Liittovaltuusto kokoontui viimeisen kerran

24.11.2018 14:51 Koripalloliiton valtuusto kokoontui toimintasääntöjen muutoksen myötä viimeistä kertaa lauantaina Vantaalla.

Koripalloliiton valtuusto kokoontui Vantaalle viimeiseen nykymuotoiseen kokoukseensa.

Valtuuston kokouksessa pureuduttiin Koripalloliiton vuoden 2019 toimintasuunnitelmaan ja taloustilanteeseen sekä valittiin hallituksen jäsenet tulevalle puolivuotiskaudelle.

Keskusteluun heijastuivat lokakuun lopussa ylimääräisessä liittokokouksessa hyväksytyt toimintasääntöjen muutokset, joiden myötä Koripalloliiton toimintakausi muuttuu vastaamaan koripallokautta kalenterivuoden sijaan.

Valtuuston päätöksellä Koripalloliiton hallitus jatkaa nykyisessä muodossaan 30.6.2019 asti. Puolivuotiskaudelle Koripalloliiton hallitukseen valittiin ehdollepanotoimikunnan ehdottamat henkilöt. Erovuoroisista jatkokaudelle valittiin Kirsi Eräkangas, Kaisa Forsström, Elisa Hakanen sekä Paavo Pitkänen. Varajäseninä jatkavat Hanna-Mari Kujala, Anssi Iivonen, Vesa Ojala ja Eero Neva.

Hallituksen jäsenten valinnan jälkeen Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara esitteli valtuustolle liiton toimintasuunnitelman tulevalle puolivuotiskaudelle. Suunnitelma seuraa vuoden 2018 suunnitelmaa sekä lokakuussa hyväksytyn strategian määrittämiä toimia. Näitä ovat muun muassa yhdenvertaisuus-, tasa-arvo- ja vastuullisuussuunnitelmat sekä valmennusosaamisen lisääminen ja jakaminen Assist Centerin ja juniorivalmennusverkoston kautta.

Tammivaara esitteli valtuustolle myös liiton taloustilanteen ja ennusteen tulevalle puolivuotiskaudelle. Hallituksen tavoin myös tilikautta jatketaan 30.6.2019 asti, minkä jälkeen tilikausi muutetaan uuden toimintavuoden mukaiseksi 1.7.–30.6. Tilikauden muutoksesta johtuen liiton tulos toimikaudelle 1.1.2018–30.6.2019 vahvistuu siten vasta aikaisintaan heinäkuussa 2019.

"Hyvä aika mennä eteenpäin"

Innokasta keskustelua valtuustossa herätti Koripalloliiton seura- ja kilpailutoiminnan johtaja Susanna Strömbergin esittelemä lisenssijärjestelmän tarkastelu. Esitys nostatti pohdintaa erilaisista lisenssimuodoista ja tavoista, joilla lisenssijärjestelmästä saataisiin joustavampi ja monipuolisempi sekä kilpailujärjestelmää paremmin tukeva.

Kokouksessa palkittiin myös suomalaisen koripallon parissa ansioituneita henkilöitä. Hopeinen ansiomerkki myönnettiin Jarmo Tukiaiselle ja pronssiset ansiomerkit saivat Kaisa Forsström, Kirsi Eräkangas, Roope Tähkä, Susanna Strömberg, Suvi Hakkarainen ja Timo Vertio.

Jatkossa liittovaltuuston ja liittokokouksen korvaa kaksi kertaa vuodessa kokoontuva seurojen kokous, uusi liittokokous, jossa muun muassa strategia, toiminnan suunnittelu, talousarvio sekä toimintakertomus ja tilinpäätös käsitellään. 

– Yksi aikakausi Koripalloliiton päätöksenteon historiassa on päättynyt. Liittovaltuusto on ollut toimiva ratkaisu viimeiset 40 vuotta, mutta nyt on hyvä aika mennä eteenpäin. Saamme seuroja lähemmäs päätöksentekoa ja tiedonkulku helpottuu. Tästä on hyvä lähteä kohti tulevaa, summasi liittovaltuuston puheenjohtaja Timo Nieminen.

 
20.9.2021 18:35 Susijengi

Suomi hakee Susijengille kotikisoja 2025

Suomen Koripalloliitto on jättänyt hakemuksen vuoden 2025 miesten EM-kisojen yhden alkulohkon järjestämisestä. Helsingissä järjestetyt vuoden 2017 EM-kisat olivat kaikilla mittareilla jättimenestys ja ikimuistoinen kokemus.

9.9.2021 08:32 Koripalloliitto tiedottaa

Suomelle lisää FIBA-toimitsijoita - näin laaja kirjo osaamista löytyy toimitsijatehtävissä

Koripallo-ottelun läpivieminen onnistuneesti vaatii saumatonta yhteistyötä erotuomareiden ja toimitsijoiden kesken. Toimitsijoina toimivat pöytäkirjanpitäjä, ajanottaja, hyökkäysajanpitäjä, sekä kaksi tilastoijaa. Myös kuuluttaja on osa toimitsijatiimiä. Toimiva toimitsijapöytä takaa jouhevan ottelun niin erotuomareiden kuin katsojienkin silmissä.

6.9.2021 11:48 Koripalloliitto tiedottaa

Ensimmäinen eSCO-koulutus keräsi yli 200 osallistujaa - helppokäyttöisyys sai suitsutusta käyttäjiltä

Koripalloliiton toteuttama digitaalinen pöytäkirja, eSCO, korvaa tulevalla kaudella paperiset ottelupöytäkirjat. Helppokäyttöinen eSCO sai innostuneen vastaanoton ensimmäisessä koulutuksessa. Koulutukset jatkuvat tämän viikon torstaina 9.9.

1.6.2021 14:00 Koronavirus

OKM:n tukea haettavissa liikunta- ja urheiluseuroille koronapandemian haittojen lieventämiseksi

Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut liikunta- ja urheiluseurojen haettavaksi avustuksen, jolla turvataan lasten ja nuorten harraste-, kilpa- ja huippu-urheilutoimintaa koronaepidemian aikana.

26.5.2021 15:25 Koripalloliitto tiedottaa

Koriskasvot kuntavaaleissa

Kuntavaalien ennakkoäänestys on alkanut ja jatkuu 8.6. saakka. Vaalipäivä on 13.6. Basket.fi kokosi liikunta- ja urheiluperheen viestit ehdokkaille ja äänestäjille sekä listasi nimet, jotka ovat erityisen tuttuja korispiireissä.

30.4.2021 10:21 Susiladies

Susiladies-ohjelma on suomalaisen tyttö- ja naiskoriksen yhteinen toimintamalli

Suomalainen tyttö- ja naiskoripallo on kovassa nosteessa. Tyttöjen maajoukkueet kilpailevat parhaillaan korkeimmalla A-tasolla Euroopassa. Naisten maajoukkue on samaan aikaan alkanut ottaa harppauksia kohti kärkeä ja naiskorikselle on syntymässä uusi supertähti. Entistä valoisamman tulevaisuuden selkänojana toimii Susiladies-strategia.

27.4.2021 14:47 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton uusi lisenssityökalu on vapaasti seurojen käytössä

Koripalloliitto on tuottanut oman lisenssitilastointisivuston palvelemaan jäsenseurojaan. Tilastosivuilta seurat pystyvät hyödyntämään kerättyä ja suodatettua lisenssidataa oman kehityksensä arviointiin ja tulevaisuuden suunnitelmien laatimiseen.

27.4.2021 08:00 Koripalloliitto tiedottaa

Digitaalinen pöytäkirja eSCO korvaa paperiset pöytäkirjat kaikissa korissarjoissa

Koripalloliitto on toteuttanut oman digitaalisen ottelupöytäkirjan, joka korvaa jatkossa paperiset pöytäkirjat. Nettiselaimessa toimiva eSCO on kaikkien Koripalloliiton jäsenseurojen käytössä veloituksetta. Kaikki sarjat siirtyvät digitaaliseen pöytäkirjaan ensi kauden aikana.

24.4.2021 13:25 Koripalloliitto tiedottaa

Meri Löyttyniemi ja Siiri Sarias uusina Koripalloliiton hallitukseen – Petri Peltoniemi jatkokaudelle

Koripalloliiton liittohallitus sai kaksi uutta jäsentä, kun seurojen kevätliittokokous valitsi Meri Löyttyniemen ja Siiri Sariaksen hallituksen uusiksi jäseniksi. Petri Peltoniemi valittiin kolmivuotiselle jatkokaudelle.

16.4.2021 16:00 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloseuroille hyvitystä ensi kauden sarjamaksuista

Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt sarjamaksujen hyvittämisestä jäsenseuroilleen. Pelikauden 2021–22 maksuihin kohdistettavien hyvitysten suuruus on 161 000 euroa.

9.4.2021 15:01 Koripalloliitto tiedottaa

Avoin kutsu jäsenseuroille Koripalloliiton liittokokoukseen 24.4.

Koronatilanteen vuoksi Suomen Koripalloliiton kevätliittokokous järjestetään etäkokouksena Koripalloliiton toimistolla lauantaina 24.4. klo 10. Kokouskutsut seuroille on lähetetty 9.4.

26.3.2021 14:54 Koripalloliitto tiedottaa

Nuorten sarjatoiminnan jatkaminen kevätkaudella

Suomen Koripalloliitto tavoittelee kilpailemisen jatkamista nuorten alueellisten sarjojen ja valtakunnallisten 16-19-vuotiaiden sarjojen osalta kevään aikana, mikäli yleinen tilanne sen mahdollistaa ja haluaa samalla myös kiittää seuroja turvallisen harjoitteluympäristön mahdollistamisesta. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on kuitenkin päättänyt, ettei 15-vuotiaiden SM-sarjana toimivaa Robert Petersen Cupia pelata keväällä, koska suurimmassa osassa Suomea ei päästäisi pelaamaan runkosarjaa vielä huhtikuussakaan. Muut nuorten valtakunnalliset sarjat pyritään vielä pelaamaan loppuun.

26.3.2021 14:49 Koripalloliitto tiedottaa

Aikuisten harrastesarjat, seniorisarjat ja Special Olympics -sarjat pysäytetään

Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta johtuen pysäyttää Koripalloliiton sarjatoiminnan aikuisten alueellisten harrastesarjojen, seniorisarjojen ja Special Olympics -sarjojen osalta kokonaan. 

25.3.2021 13:56 Koripalloliitto tiedottaa

Suomen Koripalloliiton kevätliittokokous järjestetään etänä 24.4.

Koronatilanteen vuoksi Suomen Koripalloliiton kevätliittokokous järjestetään etäkokouksena Koripalloliiton toimistolla lauantaina 24.4. klo 10. Liittokokouksen jälkeen samana päivänä järjestetään seurajohtajien seminaari klo 14 alkaen.

12.3.2021 13:21 Pääjuttu

Nuorten valtakunnalliset sarjat ja läntisen alueen nuorten sarjat - kevään tilanne

Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt Nuorten pääsarjaryhmän esityksestä, että 14-vuotiaiden SM-sarjaa ja sen otteluita ei enää tänä keväänä pelata. Lisäksi liittohallitus päätti, että 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupissa ei pelata lopputurnauksia vaan pyritään pelaamaan kevään sarjan ottelut (Luokitteluvaihe II) sekä Final Four -turnaus. Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt, että Läntisen alueen nuorten aluefinaaleja ei pelata.

12.3.2021 12:00 Koripalloliitto tiedottaa

Janne Hänninen HBA:n tyttöpuolen akatemiaohjelman valmentajaksi

Janne Hänninen, 34, on kiinnitetty Helsinki Basketball Academyn (HBA) tyttöjoukkueen valmennukseen sekä toimimaan nuorten maajoukkuevalmentajana ja valmentajakouluttajana.

23.2.2021 17:35 Eteläinen alue

Nuorten valtakunnallisten ja kaikkien alueellisten sarjojen ottelut eteläisellä alueella tauolla maaliskuun loppuun asti, aluefinaalit perutaan

Kilpailujaos on tehnyt 23.2.2021 päätöksen, jonka mukaan niiden sairaanhoitopiirien alueilla, joilla harjoittelun ja pelaamisen estävät rajoitukset ovat voimassa, nuorten valtakunnallisten sarjojen joukkueet eivät pelaa koti- tai vierasotteluita 31.3.2021 asti.

3.2.2021 10:09 Koripalloliitto tiedottaa

Jäsenseurojen esitykset kevään liittokokoukselle tehtävä helmikuun aikana

Suomen Koripalloliiton liittokokoukselle voivat esityksiä tehdä liittohallitus ja liiton jäsenseura. Seuran esitys kevään liittokokouksessa käsiteltäväksi asiaksi on toimitettava kirjallisena viimeistään 28.2.

29.1.2021 11:26 Koripalloliitto tiedottaa

Ehdollepanotoimikunta hakee ehdokkaita erovuoroisten tilalle Koripalloliiton hallitukseen

Kolme nykyistä hallituksen jäsentä sekä varajäsen ovat erovuoroisia kevään liittokokouksessa. Tule mukaan varmistamaan koripalloyhteisön myönteisen kehityksen jatkuminen ja strategian edellyttämä seuraava kehitysloikka.

19.1.2021 14:30 Koripalloliitto tiedottaa

Suomen Koripalloliitto hakee valmentajaa tyttöjen akatemiaohjelmaan

Suomen Koripalloliitto hakee valmentajaa tyttöjen akatemia- ja maajoukkuevalmennukseen. Työ alkaa Helsingissä kesäkuussa 2021.

Näytä lisää vastaavia