Malcolm Bernard BC Nokian takakentälle

9.7.2018 14:17 BC Nokian toinen yhdysvaltalaispelaaja tulee Sean O'Maran tapaan Xavierista, kun Malcolm Bernard, 24, liittyy näätäpaitaan ensi kaudeksi. 198-senttinen Bernard pelaa tällä hetkellä Australiassa.

Bernard aloitti yliopistouransa Charleston Southernissa, josta hän siirtyi Florida A&M:n kautta seniorivuodekseen 2016/17 Xavierin yliopistoon. Floridassa Bernard pelasi vahvan juniorikauden 14,4 pisteen, 7,0 levypallon, 4,3 syötön ja 2,3 riiston keskiarvoilla.

Viimeisellä NCAA-kaudellaan Bernard esiintyi Xavier Musketeersin paidassa 38 kertaa, joista 35 aloitusviisikossa. Tilastoiksi syntyivät 6,6 pistettä, 4,1 levypalloa ja 1,9 syöttöä ottelua kohden.

Xavier-kaudellaan Bernard pelasi yhdessä Sean O'Maran kanssa. Näätien ja O'Maran välisestä pelaajasopimuksesta tulevaksi kaudeksi tiedotettiin kesäkuun puolessa välissä.

– Malcolm ja Sean ovat hyviä ystäviä ja on tietenkin helpompi tulla ensimmäistä kertaa Eurooppaan, kun joukkueessa on valmiiksi tuttu kasvo, Näätien päävalmentaja Ville Tuominen kertoo seuran tiedotteessa.

– Malcolm on pyörinyt listallamme koko kesän ja Seanin sopimuksen myötä myös hänen mielenkiintonsa meitä kohtaan kasvoi merkittävästi. Molemmat tuntuvat olevan aidosti nälkäisiä jätkiä ja arvostavat mahdollisuutta luoda itselleen nimi Euroopassa enemmän kuin sopimuksen dollarisummaa, joten sopimukset syntyivät hetkessä.

– Uskon, että meillä alkaa olla kasassa nippu jätkiä, jotka oikeasti haluavat pelata Näädät-logo paidassaan. Se edesauttaa hurjasti sitä miten saamme luotua keskinäisiä kemioita, joukkuehenkeä ja harjoituskulttuuria.

Valmistumisensa jälkeen Bernard pelasi kolme cup-ottelua Argentiinassa, josta hän siirtyi NBA:n G Leaguen Grand Rapids Driveen. G Leaguessa peliaikaa ei löytynyt odotetusti ja Bernard pelasi vain 15,2 minuuttia ottelua kohden 3,0 pisteen ja 3,1 levypallon keskiarvoilla.

Tällä hetkellä Bernard pelaa Australissa Rockhampton Rocketsissa QBL:ää (Queensland Basketball League), jossa yhdentoista pelin aikana hän on tehnyt keskimäärin 29,8 pistettä, 6,3 levypalloa ja 3,7 syöttöä ottelua kohden.

– Hän on erittäin monipuolinen kaveri, joka meillä tulee pelaamaan paikkoja 1-3. Hän pystyy käsittelemään palloa, luomaan heittopaikkoja itselleen ja muille, on takamieheksi pitkä ja ulottuva, pystyy puolustamaan eri pelipaikkoja sekä tulee auttamaan meitä levypallopelissä, Tuominen kertoo.

– Floridassa hän oli vielä pelinrakentaja ja siirryttyään pikkukoulusta Xavieriin hän oli pelipaikkojen 2-3 ”glue guy”, joka puolusti vastustajan parasta pelaajaa ja pelasi käytännössä niin kauan kuin vain jaksoi. Nyt Australiassa hän on taas pallollisessa roolissa ja joutuu luomaan kaikki heittopaikkansa itse.

BC Nokian tämänhetkinen kokoonpano kaudelle 2018/19 on Vuk Malidzan, Malcolm Bernard, Sean O’Mara, Niko Mattila, Daniel Dolenc, Aapeli Alanen, Teemu Sulonen, Aleksi Kantonen, Waltteri Mäkelä, Antti Ahonen ja Hugo Boman. Joukkuetta täydennetään vielä Dragan Labovicilla.

 
16.12.2019 14:49 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen vahvistukseksi Richard Packin

Anton Cookin sairausloma jatkuu yhä. Muutoinkin sarjataulukon viimeisenä olevan joukkueen pelaajistossa on loukkaantumishuolia.

13.12.2019 14:50 Korisliiga

Uran tehopelaaja Stephaun Branch siirtyy Belgiaan

Branch matkaa Belgian pääsarjaan Antwerpen Giantsin riveihin.

11.12.2019 13:53 Korisliiga

Nick Kellogg palaa Suomeen, vahvistaa Pyrintöä

Korisliigassa neljäntenä porskuttava Tampereen Pyrintö on löytänyt korvaajan LJ Roselle, jonka sopimus purettiin kaksi viikkoa sitten. Pyrinnön takakenttää saapuu vahvistamaan Lapuan Kobrista kaudelta 2017-18 tuttu Nick Kellogg.

9.12.2019 15:40 Korisliiga

Jerry Evans Jr. ja Lahti Basketball lähtivät eri suuntiin, uusi mies jo tilalla

206-senttinen Logan McLane on lahtelaisten tuorein hankinta.

7.12.2019 18:58 Korisliiga

KTP hankki korvaajan loukkaantuneelle Danielsille

206-senttinen Cullen Russo tuo KTP-luotsille mieleen Donte Thomasin.

3.12.2019 18:21 Korisliiga

Ura Basket hankki kaksi uutta pelaajaa, Bellot-Green sen sijaan sai lähteä

Uusina pelaajina Ura-paidan pukevat päälleen takamies Jaytornah Wisseh sekä iso laituri Darious Moten.

23.11.2019 19:40 Korisliiga

Lahti Basketball hankki uudeksi sentterikseen Taylor Johnsin

201-senttinen Johns edusti viime kaudella Kauhajoen Karhu Basketia 11 ottelun verran.

18.11.2019 14:57 Korisliiga

BC Nokian riveihin liittyy suomalaislupaus Michael Besselink

Päävalmentaja Greg Gibson: "Hän on monipuolinen pelaaja, joka pystyy tekemään monta asiaa hyvin ja hänellä on korkea koripalloälykkyys."

13.11.2019 22:44 Korisliiga

Kauden kynnyksellä Katajasta lähtenyt Earvin Morris palaa Joensuuhun

Päävalmentaja Sten: "Olisi jopa tyhmää olla katsomatta tätä korttia."

13.11.2019 22:35 Korisliiga

Yhä voitoton Korihait vapautti päävalmentaja Jordi Justen tehtävistään

Korihaiden tiedotteen mukaan päätös sopimuksen purkamisesta tehtiin Justen kanssa yhteisymmärryksessä.

Näytä lisää vastaavia