
PeKan voitettua perjantain finaalin 82-80 (38-46) ottelusarjan voitot ovat tasan 2-2.
– Olihan melkoinen loppu, henkäisi PeKan valmentaja Seppo Kurki viimeisestä puoliminuuttisesta, jonka aikana johto vaihtui kolmesti.
– Ratkaisu (viimeinen kolmonen) ainakin noudatti Richterin suvun perinteitä. Lotan isosisko Jutta ratkaisi meille seuran ensimmäisen loppuottelun Catzia vastaan vuonna 2007, Kurki naurahti.
Avauskympillä peräti 30 pistettä takonut Catz pääsi viimeiselle kymmenminuuttisella kullanhohtoisessa kymmenen pisteen johdossa, mutta PeKan Porchia Green sytytti kymmenen pisteen sumalla joukkueensa taisteluun.
– Onneksi Catz sai ensimmäisellä kymmenminuuttisella vain 30 pistettä. Niin hyvää Catzia en ole nähnyt koskaan aiemmin. Taru Tuukkanen piti meidän hengissä alussa, kun kukaan muu ei osunut, Kurki kommentoi.
Kotkalaisia kevään kantaneiden Lisa Leen (22 pistettä/10 levypalloa) ja Greenin (20/3) lisäksi myös kesken kauden PeKan riveihin äitiyslomalta palannut Tuukkanen (18/10) on päässyt vahvaan vireeseen. Koko kolmikko urakoi täyden 40-minuuttisen. Richterin pistemäärä oli kymmenen.
Catzia eivät pystyneet pelastamaan tehonaiset Reetta Piipari (28/3), Elisa Bue (18/10) ja Jelena Reshetko (17/14). Piipari pommitti sisään peräti kahdeksan tusinasta kolmen pisteen yrityksestään.
Viides ja viimeinen loppuottelu alkaa Lappeenrannassa sunnuntaina kello 16. Catzille Suomen mestaruus olisi ensimmäinen, PeKalle jo kolmas neljään vuoteen.
Lisätiedot: Ottelutilastot
