Ljubljana sovittaa Rannikkoa suureen rooliin Euroliigassa

2.11.2005 Euroopan kovatasoisin seurajoukkueiden välillä pelattava koripallosarja, Euroliiga käynnistyy tällä viikolla. Viime kaudella liigassa nähtiin vielä kolme suomalaispelaajaa, Frankfurt Skylinersin Jukka Matinen, sekä surullisen kuuluisan Scavolini Pesaron Hanno Möttölä ja Teemu Rannikko.

Nyt Euroliigan suomalaislähettilään viittaa kantaa enää slovenialaisseura Union Olimpija Ljubljanan 25-vuotias ja 189-senttinen takamies Rannikko. Möttölän työnantaja Moskovan Dynamo ja yhä toipilaana olevan Matisen Skyliners hakevat nousua parrasvaloihin ensi viikolla alkavasta ULEB-cupista.

Saboniksen Kaunasille luvassa vaikeuksia Tivoli-areenalla

Rannikon ja nuorekkaan Olimpijan haastavan eurourakan ensimmäinen ottelu pelataan torstaina Ljubljanan perinteikkäällä Tivoli-areenalla, jonne vastustajaksi saapuu Arvidas Saboniksen omistama maineikas liettualaisseura Zalgiris Kaunas. Molemmat joukkueet ovat kokeneet merkittäviä muutoksia viime kevääseen nähden.

- Zalgiris pelaa silti edelleen tyypillistä itäeurooppalaista koripalloa. Mielestäni joukkue on parempi, kuin viime kaudella. Itseluottamuksen ja tulevaisuuden kannalta meille olisi erittäin tärkeää ottaa avausvoitto heti ensimmäisessä ottelussa, painottaa viime viikon voimia vieneestä vatsasairaudesta toipunut Rannikko.

Ljubljana hakee viime kauden tapaan jatkopaikkaa 16 parhaan joukkoon. Zalgiris on juuri yksi niistä joukkueista, jotka Ljubljanan on pidettävä takanaan tavoitteen toteutumiseksi.

- Lohkossamme on kolme selkeää suosikkia, eli italialaisjoukkueet Climamio Bologna ja Benetton Treviso, sekä viime keväänä Euroliigan finaaleissa Tel Aviv Maccabille hävinnyt espanjalaisseura Tau Ceramica, vetää Rannikko lonkalta.

A-lohkon täydentävät AEK Ateena, Saksan mestari Bamberg ja Strasbourg. Ljubljanan uuden kroatialaisvalmentajan Pino Grdovicin on helppo yhtyä luottopelaajansa ajatuksiin.

- Suosikit ovat siinä, mutta suuretkin seurat tietävät, että niiden on pelattava todella hyvin voittaakseen meidät varsinkin Tivoli-areenalla.

- Joukkueessamme ei ole supertähtiä. Jos emme pysty kilpailemaan rahassa eurooppalaisia huippujoukkueita vastaan, niin meidän on korvattava se taistelemalla täydet 40 minuuttia otteluissa, pudottelee Grdovic painokkaasti muhkeiden viiksiensä takaa.

”Haluan nauttia joka kerta, kun pelaamme Euroliigaa”

Viisi kautta Italiassa pelannut Rannikko sai edelleen tarjouksia saapasmaan suunnalta, mutta hän teki oman, kenties kovaltakin vaikuttaneen ratkaisunsa, jota ei ole tarvinnut ainakaan tähän mennessä katua. Ljubljana ja italiaksi Rannikon kanssa kommunikoiva Grdovic tarjoavat hänelle juuri sitä, mihin Pesaro ei sekavassa tilanteessaan taipunut: peliaikaa ja vastuuta.

Rannikko on hikoillut Euroliigaan valmistavassa laadukkaassa Adriatic-liigassa käytännössä täydet minuutit.

- Paljon on tosiaan tullut pelattua ja luulen, että minuutit pysyvät kovina siihen asti, kunnes saamme kaikki kaverit loukkaantuneiden listalta takaisin.

Myös Grdovic haluaa keventää kovan kolmikkonsa, Rannikko-Yotam Halperin-Jimmy Oliver raskasta taakkaa.

- Jo ensimmäiset ottelut kertovat jatkomahdollisuuksistamme, joskin totuus on, että parasta Ljubljanaa nähdään joskus vuodenvaihteen tuntumassa, kun saamme Saso Ozboltin mukaan joukkueeseemme.

Ljubljana on esittänyt Adriatic-liigassa ajoittain huikeaa heittopeliä kolmoskaaren takaa Rannikon, Israelin maajoukkuemiehen Halperinin ja 36-vuotiaan amerikkalaisvahvistuksen Oliverin voimin.

- Pelkillä kaukoheitoilla ei pelejä kuitenkaan voiteta. Ne otetaan kovan puolustuksen kautta. Ja siinä meillä on vielä parannettavaa, myöntää Rannikko, joka on hionut henkilökohtaisia taitojaan Grdovicin tunnetusti tarkan silmän alla.

Rannikko johtaa viiden kierroksen jälkeen entisen Jugoslavian alueen huippujoukkueista koostuvan Adriatic-liigan syöttötilastoa keskiarvolla 4,25. Pistekeskiarvo 16,5 kertoo sekin paljon uudelleen itseluottamuksensa löytäneen pelimiehen taidoista.

- Joukkueen tavoitteet menevät tietysti henkilökohtaisten tavoitteiden edelle. Mutta jos joukkueemme menestyy, niin luulen ja toivon, että minulla on merkittävä rooli siinä.

- Mitään piste- tai syöttökeskiarvotavoitteita en ole itselleni asettanut, vaan haluan nauttia joka kerta, kun pelaamme Euroliigaa, tähdentää Teemu Rannikko.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/pelaajat_euroopassa/
 
9.4.2026 09:53 Suomalaiset ulkomailla

Mika Haakana johdatti kiinalaisseuransa ensimmäistä kertaa finaaleihin yhdeksään vuoteen

Kouvolalaislähtöisen valmentajan kausi Kiinan naisten pääsarjassa huipentuu edustamansa Shanxi Flamen finaalisarjaan Sichuania vastaan. Haakanan apuvalmentajana työskentelee Petri Jaakkola.

31.3.2026 10:14 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedi pääsi näyttämään taitonsa – ”Tuli hyviä suorituksia”

Sara Bejedi pelasi vahvan kauden Turkin liigassa Botasin paidassa. Bejedi pääsi haastamaan itseään ja osoitti pärjäävänsä kovissa paikoissa.

31.3.2026 09:54 Suomalaiset ulkomailla

Touko Tainamo nauttinut vastuusta ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan

Touko Tainamo suuntasi neljän yliopistovuoden jälkeen täksi kaudeksi Euroopan ammattilaiskentille tehdessään sopimuksen tshekkiläisen USK Prahan kanssa. Tainamo on nauttinut suurta vastuuta kauden aikana.

27.3.2026 08:52 Susijengi

Miikka Muurinen on valittu Nike Hoop Summitiin

Vuoden 2025 EM-kisojen Rising Star -pelaajana palkittu Susijengin nuori lupaus Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, on valittu maailman parhaiden high school -ikäisten pelaajien vuosittaiseen tähdistöotteluun, Nike Hoop Summitiin. Ottelu järjestetään Yhdysvalloissa, Oregonin Portlandissa lauantaina 11. huhtikuuta.

26.3.2026 08:37 Suomalaiset ulkomailla

Kaukiainen heitti BC Kalev/Cramon mitalipeleihin

Severi Kaukiainen kunnostautui Viron-Latvian-liigan ratkaisevassa kolmannessa puolivälieräottelussa jatkoajalla ja johdatti Anton Mirolybovin valmentaman suurseura BC Kalev/Cramon 102-100 (87-87, 47-47)-voitolla mitalipeleihin ohi hallitsevan hopeamitalisti Riga Zellin.

23.3.2026 22:43 Suomalaiset ulkomailla

Emir Sulejmanovic ponnisti Kaarinasta yli 200 ACB-pelin konkariksi – ”En olisi koskaan uskonut”

Emir Sulejmanovic lähti nuorena poikana Kaarinan Urasta maailmalle ja on pelannut Espanjan ACB-liigassa jo yli vuosikymmenen.

23.3.2026 09:17 NCAA

Elina Aarnisalo ja North Carolina etenivät Sweet Sixteen -vaiheeseen – Elsa Lemmilä ja Ohio State vielä leikissä mukana

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja North Carolina pääsivät 16 parhaan joukkoon. Elsa Lemmilä ja Ohio State kamppailevat samasta saavutuksesta tänään. Albina Syla ja Rhode Island taas putosivat leikistä ensimmäisellä kierroksella.

16.3.2026 10:39 NCAA

Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State valittiin NCAA:n lopputurnaukseen

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset saivat päätöksensä suomalaisten osalta. Valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, nähdään suomalaisista Elina Aarnisalo (North Carolina), Elsa Lemmilä (Ohio State) ja Albina Syla (Rhode Island).

11.3.2026 11:01 Valmentajat

Mika Haakanan ja Petri Jaakkolan Shanxi Flame juhli Kiinan cupin mestaruutta

Suomalaispäävalmentaja Mika Haakanan luotsaama Shanxi Flame voitti historian ensimmäisen Kiinan WCBA Club Cupin mestaruuden kaatamalla finaalissa Sichuanin selvin lukemin 95–74. Haakanan valmennustiimiin kuuluu myös suomalainen Petri Jaakkola.

10.3.2026 07:17 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier johdatti Galatasarayn Euroliigan välieriin

Galatasaray raivasi tiensä Euroliigan välieriin Awak Kuierin huippupelin siivittämänä. Sara Bejedi oli liekeissä Turkin liigan pudotuspeleissä, Lotta-Maj Lahtiselle kauden piste-ennätys ja Anissa Pounds palasi pelikentille pitkän tauon jälkeen.

Näytä lisää vastaavia