Markku Salmikivi Koripalloliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi

1.2.2005 Suomen Koripalloliiton hallitus on tiistaina Helsingissä pitämässään kokouksessa valinnut jatkajan kevään aikana eläkkeelle siirtyvälle toiminnanjohtaja Pekka Litmaselle. Toimeen on valittu yksimielisesti 1.4.2005 alkaen Markku Salmikivi, 50.

Hakijoita Koripalloliiton toiminnanjohtajan paikalle oli kaikkiaan 22.  

- Toiminnanjohtajan hakuprosessi osoitti, että Koripalloliittoa arvostetaan yhtenä eturivin lajiliittona. Hakijoiden laatu oli korkea ja hakijat edustivat laajalti näkemystä urheiluelämään, toki koripallotausta oli painottunut. Useampi hakija olisi täyttänyt toiminnanjohtajalle asetetut vaatimukset, mutta vain yksi voitiin valita, ja paras valittiin, kommentoi Koripalloliiton puheenjohtaja Rauno Segersvärd. 

Valintaprosessissaan liittohallitus painotti hakijan työelämän johtamis- ja esimieskokemusta sekä koripallotaustaa. Lisäksi valintakriteerinä oli urheiluseuran ja/tai –liiton tehtävissä toimiminen.  

Espoolainen Markku Salmikivi on työskennellyt vuodesta 1990 TietoEnatorin palveluksessa mm. projektipäällikönä ja tiiminvetäjänä. Koripalloliiton toiminnanjohtajan toimeen Salmikivi astuu TietoEnatorin kauppa- ja logistiikkayksiköstä osatulosyksikön johtajan pallilta.

Kolmen lapsen isänä eri urheilulajit ovat tulleet Salmikivelle tutuiksi, mutta koripallon hän on ennättänyt kokea henkilökohtaisesti useassa roolissa. Juniorivuosiin painottuneen pelaajauransa jälkeen Salmikivi siirtyi erotuomari- ja valmennustehtäviin. Huipputasolla Salmikivi on nähty mm. Helsingin NMKY:n miesten päävalmentajana sekä apuvalmentajana Tapiolan Hongan edustusjoukkueessa ja nuorten maajoukkueissa.  

Hongassa Salmikivi aloitti juniorivalmentajana vuonna 1973, jonka lisäksi hän on kuulunut seuran hallitukseen yli kymmenen vuoden ajan. Lisäksi Salmikivi toimi Hongan, Suomen suurimman koripallloseuran, juniorivaliokunnan vetäjänä vuodet 2000-04. 

Koripalloliiton toiminnoista Salmikivi on viime vuosikymmeniltä niinikään tuttu nimi. Erilaisten valmennustehtävien lisäksi hän on ollut liittovaltuuston tai poikajaoksen jäsenenä kolmella eri vuosikymmenellä ja on toiminut liittohallituksessa sekä liiton koulutus- ja nuorisoyksikössä vuodesta 2004. 

Markku Salmikivestä tulee vuonna 1939 perustetun Koripalloliiton historian 17. toiminnanjohtaja, mutta vasta toinen sitten vuoden 1982. Eläkkeelle siirtyvä Pekka Litmanen on kantanut vetovastuuta liitossa viimeisen 23 vuoden ajan. 

- Koripallo on pitkälti vapaaehtoisuuteen pohjautuvaa kansalaistoimintaa, jota mielestäni toteutetaan parhaiten sekä johtamisessa että valmennustyössä ammattimaisesti toimivien seurojen kautta. Koripalloliiton päätehtävänä on tukea seuroja tässä työssä, kertoi tuleva toiminnanjohtaja Markku Salmikivi mietteitään.

- Koripalloliiton vakaan talouden pohjalta on nyt hyvä lähteä normaalin liittokokousaikataulun mukaisesti käynnistämään seuraavan kauden strategiatyötä, Salmikivi lisäsi.



Lisätietoja: /koripalloliitto/
 
26.11.2015 Pohjoinen alue

Seurakysely: Koripalloliiton ydinpalveluihin ollaan erittäin tyytyväisiä

Suomen Koripalloliiton seurakenttä on tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen liiton tarjoamiin ydinpalveluihin, sarjatoimintaan ja koulutukseen. Erityisen tyytyväisiä seurat ovat sarjatoimintaan liittyviin palveluihin, tulospalveluun ja sarjailmoittautumiseen, käy ilmi seurojen tyytyväisyyskyselystä, jonka Koripalloliitto teetti Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksella (KIHU).

1.9.2015 08:02 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä tiistaina 1.9.

Tiistaina 1.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin tulevaan EM-kisaurakkaan. Numerossa mm. Sasu Salinin ja Erik Murphyn henkilökuvat, Suomen alkulohkovastustajien esittely, kisojen seurantaopas ja katsaus Susijunnujen superkesään.

30.7.2015 07:39 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä torstaina 30.7.

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

28.4.2015 Pohjoinen alue

Susanna Vartiainen kehittämään uusia konsepteja Koripalloliittoon

Suomen Koripalloliitto on palkannut Susanna Vartiaisen, 38, uusien konseptien kehityspäälliköksi. Entinen maajoukkuetason koripalloilija siirtyy Koripalloliittoon liike-elämästä, josta hänellä on vankka kokemus myynti- ja avainasiakaspäällikön tehtävistä.

3.3.2015 Pohjoinen alue

Kausi 2014-15 päätetään korisperheen risteilyllä 27.5.

Loistava koripallokausi viimeistellään palkintogaalassa MS Baltic Queenillä 27.5. Koripalloperhe kokoontuu risteilylle palkitsemaan kauden parhaita ja juhlimaan yhdessä. Risteilyn järjestää Suomen Koripalloliitto yhteistyökumppaninsa Elämysmatkojen kanssa.

13.3.2012 06:57 Pohjoinen alue

EM-karsintojen ennakkolipunmyynti käynnistynyt

Ennakkolipunmyynti Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueiden EM-karsintaotteluihin on käynnissä. Pääsyliput ovat lunastettavissa viime vuodesta tutuin hinnoin Lippupalvelusta, joka hoitaa lipunmyyntiä. Suomen miesten ”Susijengi” saalistaa EM-paikkaa 17.8.-11.9.2012 Helsingin Jäähallissa pelattavissa karsintaotteluissa. Naisten karsinnat pelataan Tikkurilan Valtti Areenalla 13.6.-14.7.2012.

3.2.2011 21:34 Pohjoinen alue

Basket.fi-otsikot upotettavissa widgetillä, seurattavissa RSS-syötteillä

Suomen Koripalloliitto on julkaissut nettipalvelussaan uutiswidgetin, jonka avulla Basket.fi-otsikot voi upottaa helposti omille nettisivuille. Otsikoiden seuraamista helpottamaan Basket.fi on avannut myös RSS-syötteiden tilaussivun, jolta voi tilata uutisia aihealueittain.

10.1.2011 Pohjoinen alue

Koripalloliiton toimisto on muuttanut

Suomen Koripalloliiton Helsingin toimisto on muuttanut uusiin toimitiloihin. Liiton uusi toimisto sijaitsee Käpylässä, Amer Sportsin talossa, osoitteessa Mäkelänkatu 91, 00610 Helsinki. Koripalloliitto on samalla avannut uuden asiakaspalvelun puhelinnumeron.

18.11.2010 08:22 Pohjoinen alue

Koripalloliiton koulutuskalenteri keväälle 2011 julkaistu

Suomen Koripalloliiton valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen kalenteri kevään 2011 osalta on julkaistu. Liiton koulutuksessa sisällöt pysyvät entisellään ja tasojen suorittamismahdollisuuksia näyttökokeiden kautta jatketaan. Koripalloliitto haluaa tarjota valmentajille ja ohjaajille selkeän koulutuksenpolun.

27.10.2010 Pohjoinen alue

Koripalloliitto julkaisi Hae Harrastus –hakupalvelun

Suomen Koripalloliitto on julkaissut Basket.fi-verkkopalvelussaan Hae Harrastus –hakupalvelun. Nimensä mukaisesti palvelussa voi hakea harrastusmahdollisuuksia, joita Koripalloliiton jäsenseurat tarjoavat.

19.12.2008 Pohjoinen alue

Markkinoinnin ja kehittämisen ammattilainen Koripalloliiton johtoon

Suomen Koripalloliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu 49-vuotias Kenneth Lindholm, joka on hankkinut kannuksensa yritysmaailmassa markkinointi- ja kehitystehtävissä. Myös vankan koripallotaustan omaava Lindholm aloittaa uudessa tehtävässään 1.1.2009.

27.3.2008 Pohjoinen alue

Koripalloliitto reagoi sääntö- ja toimenpideremontilla kannabis-käryihin

Suomen Antidopingtoimikunta suoritti vuosina 2001-07 koripallon parissa lähes 500 dopingtestiä, joiden tulokset olivat kaikki negatiivisia. Vuodenvaihteen jälkeen kaksi amerikkalaispelaajaa jäi kiinni kannabiksen käytöstä tunnetuin seurauksin. Tapausten johdosta Koripalloliitto on käynnistänyt remontin, jonka myötä liiton sääntöjä uusitaan ja antidopingvalistusta tehostetaan.

17.11.2007 Pohjoinen alue

Curt Lindbomista Koripalloliiton uusi puheenjohtaja

Helsingissä lauantaina kokoontunut Suomen Koripalloliiton liittokokous valitsi espoolaisyrittäjä Curt Lindbomin, 64, liiton puheenjohtajaksi. Mielenkiintoa herättäneessä puheenjohtajavaalissa Lindbom voitti istuvan puheenjohtajan tohtori Pentti Arajärven äänin 5183-4600.

12.5.2007 Pohjoinen alue

Koripalloliiton valtuusto ylimääräiseen kokoukseen

Vantaalle lauantaina kokoontunut Suomen Koripalloliiton valtuusto hyväksyi vuoden 2006 tilinpäätöksen, joka osoitti 340 894 euron alijäämää. Samalla valtuusto päätti pitää ylimääräisen valtuuston kokouksen 22.9.2007, jonka asialistalla on mm. vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle vuotta 2006 koskien.

11.5.2007 Pohjoinen alue

Koripalloliiton lisenssimäärä kasvoi, mutta kasvu hidastui

Koripallon lisenssimäärä kasvoi kolmantena kautena peräkkäin. Koripalloliiton lisenssimäärä kaudella 2006-07 oli 16 136 lisenssiä. Lisenssimäärä kasvoi kuluneella kaudella kuitenkin vain 50 lisenssillä ja kahden edellisen kauden kolmen prosentin kasvuvauhdista jäätiin selvästi.

22.2.2007 Pohjoinen alue

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat nimetty

Suomen Koripalloliitto on valinnut valmennusjohdot seitsemälle nuorten maajoukkueelleen. Valittujen nimekkäästä joukosta löytyy runsaasti aiempaa kokemusta maajoukkuevalmennuksesta, jonka lisäksi nimettyihin lukeutuu useita valmennuspuolelle siirtyneitä entisiä huippupelureita.

13.2.2007 Pohjoinen alue

Vantaan Energia Areena maajoukkueiden uusi kotiluola

Suomen Koripalloliitto ja Vantaan Energia Areena ovat sopineet ensi kesän miesten ja naisten maajoukkueita koskevasta yhteistyöstä. Myyrmäen urheilupuistoon rakennettu ja uutuuttaan kiiltävä Energia Areena toimii koripallon lippulaivojen kotiluolana tulevissa EM-karsintaotteluissa. Areenalle mahtuu koripallo-otteluihin 2600 katsojaa.

8.11.2006 Pohjoinen alue

Koripalloliitolta yli 50 000 euroa kasvattajapalkkioita koulutukseen käytettäväksi

Koripalloliiton liittovaltuusto teki vuonna 2005 merkittävän päätöksen uusiessaan lajin parissa käytettävän kasvattajarahasäännöstön. Päätöksen mukaisesti Koripalloliitto maksaa kasvattajaseuralle palkkion aina, kun pelaaja pelaa ensimmäisen kerran aikuisten divisioona-, SM-sarja- tai maajoukkuetasolla. Pelikautta 2005-06 koskevia kasvattajapalkkioita seurat ansaitsivat koulutusseteleinä 51 200 euron arvosta.

2.11.2006 Pohjoinen alue

Koripallon TV-näkyvyys taattu vuoteen 2009 saakka

Suomen Koripalloliitto on mukana kattavassa yhteistyösopimuksessa, joka julkistettiin torstaina Helsingissä. Kuuden palloilulajin, YLEn, Urheilukanavan ja Veikkauksen muodostama yhteistyörintama takaa mukana oleville lajeille kattavan TV-näkyvyyden maksuttomilla kanavilla vuoteen 2009 saakka.

30.9.2006 Pohjoinen alue

Koripalloliiton uusi tilastopalvelu julkaistu

Suomen Koripalloliitto on avannut uuden tilastopalvelunsa. Pelikaudella 2006-07 tilastopalvelu kattaa miesten ja naisten kaksi ylimmäistä sarjatasoa eli mestaruussarjat ja I divisioonat. Laajan tilastovalikoiman lisäksi palvelu tarjoaa live-seurannan Korisliigan ja naisten SM-sarjan otteluista.

Näytä lisää vastaavia