16.8.2010 Suomen koripallomaajoukkueen 210-senttinen sentteri Antti Nikkilä on solminut yksivuotisen sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Mitteldeutscher BC:n kanssa. 31-vuotias Nikkilä siirtyy Bundesliiga-koreille Espanjasta.
Maajoukkuesentteri Antti Nikkilän seuraava ammattilaisuran pysäkki löytyy Saksasta.
EM-karsinnassa "Kangasalan jätti" Nikkilä (takana) ja Suomi hakevat seuraavaksi revanssia Nikola Pekovicin (edessä) Montenegrosta. Kuvat: Ville Vuorinen & Tomi Kaminen.
Mitteldeutscheria voi vääjäämättä kutsua jo Saksan ”suomalaisseuraksi”. Seuran päävalmentajana on toiminut niin Henrik Dettmann kuin Ari Tammivaarakin, jonka lisäksi maajoukkuetakamies Juha Sten on pelannut aiemmin seuran väreissä.
Tulevalla kaudella seuran edustusjoukkueessa on kaksi suomalaisjäsentä, sillä Mitteldeutscher kiinnitti aiemmin apuvalmentajan postille Suomen nuorten maajoukkueluotsi Anton Mirolybovin. 33-vuotias Mirolybov toimi Mitteldeutscherissa apuvalmentajana 2005-06, jolloin Tammivaara oli päävalmentajana.
- Mirolybovin ja aiemmin Mitteldeutscherissa olleiden suomalaisten myötä seuran suositukset olivat kunnossa ja näyttelivät isoa roolia ensi kauden seuraa valitessani, kertoi Suomen maajoukkueen kanssa EM-karsinnoissa urakoiva Nikkilä.
Antti Nikkilä lukeutuu Suomen kokeneimpien euroammattilaisten joukkoon. Tampereen Pyrinnöstä maailmalle lähtenyt Nikkilä on kasvattajaseuransa lisäksi ehtinyt uransa aikana edustaa Valparaison yliopistoa Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA:ssa sekä Aris Thessalonikia (Kreikka), Ionikosta (Kreikka), Gravelinesia (Ranska), Pepsi Casertaa (Italia), CZE Nymburkia (Tshekki), Sassaria (Italia) sekä Gironaa (Espanja).
Viime kaudella Nikkilä pelasi Gironan riveissä Espanjan kakkossarjaa LEB Goldia. Pelaamissaan 39 ottelussa Nikkilä saalisti 3,1 pistettä ja 2,9 levypalloa 13 minuutissa.
- Olen iloinen, että saimme riveihimme Antin kaltaisen kansainvälisesti kokeneen ison pelaajan. Hän on klassinen sentteri, jonka vahvuuksia haluamme hyödyntää pelisysteemissämme, kertoi Mitteldeutscherin päävalmentaja Bjoern Harmsen.
Suomessa Nikkilä on palkittu Korisliigan vuoden tulokkaana 1998 ja vuoden pelaajana 2009, jolloin Pyrintö voitti Nikkilän johdolla pronssia. Europarketeilla Nikkilä on voittanut Tshekin liigan ja cupin (2007), Ranskan cupin (2005) ja Kreikan cupin (2004).
Nikkilä on pelannut urallaan 97 miesten maaottelua, joissa ”Kangasalan jättiläinen” on nostellut 637 pistettä. Ensimmäisen kerran Nikkilä esiintyi Suomi-paidassa 28.12.1997 Latviaa vastaan.
Suomen koripallomaajoukkueen riveissä pyörremyrskyn lailla läpimurron tehnyt Sasu Salin seuraa maajoukkuekaverinsa Teemu Rannikon jalanjälkiä. Vasta 19-vuotias Salin on allekirjoittanut kolmivuotisen sopimuksen Euroliiga-joukkue Olimpija Ljubljanan kanssa. Rannikko edusti Ljubljanaa kausilla 2005-07.
Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen NBA-pelaaja Hanno Möttölä, 28, on tavallaan oudon, mutta samalla mieluisan tilanteen edessä.
Karkkilan koripallokaupungista ponnistavan Aatu Kivimäen, 27, edellisestä miesten maaottelusta on ehtinyt vierähtää vuosi, ja silloinkin vastassa oli Tanska. Kuluneen vuoden aikana Saksan Bundesliigan Tübingenista Slovakian mestari Patrioti Leviceen siirtynyt Kivimäki luottaa siihen, että samat reseptit, joilla Tanska peitottiin vuosi sitten Espoo Metro Areenalla, pätevät myös tänä iltana Kööpenhaminassa.
Elias Valtonen, 25, on viimeisen parin vuoden aikana vakiinnuttanut asemansa paitsi Susijengin puolustuspään liimana, myös Espanjan ACB-liigassa. Vaikka Valtosen ja Susijengin suuryllätys EM-rankingin kärkijoukkue Serbiaa vastaan kuivui perjantaina kasaan viime minuuteilla, Euran Veivin kasvatti uskoo eilisen toimineen erinomaisena valmistavana harjoituksena paitsi maanantain Tanska-otteluun, myös ensi kesään.
Susijengin kokeneeseen osastoon kuuluva Ilari Seppälä, 31, teki susidebyyttinsä verrattain myöhäisessä iässä, mutta on 2020-luvun edetessä vakiinnuttanut paikkansa joukkueessa pelinrakentajana ja ”isojen pelien miehenä”. Viidenkymmenen pelatun A-maaottelun haamurajan kynnykselle päässyt Seppälä keskittyy tällä hetkellä mahdollisuuteen pelata terveenä ja toivoo voivansa olla joukkueen käytettävissä pitkään.
Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.
Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.
Yksi kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilijoista Taru Tuukkanen, 40, palasi kuunvaihteessa takaisin Suomen kotikamaralle kahden Espanjassa vietetyn kuukauden jälkeen. Hyvinkään Pontevan tähtipelaaja valmistautuu kohtaamaan Susiladiesin paidassa lauantaina 10. helmikuuta Töölön Kisahallissa Romanian EM-karsintaottelussa, jonka ainoana tavoitteena on Tuukkasen mukaan voitto.
Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.
NBA-matkan voittajat Matti ja Henri näkivät aitiopaikoilta Lauri Markkasen ennätysillan ja pääsivät tapaamaan suomalaistähteä New Yorkissa.