Liettua pääsi maksamaan kalavelkoja Suomen 18-vuotiaille pojille

22.7.2019 23:52 Lauantaina kovan voiton Liettuasta napannut Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi tänään maanantaina liettualaisille vieraskentällä 72-58 (34-27).

Nikolas Gustavson ja Sudenpennut joutui toteamaan Liettuan paremmakseen. Kuva: Ville Vuorinen.

Neljäntoista pisteen tappiossa Suomen kohtaloksi koitui kaksi heikkoa pätkää. Sekä ennen puoliaikaa että sen jälkeen Liettua onnistui vetämään seitsemän pisteen juoksut, josta muodostui lopullinen ero.

– Kun on edellisessä ottelussa voittanut Liettuan Liettuassa, niin odotettavissa on suututettu vastustaja. Pois lukien noita kahta jaksoa, niin pystyimme urhoollisesti pistämään kampoihin, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski aloitti.

– Teimme kovasti hommia, mutta ratkaiseville hetkillä emme pystyneet kääntämään työnteko ja stoppeja helpoiksi koreiksi. Meidän tapauksessa on pienestä kiinni, että saadaanko riittävä pallonpaine, käsiä syöttölinjoille ja kosketuksia palloon. Nyt ei oikein saatu.

Tilastoista Lohikoski nosti esille Liettua vain 10 menetystä ja peräti 26 syöttöä 27 onnistuneesta pelitilanneheitosta.

Suomen parhaimpiin pistemiehiin kuuluivat Mustapha Amzil (13/9), Teemu Suokas (9/6/4 syöttöä) ja Nikolas Gustavson (8/2).

Ottelutilastot >

 
5.1.2024 17:24 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme kultamitalia tuliaisiksi Tallinnan Baltic Sea Cupista

Suomen nuorisomaajoukkueet, Sudenpennut, lähti kotimatkalle kolme tusinallista kultamitaleita taskussaan Tallinnasta, kun Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sekä 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet juhlivat Baltic Sea Basketball Cupin mestaruutta.

4.1.2024 23:10 Sudenpennut

Sudenpennuille jo toinen kolmen voiton päivä Tallinnan Baltic Sea Cupissa

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat jo toistamiseen kolme voittoa neljästä mahdollisesta Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa. Suomen vastustaja turnauksen toisena päivänä oli Viro.

3.1.2024 20:07 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Baltic Sea Cupin avauspäivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Tallinnassa tänään alkaneessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Latvia pelaa Suomen tapaan ensi kesänä A-divisioonan EM-kisoissa 16- ja 18-vuotiaiden ikäluokissa sekä tytöissä että pojissa.

17.7.2023 16:49 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-kenraali päättyi tasapeliin Latviaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelasi viimeisen harjoitusmaaottelunsa ennen viikonloppuna käynnistyviä A-divisioonan EM-kisoja. Vääntö Latviaa vastaan päättyi varsinaisella peliajalla tilanteeseen 76-76 (29-48) ja aikataulullisista syistä jatkoaikaa ei pelattu.

16.7.2023 19:48 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisansa voitokkaasti — 18-vuotiaat pojat pieksivät Latvian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Pohjois-Makedonian Skopjessa pelatut B-divisioonan EM-kisat voittoon ja yhdeksänteen sijaan, kun Sudenpennut voitti päätöspelissä Bulgarian. Suomen 18-vuotiaat pojat voittivat Kisakalliossa vierailleen Latvian.

10.7.2023 18:03 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien hurja loppukiri Georgiaa vastaan poiki jatkoaikavoiton

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi tänään Kisakallion Susi Training Centerissä pelatussa maaottelussa Georgian. Sudenpentujen päätösneljänneksen loppukiri vei pelin jatkoajalle, jonka kautta suomalaiset pääsivät juhlimaan 96-85 (35-42, 82-82) voittoa.

9.7.2023 22:07 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaille miehille avausvoitto B-divisioonan EM-kisoissa – 18-vuotiaat pojat päihittivät Georgian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Pohjois-Makedoniassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa Albanian kustannuksella. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas voitti harjoitusmaaottelussa Georgian Kisakalliossa.

4.1.2023 23:18 Sudenpennut

Sudenpennuilla kolmen Viro-voiton ilta Baltic Sea Cupin toisena päivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.

3.1.2023 21:04 Sudenpennut

Sudenpennut aloitti maajoukkuevuotensa Tallinnassa – Baltic Sea Cupin avauspäivänä Latvia kaatui kahdesti

Suomen nuorten maajoukkueet aloittivat taipaleensa maajoukkuevuoden 2023 parissa Tallinnan perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa. Turnauksen avauspäivänä Sudenpennut kellisti Latvian kahdesti neljästä ottelusta.

5.8.2020 21:45 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaat pojat pääsivät maksamaan kalavelkoja Viro-maaotteluissa

Kisakallion Susi Training Centerissä pelatuissa Suomen poikamaajoukkueiden otteluissa 16-vuotiaat Sudenpennut pääsivät maksamaan kalavelkoja eiliseltä, mutta 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi virolaisille.

Näytä lisää vastaavia