksi Malagassa oli mahdollistettuna kelaustreenit, puntit ja vastaavat oheisharjoitteet koristreenien ohelle, joka oli aivan erinomainen juttu.
Tähden - ja maajoukkueen - onneksi pyörätuolikoripallon EM-kisojen ajankohta sijoittuu heinäkuun alkuun, jonka jälkeen hän pääsee keskittymään täysillä lokakuussa käytäviin kelauksen MM-kilpailuihin.
- Molempia varten harjoitellaan kovaa ja tasapainotetusti, Sykähdyttävimmän urheiluhetken äänestyksen vuoden 2013 Urheilugaalassa voittanut Tähti päättää.
Tapiolan Hongan kasvatti Mina Mojtahedi, 38, elää koripallounelmiaan todeksi Saksan pyörätuolikoripallomestari RSV Lahn-Dillin riveissä. Saksan tuplamestaruuden lisäksi Mojtahedin tarkoituksena on kruunata uransa vuoden 2012 Euroopan mestaruudella.
Pitkän linjan valmentaja Pirjo Pellikka on luotsannut PuHun kehitysvammaisten koripallojoukkuetta kohta jo kuusi vuotta. Kehitysvammaisten ja vammattomien nuorten yhteinen Unified-toiminta on tuonut lisämaustetta harrastukseen ja vastustajia pelikentille.
Suomi kohtasi turnauksen kolmantena päivänä Portugalin, joka kukisti suomalaiset 65-44 (36-20). Suomen turnaus jatkuu Sarajevossa perjantaina, kun se pelaa sijoista 5-8. toisen lohkon joukkueita vastaan.
Suomi otti avausvoiton miesten pyörätuolikoripallon C-sarjan EM-kisoissa kukistamalla Armenian 72-26 (41-8).
Kahdeksan vuoden tauon jälkeen EM-kisoihin palannut Suomi roikkui pitkään Irlannin mukana, mutta joutui lopulta taipumaan 48–62 (22–30) miesten C-sarjan EM-kisoissa Sarajevossa.
Miesten pyörätuolimaajoukkue palaa kansainväliselle tasolle kahdeksan vuoden tauon jälkeen, kun joukkue aloittaa Sarajevossa käytävät C-sarjan EM-kisat tiistaina Irlantia vastaan.
Suomen pyörätuolikoriksen maajoukkue valmistautuu parhaillaan syyskuussa käytäviin C-sarjan EM-kisoihin. Edellisen kerran joukkue nähtiin EM-tasolla kahdeksan vuotta sitten. Joni Laineen mukaan joukkueen valmistautuminen EM-paluuseen on mennyt suunnitelmien mukaan.
Susijengin pitkäaikainen luottopelaaja Sasu Salin, 32, on päätynyt vastuulliseen asemaan joukkueen kapteenin ominaisuudessa sen ensimmäisenä MM-kisakesänä yhdeksään vuoteen. Vaikean MM-alkulohkon jälkeen kapteeni uskoo, että Susijengillä on kaikki aseet kääntää kurssinsa ja päättää turnauksen alemman jatkosarjan ottelut voitokseen.
Vuosituhannen taitteessa syntyneistä Susijengin pelaajista Mikael Jantunen saavutti 50 maaottelun rajapyykin sunnuntaina Japania vastaan. Saksa-ottelussa vuorossa on Elias Valtonen, 24, joka Jantusen tavoin on nuoresta iästään huolimatta paaluttanut paikkansa Susijengin avainmiehistöön jo varhain.
Susijengin avainkalustoon pidemmän aikaa kuulunut Mikael Jantunen, 23, sai perjantaina ensituntumaa MM-kisojen tasosta ottelussa olympiapronssimitalisti Australiaa vastaan. Uransa 50. miesten maaottelun sunnuntaina pelaava Jantunen muistuttaa, mikä merkitys otteluilla maailman kovimpia maita vastaan on kehityksen kannalta.
Susijengin valmennusjohtoon heinäkuussa liittynyt Utah Jazzin apuvalmentaja Sean Sheldon, 30, kertoi Utah Jazzin Roundball Roundup -podcastin tuoreimmassa jaksosta kesästään valmentajana Suomessa. Sheldon kuvailee Susijengin kanssa viettämäänsä aikaa uskomattomaksi kokemukseksi.
Elämänsä ensimmäisiin MM-kisoihin valmistautuva Susijengin syömähammas Lauri Markkanen, 26, oli MM-avauksen aattona tyyni, leppoisa ja määrätietoinen. Australia tarjoaa perjantaina Susijengille maailmanluokan haasteen, mutta Markkanen luottaa omaan joukkueeseensa ja sen hyvään, tuttuun perustekemiseen.
Pelinrakentajansa Edon Maxhunin, 25, mukaan Susijengi haki vuoden takaisissa Prahan ja Berliinin EM-kisoissa ”positiivista kiukkua” joukkueeseen kohdistuneista epäilyistä ja päättikin kisansa parhaaseen tulokseen yli 50 vuoteen. Sama näyttämisen halu toimii Susijengin johtotähtenä myös perjantaina käynnistyvissä Aasian MM-kisoissa.
Miesten pyörätuolimaajoukkue palaa kansainväliselle tasolle kahdeksan vuoden tauon jälkeen, kun joukkue osallistuu Sarajevossa käytäviin C-sarjan EM-kisoihin syyskuun puolenvälin tiennoilla.
Kauan odotettu hetki on viimein käsillä ja Susijengi valmis nousemaan MM-kisakoneeseen pitkälle lennolle kohti Aasian MM-kisoja. Päävalmentaja Lassi Tuovin mukaan viime viikot antoivat lupaavia signaaleja Susijengin iskukyvystä ja joukkue lähtee Okinawalle nöyränä, mutta itsevarmana.
Kun Susijengi kukisti perjantaina Tampereen Nokia Areenan ennätysyleisön edessä Liettuan, pyöritti joukkueen hyökkäystä ennennäkemättömässä kunnossa viilettänyt Ilari Seppälä. Susijengin avainpelaajien joukkoon itsensä viime vuosina pelannut Seppälä uskoo olevansa tänä päivänä koripalloilijana parempi kuin koskaan.
Susijengien luottopelaajien joukkoon viime vuosina murtautuneelle Elias Valtoselle, 24, viime pelikausi oli haastava, mutta opettavainen. Satakuntalaislähtöinen Valtonen uskoo voivansa valjastaa pitkän kauden kokemukset käyttöönsä MM-kisakesän aikana ja kasvavansa entistäkin merkittävämpään rooliin Susijengissä.
Susijengin syömähammas Lauri Markkanen käynnisti kesänsä 24 pisteen henkilökohtaisella potilla hurmosvoitossa Liettuaa vastaan. Markkanen löysi omasta pelistään vielä runsaasti parantamisen varaa, mutta kehui vuolaasti sekä joukkuetovereitaan että Tampereen Nokia Areenan 13 054 -päistä ennätysyleisöä.
Pitkiä perinteitä jatketaan taas perjantai-iltana, kun Susijengi juoksee saalistamaan kesän avausotteluunsa Tampereen Delfin Basket -turnausyleisön edessä. Joukkueen pirkkalaispelinrakentaja Miro Little, 19, lupaa, että Susijengi tarjoaa kotikaupunkinsa yleisölle kunnon show’n.
Nousujohteinen kolmivuotinen Latviassa, syyskesän 2022 menestyksekkäät EM-kisat ja erinomainen syksy AEK Ateenassa ovat osoittaneet, että Alexander Madsen, 208 cm ja 28 v., kuuluu koripalloilijana Euroopan kärkitasolle. ”Mädi” uskoo, että alkaneen MM-kisakesän aikana hän pystyy ottamaan vielä suuremman harppauksen huippuaan koripalloilijana.