Markkanen ja Bulls lähtevät NBA-kauteen uudistuneella johtoportaalla

22.12.2020 13:40 Lauri Markkasen ja Chicago Bullsin NBA-kausi alkaa jouluaaton aamuna Suomen aikaa Atlanta Hawksia vastaan. Chicago Bulls lähtee kauteen uudistuneen johtoportaan kera, mutta pelaajat ovat pitkälti samoja kuin edelliskautena.

Lauri Markkanen aloittaa neljännen kautensa NBA:ssa. Kuva: Ville Vuorinen.

Tämän hetken ja sen, kun NBA-kausi pysäytettiin koronaviruspandemian vuoksi, on ehtinyt tapahtua vaikka mitä Bullsin leirissä. Johtoportaassa pitkäaikainen general manager Gar Forman sai  potkut ja urheilutoimenjohtaja John Paxon siirrettiin neuvonantajaksi.

Uudeksi urheilutoimenjohtajaksi palkattiin liettualinen Artūras Karnišovas, joka pisti välittömästi tuulemaan: general managerin pallille tuotiin Marc Eversley ja lopulta myös elokuussa vajaat pari kautta päävalmentajan toiminut Jim Boylen sai väistyä Billy Donovanin tieltä.

Donovan on ansioitunut valmentaja, joka valmensi Oklahoma City Thunderin viisi vuotta peräkkäin pudotuspeleihin. Ennen NBA:ta Donovan tunnettiin pitkäaikaisena Floridan yliopistojoukkueen päävalmentajana. Floridan peräsimessä Donovan voitti kaksi NCAA:n mestaruutta. Pelaajien suhteen Bulls ei ole paljon muuttunut, mutta valmennuksen osalta kyllä. Donovan on tuonut mukanaan niin pelaajien kuin pallon liikettä.

Markkasella on henkilökohtaisella tasolla mielenkiintoinen kausi edessä, koska hän ei päässyt maanantai-illan määräaikaan mennessä yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta Bullsin kanssa. Markkasen nelivuotinen tulokassopimus umpeutuu kauden lopussa, minkä jälkeen hän on rajoitettu vapaa agentti: Markkanen voi vastaanottaa sopimustarjouksia muilta seuroilta, mutta Bulls voi halutessaan pitää Markkasen itsellään samoilla sopimusehdoilla.

Neljännen kautensa aloittava Markkanen ei tilastojen valossa yltänyt edelliskaudella aiempien vuosiensa keskiarvoihin. Alkava kausi onkin hänelle todistuksen paikka, minkälaisen sopimuksen arvoinen hän todellisuudessa on – sekä onko hänen tulevaisuutensa Chicagossa vai jossain muussa NBA-seurassa.

Chicago Bullsin NBA-kausi 2020/21 alkaa jouluaattoaamuna kello kolmelta Suomen aikaa Atlanta Hawksia vastaan. 

Lakers puolustaa mestaruuttaan ennakkosuosikkina

NBA ottaa kuitenkin varaslähdön jo ensi yönä, kun avausiltana pelataan kaksi ottelua, joissa kohtaavat Golden State Warrios ja Brooklyn Nets sekä Los Angelesin kaksikko Clippers ja Lakers.

Loppukesän ja syksyn NBA-kuplassa Los Angeles Lakers päätyi mestariksi ja kannattelee ennakkosuosikin viittaa. LeBron Jamesin ja Anthony Davisin tähdittämä Lakers on mahdollisesti jopa vahvistunut entisestään saaden riveihinsä saksalaisen pikakiitäjä Dennis Schröder ja espanjalaisen taiturimaisen sentterin Marc Gasolin.

Läntisessä konferenssissa Lakersin suurimmat haastajat ovat Denver Nuggets ja Los Angelesin ”pikkuveli” Clippers. Nuggets henkilöityy vahvasti serbialaissentteri Nikola Jokićin pelisilmään, mutta viime pudotuspeleissä 23-vuotias kanadalainen Jamal Murray osoitti olevansa valmis jopa Jokićin vertaiseksi tähdeksi joukkueessa. Clippersin viime kausi oli pettymys, mutta kaksikko Kawhi Leonard ja Paul George tuovat jo kaksistaan joukkueen mestarikandidaatiksi.

Itäisessä konferenssissa finaalipaikkaa ennakkoon kärkkyy kolmikko Milwaukee Bucks, Miami Heat ja Brooklyn Nets. Bucks sai juuri kiinnitetty kaksinkertaisen NBA:n arvokkaimman pelaajan, kreikkalaisen Giannis Antetokounmpon seuraavaksi viideksi vuodeksi hurjalla 228 miljoonan dollarin sopimuksella. Kyseessä on kaikkien aikojen rahakkain sopimus NBA:n historiassa.

Heat oli edellisten pudotuspelien tuhkimotarina, joka ylsi finaaleihin saakka. Jimmy Butlerin johtamasta Heatistä löytyy nousevia ja nälkäisiä pelaajia, kuten Tyler Herro ja Bam Adebayo. Nets taas on tulevan kauden musta hevonen, jonka suoriutuminen on pitkälti kiinni Kyrie Irvingistä ja Kevin Durantista.

NBA:ssa pelataan poikkeuksellisesti 72 ottelun runkosarja, kun perinteisessä mallissa on kymmenen peliä enemmän. Ennen pudotuspelejä pelataan molempien konferenssien 7.-10. sijojen Play-in tournament, jossa ratkaistaan viimeiset kaksi pudotuspelipaikkaa.

Pudotuspelit alkavat 22. toukokuuta, NBA-finaalit viimeistään heinäkuun 8. päivä ja mestari on selvillä viimeistään heinäkuun 22.

Lisätietoja: NBA.com: Power Rankings, Week 1: Lakers, Bucks and Nuggets start season on top

Henkilöt

Asiat

 
19.1.2021 08:18 NBA

Bulls haki toisen peräkkäisen voittonsa, Markkanen säkitti 18 pistettä

NBA:ssa Chicago Bulls nappasi toisen peräkkäisen voittonsa, kun Bulls kaatoi uusiutuneen Houston Rocketsin 120-125 (52-64). Lauri Markkanen keräsi nimiinsä 18 pistettä ja seitsemän levypalloa.

18.1.2021 08:08 NBA

Bulls katkaisi tappioputkensa Markkasen 29 pisteen, 10 levypallon voimin

Chicago Bulls katkaisi neljän ottelun mittaisen tappioputkensa NBA:ssa, kun chicagolaiset päihittivät Dallas Mavericksin vieraissa 117-101 (67-52). Lauri Markkanen oli joukkueensa paras pistemies keräten 29 pisteen ja 10 levypallon tupla-tuplan.

16.1.2021 08:30 NBA

Markkanen palasi parketille 16 pisteellä, Bulls taipui jatkoajalla Thunderille

Lauri Markkanen palasi Chicago Bullsin aloitusviisikkoon, kun chicagolaiset hävisivät vierasottelussa Oklahoma City Thunderille jatkoajan jälkeen 125-127 (68-50, 118-118). Seitsemän edellistä peliä sivussa ollut Markkanen heitti 16 pistettä.

30.12.2020 08:10 NBA

Bullsille kauden avausvoitto, Markkanen joutui jättämään pelin kesken

Chicago Bulls nappasi viime yönä NBA-kauden ensimmäisen voittonsa päihittämällä Washington Wizardsin 115-107 (52-46). Edellispelissä loukkaantunut Markkanen joutui vaihtamaan itsensä pois kentältä toisella puoliajalla.

28.12.2020 08:01 NBA

Markkasen 23 pistettä ei riittänyt, Warrios päihitti Bullsin viimeisten sekuntien heitolla

Chicago Bulls hävisi kolmannen ottelunsa NBA:ssa, kun Golden State Warriorsin Damion Lee ratkaisi ottelun loppulukemiin 129-128 (60-56) kolmosellaan 1,7 sekuntia ennen loppusummeria. Lauri Markkanen ehti tehdä 23 pistettä, mutta istui loukkaantumisen vuoksi penkillä viimeiset kaksi minuuttia.

27.12.2020 08:35 NBA

Bullsille jo toinen selkeä tappio, Markkanen 16 pistettä

Lauri Markkanen ja Chicago Bulls hävisivät kauden toisessa ottelussaan Indiana Pacersille 125-106 (66-56). Markkanen heitti ottelussa 16 pistettä ja repi yhdeksän levypalloa.

24.12.2020 07:53 NBA

Hawks ja Young kaatoivat Bullsin avausottelussa, Markkanen 21 pistettä

NBA:ssa Lauri Markkanen aloitti kautensa ryminällä, mutta Chicago Bulls kaatui Trae Youngin johdattamalle Atlanta Hawksille 124-104 (83-59). Markkanen heitti avausottelussa 21 pistettä, repi seitsemän levypalloa ja tarjoili neljä syöttöä.

19.12.2020 11:46 NBA

Bullsin harjoitusottelut päätökseen, Markkanen mainiossa vireessä NBA-kauden kynnyksellä

NBA:n harjoitusottelut eli preseason on ohitse Chicago Bullsin osalta, kun Lauri Markkanen oli mainiossa heittovireessä viimeisessä harjoitusottelussa Oklahoma City Thunderia vastaan. Markkanen kertoi Chicago Bullsin mediahaastattelussa, että uusi hyökkäyssysteemi tuntuu hyvältä.

5.6.2020 08:52 NBA

NBA päätti uudelleenkäynnistään NBA-kauden 22 joukkueen voimin, Markkasen ja Bullsin kausi päättyi

NBA-kauden sarjakauden on määrä jatkua 22 joukkueen voimin 31. heinäkuuta alkaen Disney Worldissa. Lauri Markkasen Chicago Bulls ei päässyt 22 joukkueen mukaan, mikä tarkoittaa, että joukkueen kausi on ohitse.

30.4.2020 09:53 NBA

Studio 6 -vieras Lauri Markkanen: ”Kyllä tämä vielä kääntyy”

Suomen koripallon ykköstähti Lauri Markkanen oli Studio 6 -keskusteluohjelman vieraana keskiviikkona. Markkasen joukkueessa Chicago Bullsissa on koettu aikamoinen myllerrys johtoportaassa koronakaranteenin aikana, mutta Markkanen uskoo heidän suunnitelmiinsa.

11.3.2020 08:31 NBA

Bulls päihitti Cavsin kotonaan, Markkanen 15 pistettä jatkuvasti kohonneilla minuuteilla

NBA:ssa Lauri Markkanen ja Chicago Bulls ylsivät niukkaan kotivoittoon, kun chicagolaiset kellistivät Cleveland Cavaliersin 103-108. Neljännessä ottelussaan loukkaantumisen jälkeen pelannut Markkanen säkitti 15 pistettä 27 minuutissa.

5.3.2020 08:21 NBA

Markkanen palasi parketeille Bullsin hävitessä Minnesotalle

Noin kuusi viikkoa loukkaantumisen vuoksi sivussa ollut Lauri Markkanen palasi Chicago Bullsin vahvuuteen 13 pisteen voimin, kun Bulls hävisi Minnesota Timberwolvesille 108-115.

23.1.2020 08:21 NBA

Markkanen tulessa 21 pisteellä Bullsin kotivoitossa

NBA:ssa Lauri Markkanen säkitti 21 pistettä, kun Chicago Bulls voitti kotikentällään Minnesota Timberwolvesin 110-117.

7.1.2020 08:25 NBA

Dončić ja Mavericks liikaa Bullsille, Markkanen liekitti 26 pistettä

NBA:ssa Chicago Bulls hävisi vieraissa Dallas Mavericksille, joka jylläsi 110-118-voittoon Luka Dončićin tripla-tuplan myötä. Lauri Markkanen oli erinomaisessa vireessä pussittaen 26 pistettä.

3.1.2020 08:27 NBA

Jazz voitti Bullsin niukasti, Markkanen 18 pistettä

Chicago Bulls hävisi toisen peräkkäisen kotiottelunsa, kun vieraileva Utah Jazz oli parempi numeroin 102-98. Lauri Markkanen jatkoi hienoja otteitaan säkittäen 18 pistettä ja repien kahdeksan levypalloa.

31.12.2019 08:24 NBA

Idän kärkijoukkue Bucks karkasi Bullsilta, Markkanen 18 pistettä

NBA:ssa Chicago Bulls taipui kotikentällään itäisen konferenssin kärkijoukkueen Milwaukee Bucksin käsittelyssä 123-102. Lauri Markkanen oli jälleen pelipäällä säkittäen 18 pistettä.

29.12.2019 08:55 NBA

Bulls jyräsi Hawksin Markkasen säkittäessä 25 pistettä

NBA:ssa Chicago Bulls palasi parketille neljän päivän tauon jälkeen ja kellisti ylivoimaisesti Atlanta Hawksin 81-116. Lauri Markkanen oli joukkueensa paras pistemies heittäen 25 pistettä vajaassa 22 minuutissa.

19.12.2019 08:05 NBA

Markkanen 31 pistettä Bullsin jatkoaikavoitossa

Lauri Markkanen oli koko kentän pistekuningas, kun Chicago Bulls onnistui kellistämään jatkoajan jälkeen Washington Wizardsin 110-109. ”Finnisher” säkitti 31 pistettä ja napsi yhdeksän levypalloa.

15.12.2019 09:04 NBA

Markkanen repi 17 levypalloa, Bullsille maukas voitto Clippersistä

Chicago Bulls kaatoi läntisen konferenssin kakkosjoukkueen Los Angeles Clippersin täpärästi 106-109 kotikentällään United Centerissä. Lauri Markkanen pussitti 13 pistettä ja rohmusi 17 levypalloa.

12.12.2019 08:40 NBA

Bulls ilotteli murskavoittoon Hawksista, Markkanen 22 pistettä

Chicago Bullsin hyökkäys ryöpytti vierailevaa Atlanta Hawksia United Centerissä, kun Bulls ylsi ylivoimaiseen 102-136-voittoon. Lauri Markkanen jatkoi mainioita otteitaan säkittäen 22 pistettä.

Näytä lisää vastaavia