Liettuan turnaus käynnisti junnumaajoukkueiden kesän

30.6.2008 Suomen 18-vuotiaiden poikien sekä alle 15-vuotiaiden poikien ja tyttöjen juniorimaajoukkueiden toinen leiriviikko Liettuain Anyksciaissa on käynnistynyt. Kaikki leirille osallistuvat suomalaisjoukkueet pääsivät viikonloppuna tositoimiin alkaen 18-vuotiaista pojista, jotka kukistivat Liettuan 16-vuotiaat kahdesti.

Perjantain ottelussa Suomi ei antanut liettualaisille mitään mahdollisuuksia, vaan siirtyi varhaisessa vaiheessa kymmenen pisteen johtoon ja säilytti turvallisen piste-eron loppusummerin parkaisuun asti. Loppulukemat kirjattiin suomalaisten hyväksi 75-62 (45-35). Suomalaisten ykköspyssy ottelussa oli ToPon takamies Roope Ahonen (12/4/7 syöttöä), jota säesti Hongan takamies Sasu Salin (12/4). Isoista suomalaispelaajista kunnostautuivat korin alla TuNMKY:n Mikael Sandberg (9/4) ja Hongan Carl Lindbom (9/4).

-Matsissa nousi hyvin esiin joukkuepuolustus, jota olemme harjoitelleet alkukesän. Otimme vastustajan syöttölinjat pois, autoimme jokaisessa pallollisen screenissä ja apupuolustuksemme oli oikea-aikaista, kehaisi 18-vuotiaiden poikien päävalmentaja Juha Dahlström omiaan.

16-vuotiaat liettualaiset säikyttelivät lauantaisessa revanssiottelussa suomalaisia ja johtivat vielä puoliajalla, mutta vanhempien suomalaispelaajien rutiini alkoi näkyä ottelun päätösneljänneksellä. Salon Vilppaan Lauri Tiainen toi suomalaiset tappioasemasta johtoon kolmella perättäisellä kaukoheitolla, jonka jälkeen Roope Ahonen otti pelin haltuun henkilökohtaisilla ratkaisuillaan. Ottelun kääntyessä kohti loppuaan suomalaisten joukkuepuolustus esti liettualaisten korilleajot täysin, jonka jälkeen pitkä suomalaiskalusto kaapi levypallot parempaan talteen. Suomi voitti ottelun lopulta 47-55 (28-22).

-Liettua tuli peliin terhakalla otteella ja matsin alku oli meille ehkä opetus siitä, ettei saa tuudittautua liialliseen hyvänolontunteeseen, vaikka edellinen matsi olisikin mennyt hyvin. Lopussa saimme oman pelin taas ihailtavasti kasaan, vaikka vastustaja tuli kovaa päälle, kertaili Dahlström.

Lauantain ottelussa suomalaisten pistekärki oli jälleen ToPon Roope Ahonen (16). Lauri Tiainen heitti 13 pistettä ja Mikael Sandberg sekä Tampereen Pyrinnön Jesse Niemi 9 pistettä mieheen.

Suomen 18-vuotiaat pojat kohtaavat keskiviikkoisessa maaottelussa Liettuan 18-vuotiaat. Liettua tuli viime kesän EM-kisoissa ikäluokkansa neljänneksi.

Alle 15-vuotiaiden tyttöjen maaottelutili auki

Tyttöjen nuorin maajoukkueikäluokka, alle 15-vuotiaat (1993 ja myöhemmin syntyneet) pelasivat ensimmäiset viralliset maaottelunsa kovinta mahdollista vastustajaa vastaan. Liettuan 16-vuotiaat tytöt käyttivät sunnuntaina sumeilematta hyväkseen koko- ja kokemuseroaan suomalaisiin nähden höykyttäen loppulukemiksi 80-28 (43-20). Ottelun suurin ero nähtiin korinalustoilla, jossa liettualaiset veivät levypallot suomalaisten virkasiskojensa edestä huikeasti 62-21.

-Ero on suuri, mutta toisaalta niin oli joukkueiden kokoerokin. Näytimme aika pieniltä ja laihoilta liettualaisten rinnalla. Saimmepahan ainakin ensimmäisen maaottelun pelattua ja onnistuimme siinä sivussa painostamaan liettualaisille 27 pallonmenetystä, kertaili Suomen apuvalmentaja Mikko Tupamäki.

Maanantaisessa uusintaottelussa Liettuan 16-vuotiaat ottivat reippaan johdon puoliaikaan mennessä, mutta kokivatkin yllätyksen suomalaisten ryhtyessä kuromaan piste-eroa umpeen. Ottelun päätösneljänneksellä avausviisikkonsa takaisin kentälle vaihtanut Liettua voitti ottelun 72-46 (43-23).

-Toisella puoliajalla näytimme jo hitusen omaa osaamistamme. Erityisesti sunnuntain matsin jälkeen lämmittää levypallopelaaminen, sillä otimme lopulta vain kolme levypalloa vähemmän kuin Liettua, kiitteli Tupamäki.

Viikonlopun aikana parketilla kävi myös alle 15-vuotiaiden poikien maajoukkue, joka kohtasi perjantaisessa harjoitusottelussa paikallisen Anyksciain joukkueen. Liettuan sarjassa ikäluokkansa viidenneksi rankattu Anyksciai otti otteluun murhaavan 15-2-alun passiivisella paikkapuolustuksellaan, ja vaikka Suomi onnistui kuromaan eron vielä umpeen, paikallisjoukkueen rutiini osoittautui lopussa vahvemmaksi. Anyksciai vei kotivoiton 67-56 (34-30).

-Lopussa pistimme hyvistä korintekopaikoista palloa ohi, kun taas vastustaja pisti ne koriin. Toinen ja kolmas neljännes oli meiltä kuitenkin jo hyvää koripalloa. Puolustuksemme oli aggressiivista ja olimme hetkittäin saada ottelun haltuumme, totesi joukkueen apuvalmentaja Miikka Sopanen.

Suomen parhaimmistoa ottelussa olivat vapaaheittonsa tarkasti (8/10) heittänyt Tampereen Pyrinnön Santeri Suomalainen (14/5), Järvenpään Koripalloseuran Samuli Oja (11/5), Kaarinan Uran Oskari Immonen (11/9) sekä Lapuan Korikobrien Ilari Seppälä (7/5). Pyrinnön Johnny Laakkonen repi ottelussa kuusi irtopalloa.

Liettua (16-vuotiaat) - Suomi (alle 15-vuotiaat) 80-28 (43-20), tyttöjen maaottelu, Anyksciai (Liettua) 29.6.2008

Noora Järvikangas 7/3, Emmi Leino 6/1, Oona Järvinen 5/1, Meral Bedretdin 4/2, Maija Jäntti 2/4, Camilla Grönberg 2/1, Ella Rantanen 2/1, Emma Wirtanen 0/4, Emmi Vapamaa 0/2, Veera Kesänen 0/1, Vilma Purhonen 0/1, Johanna Kamppuri 0/0.

Liettua (16-vuotiaat) - Suomi (alle 15-vuotiaat) 72-46 (43-23), tyttöjen maaottelu, Anyksciai (Liettua) 29.6.2008

Emma Wirtanen 9/9, Vilma Purhonen 9/5, Oona Järvinen 8/3, Emmi Leino 5/3, Noora Järvikangas 5/1, Meral Bedretdin 3/5, Camilla Grönberg 3/1, Iida Nikula 2/3, Ella Rantanen 2/3, Elli Tyysteri 0/6, Maija Jäntti 0/3, Emmi Vapamaa 0/2.

Liettua (16-vuotiaat) - Suomi (18-vuotiaat) 62-75 (35-45), poikien harjoitusottelu, Anyksciai (Liettua) 27.6.2008

Liettua (16-vuotiaat) - Suomi (18-vuotiaat) 47-55 (28-22), poikien harjoitusottelu, Anyksciai (Liettua) 28.6.2008

Anyksciai - Suomi (alle 15-vuotiaat) 67-56 (34-30), poikien harjoitusottelu, Anyksciai (Liettua) 27.6.2008

 
23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

26.7.2014 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt ja pojat voittoihin EM-kisossa

18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet voittivat omat pelinsä B-divisioonan EM-kisoissa. 18-vuotiaat jatkavat tappiottomina viemällä Makedoniaa ja 18-vuotiaat tytöt puolestaan etenivät kamppailemaan viidennestä sijata voittamalla Englannin.

21.7.2014 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt päättivät EM-kisojen alkulohkon puhtaalla pelillä

Kahden nuorten maajoukkuepelin päivänä 18-vuotiaat tytöt nappasivat tärkeän voiton Bosnia-Hertsegovinasta B-divisioonan EM-kisojen alkulohkon viimeisessä pelissä ja 15-vuotiaat pojat nappasivat kansainvälisten pelien kokemusta vöilleen voittamalla Liettuan Selection Teamin.

24.7.2013 21:45 Maaottelu

18-vuotiaat pojat masensivat Saksan jatkoajalla

Shawn Hopkins aloitti kolmosillaan Suomen kirin, kun 18-vuotiaat pojat nujersivat EM-jatkosarjan avausottelussa Saksan jatkoajalla 85–82 (42–44, 77–77). Myös 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt pääsivät keskiviikkona maaotteluiden makuun.

14.7.2011 Maaottelu

16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt voittoihin, 18-vuotiaat pojat piinasivat Ranskaa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue haki viimeisessä EM-kisoja edeltävässä maaottelussaan 84–60 (39–25)-voiton Georgiasta ja 15-vuotiaat tytöt avasivat maaottelutaipaleensa jyräämällä Viron 97–14 (50–11). 18-vuotiaat pojat puolestaan pistivät ikäluokkansa huippuihin kuuluvan Ranskan ahtaalle Tikkurilassa.

29.6.2010 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säikyttelivät Liettuaa

Maanantaina suurinumeroisesti Liettualle hävinnyt Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue haastoi kahden vuoden takaisen Euroopan mestarin tiukkaan kamppailuun tiistaina aamupäivällä. Suomalaisrynnistyksestä huolimatta Liettua piti pintansa ja voitti toisen ottelun lukemin 76-70 (34-27).

28.6.2010 Maaottelu

18-vuotiaille pojille oppia Euroopan mestarilta

Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi maanantaina kahden vuoden takaisen Euroopan mestari Liettuan Klaipedassa pelatussa maaottelussa. Isännät riisuivat vieraansa aseista jo alkuminuuteilla ja jyräsivät 69-33 (30-10)-voittoon.

22.6.2010 Maaottelu

18-vuotiaat pojat toistamiseen voittoon Virosta

Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue haki Virosta toisen perättäisvoiton tiistaina Tallinnassa. Maaottelun loppulukemat olivat Suomelle suosiolliset 80-87 (49-45). Alle 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue haki puolestaan tiistaina ensimmäisen maaotteluvoittonsa päihittämällä Viron 73-57 (45-26).

21.6.2010 Maaottelu

Hyvä alku siivitti 18-vuotiaat pojat voittoon Virosta

Suomen alle 18-vuotiaat pojat avasivat Baltian kiertueensa kukistamalla Viron 77-72 (45-37) johdettuaan avausjaksolla parhaimmillaan 20 pisteellä. Alle 15-vuotiaat pojat ja tytöt puolestaan kärsivät niukat maaottelutappiot Virolle.

Näytä lisää vastaavia