Markkasen Bulls taipui LeBron Jamesin Lakersille

13.3.2019 08:45 NBA:ssa Lauri Markkasen Chicago Bulls hävisi kotonaan erinomaisen toisen puoliajan pelanneelle LeBron Jamesin johdattamalle Los Angeles Lakersille 123-107. Markkanen upotti ottelussa 11 pistettä ja haki viisi levypalloa.

Lauri Markkanen säkitti kehnosta heittoillasta huolimatta 11 pistettä. Kuva: Ville Vuorinen.

Bulls johti ensimmäisellä puoliajalla ottelua parhaimmillaan 20 pistettä, mutta Lakers taisteli itsensä mukaan ja karkasi johtoon kolmannen neljänneksen loppupuolella. Bulls kipusi vielä kuuden pisteen päähän, mutta James (36/10/4 syöttöä) johdatti Lakersin kuromattomiin.

– Minulla oli tunne, että LeBron tulee ja pelaa erinomaista koripalloa. Hän oli loistava. Olen pettynyt meidän menetyksiin. Siirtymähyökkäyksistä he tekivät meitä vastaan pisteitä, Bullsin päävalmentaja Jim Boylen kertoi joukkueen Twitter-tilillä.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Markkanen pelasi vajaat 35 minuuttia ja kärvisteli heittopelinsä kanssa. Suomalaisen 11 pistettä syntyivät pelitilanneheitoin 4/17 ja jokainen kahdeksasta kolmosesta kolisi raudoissa. Pisteiden kera Markkanen kauhoi kouriinsa viisi levypalloa.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Bullsin parhaat pistemiehet olivat Otto Porter Jr. (19/9), Kris Dunn (18/7/9) ja Robin Lopez (20/7).

Bulls pelaa seuraavan kerran perjantain ja lauantain välisenä yönä Los Angelesissa Clippersiä vastaan.

Ottelutilastot

Henkilöt

 
2.12.2025 08:21 NBA

Jazzille makea revanssi Rocketsista – Markkanen 29 pistettä, 8 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz kohtasi toista iltaa peräkkäin Houston Rocketsin, mutta tällä kertaa Jazz veti pidemmän korren loppunumeroin 133-125. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 29 pistettä ja 8 levypalloa.

29.11.2025 07:36 NBA

Jazz katkaisi tappioputkensa Kingsiä vastaan – Markkanen 28 pistettä, 7 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz kykeni katkaisemaan neljään venyneen tappioputkensa, kun Utah kaatoi kotikentällään Sacramento Kingsin 128-119. Lauri Markkanen tilastoi 28 pistettä ja 7 levypalloa.

17.11.2025 08:19 NBA

Markkanen mielettömät 47 pistettä Jazzin voittaessa kahden jatkoajan jälkeen Bullsin

NBA:ssa Utah Jazzin ilta meni ylitöiksi, kun utahilaiset kaatoivat Chicago Bullsin kahden jatkoajan jälkeen 150-147. Lauri Markkanen oli ilmiömäisessä vireessä 47 pisteellä.

14.11.2025 07:11 NBA

Jazzille kotitappio Hawksin käsittelyssä – Markkanen 40 pistettä, 7 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz hävisi kotikentällään Atlanta Hawksille 122-132. Lauri Markkanen oli erinomaisessa heittovireessä säkittäen 40 pistettä ja noukkien 7 levypalloa.

4.11.2025 09:19 NBA

Jazzille viimeisten hetkien voitto Celticsistä – Markkanen 20 pistettä, 9 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz voitti Boston Celticsin 103-105, kun Jusuf Nurkic nosti loppulukemat 0,6 sekuntia ennen loppusummeria. Lauri Markkanen säkitti 20 pistettä ja repi 9 levypalloa.

1.11.2025 08:03 NBA

Jazz taipui vieraskentällä Sunsille – Markkanen 33 pistettä

NBA:ssa Utah Jazz hävisi vieraissa Phoenix Sunsille 118-96. Lauri Markkanen jatkoi alkukauden pistetehtailuaan, kun suomalainen säkitti 33 pistettä.

30.10.2025 08:47 NBA

Trail Blazers kykeni pitämään Jazzin takanaan – Markkanen 32 pistettä

NBA:ssa Utah Jazzin loppukiri jäi palkinnotta, kun Portland Trail Blazers veti pidemmän korren 134-136. Lauri Markkanen tilastoi 32 pistettä, 5 levypalloa, 2 syöttöä, 3 riistoa ja 3 torjuntaa.

28.10.2025 08:54 NBA

Markkanen läväytti 51 pistettä, kun Jazz kellisti Sunsin jatkoajan jälkeen

NBA:ssa Lauri Markkanen heitti uransa uudeksi piste-ennätyksekseen 51, kun Utah Jazz voitti Phoenix Sunsin kotikentällään 138-134. Pisteidensä oheen 14 levypalloa kerännyt Markkanen on ensimmäinen Jazz-pelaaja, joka on tehnyt yli 50 pistettä pelissä sitten Karl Malonen.

25.10.2025 08:34 NBA

Kings kaatoi kalkkiviivoilla Jazzin – Markkanen säkitti 33 pistettä

NBA:ssa Utah Jazz hävisi vieraskentällä Sacramento Kingsille 105-104, kun Domantas Sabonis nosti hyökkäyslevypallon kautta loppulukemat kuusi sekuntia ennen loppusummeria. Lauri Markkanen heitti Jazzille 33 pistettä.

23.10.2025 10:36 NBA

Jazz myllytti 129 pisteellä Clippersin kumoon – Markkanen monipuolisella pelipäällä

Utah Jazz pelasi avausottelunsa tällä NBA-kaudella voittaen Los Angeles Clippersin kotonaan 129-108. Lauri Markkanen tilastoi 20 pistettä, 6 levypalloa ja 5 syöttöä.

Näytä lisää vastaavia