LrNMKY voiton päähän välieristä

30.3.2006 Miesten koripallomestaruutta puolustava Lappeenrannan NMKY eteni yhden voiton päähän Korisliigan välieristä haettuaan keskiviikkona Helsingistä toisen puolivälierävoiton ToPosta 70-88 (26-52) -lukemin.

LrNMKY karkasi jo ensimmäisellä kymmenminuuttisella ratkaisevaan johtoon voittamalla avausjakson peräti 9-28. ToPo ei päässyt enää voittotaistoon, kun vierasjohto pysyi parinkymmenen pisteen vaiheilla läpi pelin.

- Joukkuepuolustuksemme onnistui hyvin ja myös 17 hyökkäyslevypalloa olivat kova suoritus, kommentoi LrNMKY:n valmentaja Mika Turunen.

Pasi Riihelä sekä Matthew Williams heittivät voittajille 18 pistettä ja Jussi Kumpulainen 16. Voitto maksoi mestareille tanskalaissentteri Chris Christoffersenin menettämisen pahannäköisen polvivamman vuoksi.

Heikosti heittäneestä ToPosta Ville Tuominen pääsi parhaaksi korintekijäksi 19 pisteellä.

Kouvot ja Korihait tasoittivat Kaksi muuta puolivälieräparia tasoittuivat keskiviikkona 1-1 -voittoihin, kun Kouvot kukisti Kouvolassa Namika Lahden 103-89 (52-39) ja Korihait otti Uudessakaupungissa kauden ensimmäisen voittonsa Espoon Hongasta 86-77 (36-46) -tuloksella.

Kouvot piti lahtelaiset takanaan ensimmäisen jakson 27-15 -voiton vauhdittamana.

Kolme seuraavaa jaksoa pelattiin tasaisesti niin, että kotijohto pysytteli kymmenen pisteen tuntumassa. Kouvot pohjusti voittonsa vapaaheittoviivalta, josta se viimeisteli 15 pistettä lahtelaisia enemmän.

Kouvojen ulkomaalaistrio heitti tehokkaasti, kun David Bell nakkasi 27 pistettä ja John Allen sekä Pierre Jallow 21 pistettä mieheen. Namika Lahden tämän kauden tehokolmikosta Michael Kuebler teki 25 ja Jonathan Jones 20 pistettä, mutta Jesper Parve jäi nyt seitsemään pisteeseen.

Honka pysyi Uudessakaupungissa edellä kolme jaksoa, mutta kun Korihait pääsi viimeisen neljänneksen alussa ensi kertaa johtoon, ratkaisivat isännät saman tien pelin edukseen. Korihait karkasi voittamalla jakson ensimmäisen viisiminuuttisen 20-5. Boakai Lalugba viimeisteli Korihaille 27 ja Bethuel Fletcher 22 pistettä.

Myös Hongan teho keskittyi vierasvahvistusten käsiin, kun Monte Cummings heitti 23, Daniel Horace 15 ja Tim Kisner 14 pistettä. Puolivälierien kolmannet ottelut pelataan perjantaina Lahdessa ja Espoossa sekä lauantaina Lappeenrannassa ja Joensuussa.

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

9.4.2026 12:38 Korisliiga

Pieti Poikola on Korihaiden uusi päävalmentaja ensi kaudesta lähtien

Korisliigan välieriin valmistautuva Uudenkaupungin Korihait tiedottaa tulevien kausien päävalmentajasta. Joukkuetta valmentaa ensi kaudesta lähtien kahden vuoden sopimuksella kolminkertainen Suomen mestari Pieti Poikola.

7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

2.4.2026 10:00 Korisliiga

Korisliigan sarjajärjestelmä uudistuu tulevaksi kaudeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.

1.4.2026 20:38 Korisliiga

Kaikki sarjat katkolla seuraavissa otteluissa: tänään voiton päähän nousivat Vilpas, KTP ja Korihait

Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.

Näytä lisää vastaavia